Fargo kolahti kunnolla vasta toisella katsomiskerralla. Coenin veljesten parhaita elokuvia, ellen sanoisi paras. Elokuva, joka on erittäin jännittävä, mutta toisaalta hyvinkin lämminhenkinen.
Talvi -87, Pohjois-Dakota. Pahasti velkaantunut autoliikkeen leppoisan oloinen markkinointipäällikkö Jerry Lundegaard (William H. Macy) palkkaa kaksi rikollista kidnappaamaan oman vaimonsa. Jerry on suunnitellut ottavansa varakkaalta – mutta harvinaisen pihiltä – appiukoltaan lunnasrahat, joiden avulla hän saisi maksettua velkojaan. Kukaan ei saisi koskaan tietää mitä pinnan alla oikeasti tapahtui. Hassun näköisellä pikkunilkillä Carlilla (Steve Buscemi) ja hiljaisella lihaskimpulla Gaearilla (Peter Stormare) kaikki ei onnistukaan niin kuin oli suunniteltu; ruumiita tulee odotettua enemmän, jonka tähden miehet vaativat Jerryltä isompaa palkkiota. Viimeisiä raskauskuukausia viettävä sympaattinen naispoliisi Marge Gunderson (roolistaan Oscarin voittanut Frances McDormand) alkaa tutkia murhatapauksia ja pian löytää itsensä aikamoisen sotkun keskeltä. Hiki kihoaa Jerrynkin otsalle kun koko huijaus meinaa paljastua saman tien amatöörimäisten kidnappareiden takia.
Kannattaa pitää elokuvan ajan mielessä että kaikki perustuu tositapahtumiin, niin absurdilta kuin se välistä tuntuukin. Ehkä leppoisinta ja maanläheisintä dialogia mitä olen elokuvassa ikinä nähnyt. Ihmiset ovat realistisia loistavien näyttelysuorituksien ansiosta ja henkilöhahmoihin pääsee hyvin sisälle, eivätkä ne jää pinnallisiksi. William H. Macy automyyjän roolissa ja Frances McDormand naispoliisina nousevat ylitse muiden. Elokuvan mahtavasta musiikista puolestaan on pitänyt huolen Carter Burwell.
Kaikki osa-alueet on hoidettu tyylikkäästi ja huolella. Elokuva on aika lyhyt, mutta ei silti kärsi hätiköidystä kerronnasta. Fargo on sanapariin puettuna erinomainen kokonaisuus. DVD: ekstroista löytyy 4 min. pituinen behind the scenes, faktaruutuja, haastatteluja, biografioita ja muutaman elokuvan trailerit.
nimimerkki: Low Rider
