12 apinaa ei ole niitä helpoimmin sulatettavia elokuvia. Ainakin nopea katugallup leffan tiimoilta osoitti käänteiden olleen ylitsepääsemättömiä monille. Toisaalta kun puikoissa on Monty Python –ryhmän Terry Gilliam, pientä mukavaa kaaosta sopii odottaakin.
12 apinaa kertoo vähintäänkin epäilyttävästä James Colesta, joka lähetetään menneisyyteen ja vuoteen 1996 pelastamaan ihmiskuntaa hirvittävältä virukselta. Tulevaisuuden onnettomat ja maan alle piiloutuneet ihmiset uskovat aggressiivisen rikollisen työn voivan palauttaa kaiken ennalleen. Cole kulkee halki ajan keräten aineistoa todennäköisesti kaiken takana luuraavasta järjestöstä nimeltä ”12 apinaa”. Totuuden ja kuvitelman raja häilyy useampaan otteeseen ja 12 apinaa tuntuvat mylvivän jatkuvasti liian kaukana.
Brad Pitt tekee elokuvassa huikaisevan hienon sivuosasuorituksen isäkompleksista kärsivänä sekoboltsina Jeffrey Goinesina. Etenkin hullujenhuoneen friikkinä kukkoilessaan Pitt jatkaa Se7enistä alkanutta hienoa tasoaan. Bruce Willisin osana on henkäillä Colena vuoron perään raikkaan ilman, salaliittojen ja psykologi Kathryn Raillyn (Madeleine Stowe) perään. Colen siepatessa Raillyn, ilmassa on Neitoperhohenkeä, jossa ei tiedä kontrolloiko tilannetta uhri vai sieppaaja.
Aivan todelliseen hurmokseen leffa ei ylly missään vaiheessa. Loppukohtaus on yksi skitsoimmista mitä leffahistoria on tarjonnut, mutta toisaalta pikkukysymyksiä jää pintaan paljon. Elokuvan asetelma tulevaisuuden mahdollisesta tuhosta on melko tiuhaan käytetty, onneksi Gilliam onnistuu visuaalisoinneillaan ja etenkin vahvahkolla kikkailutarinalla pitämään jännityksen pinnassa. Kokonaisuutena erittäin hyvä elokuva.
