Luettuani Episodin arvion Big Gamesta odotukseni nousivat aika korkealle. Nyt kun olen nähnyt sen omin silmin, voisin tiivistää fiilikseni seuraaviin kolmeen sanaan: yhdyn Episodin arvioon!
Ohjaaja Helander on yhdessä asiansa osaavan tiimin (ja siskonpoikansa Onni Tommilan) kanssa luonut filmin, joka taatusti kestää vertailun kovimpienkin suomalaisleffojen (ja miksei myös Hollywoodin toimintapätkien) kanssa! Tarina, jossa USA:n presidentti tipahtaa alasammuttuna keskelle pohjoissuomalaista korpea, ei ehkä kuulosta aluksi kovin ihmeelliseltä, mutta Helander on kuningas Midaksen tavoin muuttanut kosketuksellaan tarinan elokuvan kantavaksi voimaksi, joka pitää otteessaan loppumetreille saakka.
Big Game on sanalla sanoen kokonaisuus, jossa kaikki – siis oikeasti kaikki – pelaa täydellisesti yhteen: kesto, kohtaukset, musiikki, näyttelijät. Puolitoista tuntia on tällaiselle leffalle juuri sopiva kesto; ei liian pitkä eikä liian lyhyt.
Ja entäpä näyttelijätyö? Samuel L. Jacksonin – joka Kummelin sanoin ilmaistuna kuuluu parhaaseen A-ryhmään – ja nuoren Onni Tommilan kemiat pelaavat yhteen tavalla, jollaista en ole koskaan vastaavissa leffoissa nähnyt. Erinomaisen upeaa! Punisher: War Zonessa lähinnä keskinkertaisen roolisuorituksen tehnyt Ray Stevenson tekee Big Gamessa sata kertaa hienomman konnaroolin.
Kaiken kaikkiaan en keksi kuin yhden puutteen, joka ei sekään paljoa paina: miksi kukaan ei ole keksinyt tätä kaikkea jo aiemmin? Kyllä jokaisen toimintafanin on nähtävä Big Game – se on todellinen viiden tähden kokemus; esimerkki siitä, miten hyvä toimintaleffa pitää tehdä. Kiitos, Jalmari Helander!
