Englantilaisten takia Skotlantilainen William Wallace menettää isänsä jo nuorena poikana. Williamin setä, Argyle, kasvattaa hänet kaukana Williamin kotipaikasta. Vartuttuaan aikuiseksi William kuitenkin palaa lapsuudenkyläänsä. Hän rakastuu kauniiseen nuoreen neitoon, Murroniin, ja pian he jo menevät naimisiin. Englantilaiset kuitenkin teloittavat Murronin, jonka seurauksena masentunut William päättää koota sotajoukon, aloittaakseen valtataistelun englantia vastaan. William pyrkii tällä saamaan vapauden Skotlannille.
Kieltämättä Mel Gibsonin rooli ohjaajana epäilytti suuresti, sillä itse olen häntä vain näyttelijänä tottunut näkemään. Tästä huolimatta Braveheart on mahtava teos, joka ei jätä romantikkoja eikä toimintaelokuvien tapittajiakaan kylmäksi. Elokuvassa on selvästi panostettu jokaiselle osa-alueelle riittävästi. Se ei sorru missään vaiheessa klisemäisyyteen, joka on ilmiömäisen hienoa, varsinkin kyseistä kategoriaa ajatellessa.
Lopussa esiintyvä Williamin ja Ranskan kuningattaren välille rakennettu romanssi toimii upeasti, vaikka rakkauden kukoistaminen jää vähille, mikä tekee asiasta ovelan positiivisessa mielessä.
Mel Gibson tekee uransa parhaimpiin roolisuorituksiin kuuluvan tempun esittämällä kuuluisaa taistelijaa, William Wallacea. Muut näyttelijät tekevät työtään myöskin loistavalla tasolla, kuten kuningas Edward pitkäjalkaa näyttelevä Patrick McGoohan.
Leffa paneutuu tarpeeksi syvällisesti myös henkilöhahmoihin, eikä juurikaan kukaan ruudun edessä säännöllisesti hyppivä näyttelijän retku jää varjoon. Muita maininnan arvoisia asioista ovat mm. puvustus, erikoistehosteet ja taistelukohtaukset. Verta lentää elokuvan aikana kiitettävään malliin, mutta asia ei missään nimessä ole häiritsevä tekijä, sillä Gibson on pyrkinyt realistisiin sotakohtauksiin.
Braveheart on hyvin kaunis ja loistava elokuva, joka lukeutuu 90-luvun parhaimpiin elokuviin, ja miksei myös kaikkien aikojen hienoimpiin tuotoksiin. En siis ihmettele yhtään miksi leffa kahmi niin runsaasti Oscar-pystejä.
