Komedioiden taso on mennyt viime aikoina huolestuttavan huonoon suuntaan. Älytöntä kohellusta ja vajaata alapäähuumoria katselee aina mielellään, mutta niiden yhdistelmiäkään ei enää osata onnistuneesti kyhätä. Vitsien kertominen on taitolaji, sillä hyvätkin vitsit voi kertoja pilata (kaverini kyllä tietävät, mistä puhun) ja huonotkin vitsit kertoja voi pelastaa. Viime vuosien useiden huumoripläjäysten huonouden syynä ovat olleet vitsien onneton ryhditys, tuoreuden poissaolo, tekemisen innon puute, väkinäisyys, liika mekaanisuus ja hölmöhkö räväyttämisen tunne. Kultaisella 80-luvulla osattiin tehdä kunnon komediaa, huoletonta viihdettä koko kansalle. Silloin ei yritetty olla mitään neroja, vaan koomikot olivat neroja. Tuote ei tullut tietystä muotista, rakkaus tekemäänsä kuvamateriaalin loisti ja huumori tuntui luonnolliselta. Amerikkalainen komediaryhmä Broken Lizard ylläpitää vanhan koulukunnan komedian perinnettä yllä suoltamalla tarkoituksellista roskaa kerta toisensa jälkeen. Kaikennäköisen sikailun, tissien, päihdyttävien aineiden ja härskien läppien ympärille rakentuneet elokuvat voivat tuntua parhaimmillaan aivan mestarillisilta, kunhan ne vain ovat työstetty oikealle tavalla. Porukan vuonna 2001 valmistunut Super Troopers oli aikoinaan yllättävä naurupommi ja senpä vuoksi ryhmän filmiltä Beerfest pystyi jopa odottamaan jotain.
Beerfest on juuri sellainen elokuva kuin kansikuvasta voi jo päätellä. Kuvassa on joukko miehiä ryystämässä olutta isojen ryntäiden edessä. Eipä leffa olekaan muuta kuin kännisten miesten pelleilyä sekä hyvänkokoisia tissejä. Porukka on vääntänyt varsin huvittavan ja hyvällä tavalla (ei loukkaavalla) hieman sovinistisen pläjäyksen. Käsis pitää sisällään hurttia huumoria, mukavan mielettömiä ideoita, hauskoja käänteitä ja hyviä oivalluksia. Osa jutuista menee ohi ja osa on jopa aika inside-vitsien oloisia, mikä on omalla tavallaan leffalle jopa eduksi. Kliseitäkin on mukana ja homma on kaikin puolin aika tuttua, mutta silti tässä on mukana jotain raikasta omaansa.
En tiedä, kannattaako juonta pahemmin alkaa selittää, koska ei se ole missään hirvittävän tärkeässä osassa. Siitä kiinnostuminen on sivuseikka, sillä härskistä ja mauttomasta huumorista kiinnostuminen on paljon tärkeämpää. Joka tapauksessa leffassa seurataan Wolfhousen veljeksiä, Jan ja Todd, joiden oluen panijana ja ravintolan pitäjänä tunnettu isoisä heittää veivinsä. Niinpä tuhkat on vietävä Saksaan Oktoberfesteihin, joiden kautta veljet tutustuvat salaisiin oluenjuontikilpailuihin. Niissä he sitten tutustuvat yllättäviin sukulaisiin, eikä tapaaminen ole kovinkaan mieluisa. Veljekset päättävät katkeran häviön jälkeen palata voittamaan kilpailun vuoden päästä, joten he kasaavat joukkueen valmiiksi. Mukaan löytyy kaikkea nielevä jätti, kaikesta kaiken tietävä professori sekä vanha opiskelukaveri, jonka kanssa Toddilla on selvittämättömiä riitoja. Yhdessä he kittaavat huimia määriä olutta, että voittaisivat mestarilliset saksalaiset.
Elokuvan jenkkejä ylistävää asetelmaa voi joku tiukkapipoinen pitää hieman rasistisenakin, mutta tätä leffaa katsoessa ei kannata ottaa mitään tosissaan, vaan ottaa homma ironiana. Järjettömät ja hyvää makua koettelevat vitsit eivät iske kaikkiin, mutta kyseiselle taiteelle löytyy varmasti ystäviäkin, minun lisäkseni tietysti. Irtonaisten kohtausten lisääminen ylimääräisten tissien vuoksi voi tuntua jonkun mielestä silkalta typeryydeltä tai sitten varsin hauskalta vitsiltä. Väljähkö kerronta on mukavaa tänä musiikkivideoleikkausaikakaudella, eikä paikoittain laahaava tarinan kuljetus haittaa yhtään. Näyttelijät ovat meiningissä täysillä mukana ja sivuosissa hauskuuttavat sellaisetkin kuuluisuudet kuin Willie Nelson, Donald Sutherland ja Cloris Leachman. Pääosassa olevat Broken Lizard -näyttelijät (Jay Chandrasekhar, Kevin Heffernan, Steve Lemme, Paul Soter ja Erik Stolhanske) eivät ole mitään lahjakkuuksia, mutta heistä paistaa rakkaus tekemäänsä materiaalia kohtaan. Tekemisen hauskuus paistaa kotikatsomoon asti, minkä vuoksi Beerfest erottuu edukseen.
Joku voisi sanoa, ettei tällaista tarkoituksellista roskaa voi oikea elokuvan ystävä arvostaa. No, minä joka tapauksessa jollain tasolla pidän tästä rellestyksestä. Ei mitään sivistävää, mutta mukavan pöhköä hömppää. Kasarikomedian fanittajille tämä vastaa mansikkapirtelöä ja antaa toivoa paremmasta huomisesta komediarintamalla. Nuorten jätkien kännäysiltamiin osuva valinta.
