Elokuvan tarina pettämisestä ja sen salaamisesta on ikivanha. Miljoona kertaa esitetty eikä sinällään siinä nähdä mitään mullistavaa, mutta Allenin idea ottaa aiheeksi onni, sen monimuotoisuus ja sen kääntymiset ihmisen puolesta tai vastaan pelastavat tässä tapauksessa paljon. Matkalla pelastukseen kuljetaan kuitenkin pitkä ja kivinen matka, sillä aiheen ja päähenkilöiden nopean esittelyn jälkeen syvennysvaiheessa meinaa iskeä hyytyminen.
Vaikka elokuvassa aika tuntuukin kuluvan todella nopeasti ja vasta tavanneet ihmiset seisovat lähes seuraavassa kohtauksessa jo alttarilla, niin jäin kaipaamaan enemmän käänteitä itsensä päähenkilön, tennisvalmentaja Chris Wiltonin tarinaan. Taustaa rakennetaan siis hieman liian kauan ja liian leveästi. Lopulta pitkälti päälle tunnin jaksaneiden sinnikkyys palkitaakin, kun Wiltonin pelailu kahden naisen välillä alkaa vihdoin osoittamaan sortumisen merkkejä.
Tässä vaiheessa arvostus Wiltonin roolihahmon luomista kohtaan alkaa nousemaan ja jopa vielä syvenemään loppua kohden. Harmi vain ettei näyttelijä Jonathan Rhys Meyersin kyvyt riitä yhtä korkealle, sillä hän putoaa kyydistä silloin kun päähenkilön todellinen taistelu itsensä ja tekojensa kanssa alkaa. Myöskään Scarlett Johansson ei Nola Ricena ole täysin onnistunut, joskaan hänen roolihahmonsa kehityskertomus ei olekaan yhtä hyvin rakennettu kuin Wiltonin. Ricen hahmo tekee jopa yllättävän hyppäyksen pidättyväisestä kolmannesta pyörästä röyhkeäksi ja vaativaksi vaimoehdokkaaksi.
Wiltonin vaimoa, Chloea esittävä Emily Mortimer on ehkä kolmikosta tuntemattomin, mutta tässä elokuvassa kyllä parhaiten onnistunut. Kuitenkin TV:stä tutun James Nesbittin hahmo on jopa pääosissa, kun elokuva vetää loppukäännöksiään ja hänen taitoaan pääsee helposti vertaamaan Rhys Meyersin vastaavaan. Molempien hahmojen viimeisiä kohtauksia leimaa kuitenkin vahva uskottavuuden puute. Paljon realistisemminkin tapahtumat olisi voinut kirjoittaa ilman että tarina tai aihe olisi kärsinyt.
Lyhyesti sanottuna draamaelokuva Match Point jättää ristiriitaiset fiilikset. Chris Wiltonin aihetta tukeva tarina olisi loppumetrien paremmalla viimeistelyllä ollut jopa todella hyvä, mutta pääosakolmikon välistä jännitettä olisi saanut olla enemmän ja hieman uskottavammin kirjoitettuna. Parisuhdedraamoista pitäville tätä voi kyllä suositella tällaisenakin.
nimimerkki: Dreamer
