Elokuva, josta Gardner muistetaan parhaiten.

23.10.2006 21:37

Arvioitu elokuva

Alkuperäinen nimi:Barefoot Contessa, The
Valmistusvuosi:1954
Pituus:128 min

Joseph L. Mankiewiczin elokuvat ovat lähes poikkeuksetta tunnustettu jonkin asteisiksi klassikoiksi. Paljasjalkakreivitär on näkemistäni Mankiewiczeista paras. Se pohjautuu suosittuun aiheeseen, eli siihen kuinka unelmatehdas nostaa tähtiä huipulle, mutta samalla uusi loistokas elämäntapa murskaa heidät sisältä ja lopulta tuhoaa koko elämän.

Paljasjalkakreivitär on symbolinen nimi, joka kuvaa elokuvan päähenkilöä eli naista nimeltä Maria Vargas. Marialle on suotu menestystä, mutta ei onnea. Näin ollen tarina lähtee karusti liikkeelle hänen omista hautajaisistaan. Päivä on tietenkin sateinen, kuten hänen elämänsä. Saattoväkeä on paikalla runsaasti. Huomio keskittyy kolmeen yksittäiseen ihmiseen. Elokuvaohjaaja Harry Dawesiin, pr-mies Oscar Muldooniin ja Marian mieheen Kreivi Vincenzo Torlato-Favriniin. Heistä jokainen kertoo vuorollaan, miten he tutustuivat Mariaan. Näiden muistelujen pohjalta katsojillekin alkaa selvitä koko Marian tarina ja lopulta myös se, mikä johti hänen ennenaikaiseen kuolemaansa.

Ava Gardneria mainostettiin tämän elokuvan ennakkopuffeissa maailman kauneimpana eläimenä. Mielestäni tämä on aika erikoinen kielikuva. Ava kieltämättä hehkuu kauniisti koko elokuvan ajan, mutta eläin? Joka tapauksessa tämä on se elokuva, josta Gardner muistetaan parhaiten. Koko elokuvan idea/ydin pyörii hänen esittämänsä Maria Vargaksen ympärillä. Paljasjalkakreivitär on yksi elokuvahistorian dominoivimmista naishahmoista. Humphrey Bogart on, harvinaista kyllä, sivuosassa. Bogartin lakoninen Dawes-hahmo on kuitenkin elokuvan tunnelman kannalta ensisijaisen tärkeä. Hän sytyttää olemassaolollaan vahvan melankolisen vireen, joka tarttuu koko elokuvaan ja kantaa sitä hienosti loppuun asti. Edmond O’Brien sai pr-mies Muldoonin osasta Oscarin. Esitys on kieltämättä hyvä, mutta itse hahmo on melko kulunut ja tavanomainen.

Vuonna 1941 Citizen Kane mullisti elokuvakerronnan lineaarista ja yksinkertaista tarinankerrontatyyliä. Tästä huolimatta perinteinen reaaliajassa tapahtuva juonirakenne piti pintansa ja kokeilevaa tarinankerrontaa ei juurikaan käytetty. Paljasjalkakreivittäressä Mankiewicz halusi rikkoa perinteistä kaavaa ja rakensi juonen kiehtovasti pienistä paloista monen eri henkilöhahmon kertomana. Mielestäni tämä tyyli eroaa aikalaisistaan kirkkaasti edukseen. Maria Vargaksen elämään ja myyttiin saadaan tällä tavalla enemmän mielenkiintoa ja potkua.

Hienot ovat myös elokuvan ulkoiset puitteet. Löytyy upeita autoja ja pukuja. Euroopassa kuvatut maisemat ovat osin nostalgisia ja henkeäsalpaavan kauniita. Technicolor toimii kerrankin edukseen. Miinuksena voisi mainita elokuvan melko jyhkeän keston. Paikka paikoin tarinankerrontaa olisi voitu helposti nopeuttaa ja muutamia lähikuvia kasvoista saksia pois. Toisaalta kyse on melodraamasta eli saippuasta, johon kuuluu tällainen ylisentimentaalinen tyyli.

Paljasjalkakreivitär ei kuitenkaan ole täysin puhdasverinen melodraama, koska elokuvassa roikotetaan mukana myös rikosjuonta. Mielenkiintoasteikolla tämä rikosjuoni jää kuitenkin Marian kiehtovan henkilökuvan varjoon. Itselleni Paljasjalkakreivitär kolahtaa paremmin kuin useat muut 1950-luvun elokuvat. Itse asiassa tuntuu jopa erikoiselta, että tätä ei ole nostettu kovin korkealle muisteltaessa entisajan mullistavimpia ja hienoimpia filmejä, koska sellaisestahan Paljasjalkakreivittäressä on ehdottomasti kyse.

nimimerkki: mauge

Arvosteltu: 23.10.2006

Lisää luettavaa