Ensimmäiseksi täytynee tunnustaa, etten ole alkuperäistä Blade Runneria nähnyt. Asiaan juuri perehtymättä katsoin ensin Final Cutin. En osannut päättää, pidinkö elokuvasta. Katsoin elokuvan uudelleen, en vieläkään osannut sanoa, mutta asenteeni lämpesi. Kolmannella kerralla kolahti. Blade Runner on uskomattoman tyylikäs sekä syvällinen elokuva. Perehdyin versioiden eroihin ja alkuperäisen kertojaratkaisu kuulosti suoraan sanottuna pervolta. Ei tälläiseen elokuvaan sovi kertojaääni. Olen myös usein taipuvainen ohjaajan mielipiteeseen parhaasta versiosta. Vaikka Lucas on Star Warsinsa raiskannutkin, perkeleen äijä. Luotan siis omaan visiooni siitä, että Final Cut on elokuvan paras versio.
Elokuva on suorastaan taideteos. Jokaisen kohtauksen valot, kuvakulmat ja lavasteet ovat helvetin tyylikkäitä. Visuaalisesti elokuva pääsee mielestäni täydellisyyteen, tai vähintäänkin hyvin lähelle sitä. Vangeliksen musiikki on aivan omaa luokkaansa, se tuo filmille aivan uniikin silauksensa, mikä tekee elokuvasta sanoin kuvaamattoman hienon kokonaisuuden. Harrison Ford on jälleen kerran oma rakastettava itsensä. En pidä miestä mitenkään erityisenä näyttelijänä, mutta hänessä on runsaasti karismaa ja jokamies-asennetta, joten häntä on aina mukava seurata. Elokuvan todellinen tähti onkin Rutger Hauer, joka kieron replikantin roolissaan varastaa huomion aina valkokankaalle päästessään. Sama mies on elokuvan väkivaltaisin hahmo, mutta myös lausuu yhdet elokuvahistorian hienoimmat loppurepliikit. Tarinan mukaan Hauer improvisoi koskettavan puheensa, mikä on mahdollisesti yksi syy, miksi se tuo kerta toisensa jälkeen palan kurkkuun. Hauer on roolissa selkeästi mies paikallaan. Blade Runner kuuluu elokuvafriikin lyhyeenkin oppimäärään ilman epäilyksen sijaa. Ugh, olen puhunut.
