Enzo G. Castellari tuo Italian lahja elokuvamaailmalle. Miehen tuotanto on värikäs kuin Italian lippu. 60-luvulla spaghettiwesterneilla mainetta niittänyt ohjaaja siirtyi 70-luvulla ohjaamaan gialloja sekä tuiki tiukkoja rikoselokuvia. The Big Racket kuuluu tähän jälkimmäiseen kastiin, vaikkakin siinä on elementtejä molemmista genreistä. Kokonaisvaltaisesti 70-lukua voi pitää Enzon taiteellisena kulta-aikana, koska tuolloin mies teki suurinta arvostusta nauttivimmat elokuvansa. 80-luvulla taiteelliseen alamäkeen suistunut ohjaaja ei menosta hätkähtänyt, vaan jatkoi erinomaisesti tekemällä tuohon aikaan suosittua post-apocalypsea. Miten tämä kaikki liittyy The Big Rackettiin? No, koska tämä elokuva tavallaan enteili tulevaa, olemalla melkein apokalyptinen teos.
Juonensa puolesta The Big Racket edustaa melko puhdasta italocrimea. Alussa jengi pistää palasiksi kauppoja, siinä toivossa, että nämä sitten maksaisivat heille suojelukorvauksia. Vastahakoisesti kauppiaat suostuvat jengin vaatimuksiin, mutta sivulta seuraava poliisi (Merli) on asiasta eri mieltä. Erään rahankeräys keikan jälkeen hän seuraa jengin siirtymistä paikalliselle hiekkakupalle, jossa hänelle paljastuu, ettei kyseessä ole pelkästään pikkurikollisten pyrittämä bisnes. Kaiken takana näyttää olevan jokin isompi taho. Jengiläiset huomaavat poliisin, ja telovat tämän sairaalakuntoon. Tämän jälkeen paluuta entiseen ei enää ole. Kyttä parantelee haavansa ja aloittaa tämän jälkeen vigilantetehtävänsä.
The Big Racket on mainio tapaus, josta on helppo pitää. Se todella on Castellarin suurin elokuva. Asenteellisesti se muistuttaa hitusen Bronsonin Death Wish –elokuvasarjaa, vaikkei se yhtä raadollinen olekaan. Kuitenkin yhtäläisyydet 70-luvun vigilantesmiin ovat huomattavat. Testi on yhden miehen armeija, joka taistelee pahoja poikia vastaan. Elokuvan edetessä hän toki saa lisävoimia, kun paikalliset uhrit nousevat hänen rinnalleen. Tyypilliseen castellarityyliin elokuva on voimakkaasti eksploitatiivinen kokemus. Elokuvan sisältö saattaa olla rujoa, mutta sitä tehdessä on selkeästi ollut pilke silmäkulmassa.
Juonellisestihan The Big Rackettia voi pitää täysin vajaana, mutta sen suurempi merkitys korostuukin Enzon tyylissä ohjata. Vigilantetyylinen väkivalta kuvataan äärimmäisen rankkana asiana. Tosin näiden seikkojen huvittavuutta lisää, ettei kuolleisiin henkilöihin aina jää ampumajälkiä. Se ei kuitenkaan pilaa hyvää tunnelmaa, jonka varaan elokuva voimakkaasti rakentuu. Enzon tyyli on viimeisen päälle hiottu kokonaisuus, josta on helppo nauttia. Toimintaa on todella paljon, eikä se edes ala puuduttaa missään vaiheessa. Tämä on sikäli yllättävää, mutta ehkä juuri siksi niin toimivaa.
Kolikon kääntöpuolella on sitten sitä tylytystä. Parhaimmillaan The Big Racket lähentelee jo kauhun mittoja. Esimerkiksi kohtaus, jossa huligaanit pieksevät miehen ja raiskaavat tämän jälkeen hänen naisensa. Lopuksi vielä kusevat naisen päälle ja polttavat talon. Ainakin minun mittarilla tuo kohtaus lähentelee, The Last House on the Leftin, lanseeraamaa kauhua. Tämän tapaisia kohtauksia on enemmän, joten kyllä elokuvasta voidaan puhua kauhuna tai synkkänä trillerinä, ainakin.
Yhteenvetona elokuvasta jää pelkästään hyvää mieleen. Fabio Testi on karismaattinen sankarihahmo, jonka varaan on ollut hyvä rakentaa tällainen kokonaisuus. The Big Racketin loppupuolisko on yhtä isoa toiminnan juhlaa, josta jokainen genrediggari varmasti nauttii. Tällaisia leffoja tehdään aivan liian vähän. Ei ole liioiteltua sanoa, että tämä on Enzo G. Castellarin uran suurin teos. Nimittäin tästä ei enää meno kovene. Olen suositellut!
