Muutamaan otteeseen trailerin nähneenä, odotukset olivat kohtuullisen ristiriidassa sen suhteen, mitä leffan tekijöiden kokoonpanosta kävi ilmi. Angelina Jolie ohjaajan jakkaralla ja kohtuullisen tuntematon (ainakin itselleni) Skins-näyttelijä pääosassa oli jotain mihin en oikein luottanut. Vilkaisu käsikirjoittajakaartiin kuitenkin paljasti vankkumattoman klassikon Coenin veljesten muodossa, joten kiima kasvoi vähitellen ennen esiripun lopullista aukeamista.
Elokuva kertoo kohtuu poikkeuksellisen elämäntarinan sotasankari Louis Zamperinista. Hänen italialaisperheen on vaikea sopeutua yhteiskuntaan ja Louien joutuminen jatkuvasti hankaluuksiin eivät tätä helpota yhtään. Veljensä avulla hän kiinnostuu juoksemisesta ja lopulta rautaisen sisun ja veljensä avulla hänestä kuoriutuu olympiajuoksija. Berliinin 1936 olympialaiset ovat nuoren unelmille lähtölaukaus ja hän palavasti odottaa seuraavia olympialaisia Tokiossa. Tämän kaiken kuitenkin keskeyttää Toinen maailmansota. Kun heidän pommikone tekee pakkolaskun Tyyneen valtamereen, alkaa hänen elämänsä henkisesti pisin seikkailu ja samalla myös kärsimys…
Toisin kuin aika moni muu sotaelokuva, Unbroken ei pyri kuvaamaan sodanaikaisten kauhuuksien jälkitraumoja ja ihmisen kykyä selvitä sodanjälkeisessä yhteiskunnassa henkisesti riekaloituneena. Unbroken on selviytymistarina, joka pyrkii kertomaan poikkeuksellisen elämäntarinan siitä, miten ihminen pystyy selviämään vaikeimmistakin koettelemuksista. Henkisen sietokyvyn rajamailla riippuvat amerikkalaiset sotavangit, joiden kohtalo pyörii japanilaisten vangitsijoiden käsissä hamaan loppuun saakka. Mitään ei ole tehtävissä, kaikki pitää sietää ja toivoa vain kovasti, että jonain päivänä pääsisi takaisin kotiin.
Elokuva on kohtuullisen pitkä (137min) ja valitettavasti laahaa muutamissa kohdissa liiankin paljon. Kun päähenkilömme joutuu ajelehtimaan kahden ystävänsä kanssa keskellä Tyyntä valtamertä hyvin pitkän ajan, jossain vaiheessa alkaa katsoja toivomaan, että loppuisipa tämä jo, asia tuli selväksi. En sitten tiedä onko tämä ollut tehokeino saada katsojakin ahdistumaan samalla tavalla kuin valkokankaalla pyörivät pahoinvoivat sotilaat, mene ja tiedä.
Pääsosaa näyttelevä Jack O’Connell kannattelee kerrontaa vahvalla roolisuorituksellaan läpi elokuvan. Psyykkisen raudanlujan tahdon omaava nuorukainen heittelehtii roolissaan lähes maanisesta sekopäisyydestä, henkisesti sirpaloituneeseen ja lopulta vankkumattomaan tahdonlujuuteen, jonka kahleet lopulta tuhoutuvat. Zamperinin haaksirikkoutuneet toveritkin tekevät hyvät ja uskottavat roolisuoritukset, mutta eivät pääse pääosan esittäjän tasolle, mikä on ehkä ihan hyväkin. Armottoman sotavankileirin johtaja Watanabe aiheuttaa katsojassa hiukan aggression tunteita käsittämättömän ärsyttävällä ja julmalla käytöksellään, mutta mielestäni roolisuoritus jää hiukan torsoksi.
Kokonaisuudessaan Unbroken on hieno selviytymistarina, jossa ihmistä mitataan äärimmäisyyksiin henkisesti ja psyykkisesti. Hiukan kliseisillä sanonnoilla ryyditetty filkka tarjoaa kuitenkin hiukan erilaisen näkökulman perinteisiin sotaelokuviin ja lähes pakottaa katsojankin toivomaan päähenkilön selviytymisen puolesta. Uskottavuutta elokuvaan tuo elämänkerrasta pohjautuva käsikirjoitus, joka loistaa protagonistimme vahvan roolisuorituksen ansiosta. Elokuvan kestoa olisi voinut kuitenkin pätkiä hiukan sekä ainainen jenkit hyviä/muut pahoja- asetelma alkaa olemaan hiukan loppuunkulunut. Jolielta kuitenkin hyvä panos elokuvamaailmalle, joka säväyttää, mutta ei varsinaisesti tuo mitään mullistavan uutta eikä tajunnallisesti päräyttävää, jotta ansaitsisi enemmän kuin 3½ tähteä.
