Jokin aika sitten kirjoitin arvostelun elämäni myyttisimmästä elokuvasta, ensimmäisestä Bernardista ja Biancasta, elokuvasta joka aikoinaan kärsi pahoista tuotanto-ongelmista ja josta en juurikaan pitänyt varsinaista animaatiota sekä ääninäyttelyä lukuun ottamatta. Bernardin ja Biancan jatko-osa on joka suhteessa ensimmäisen osan täydellinen vastakohta, niin henkilökohtaiselta kannaltani että mielestäni muutoinkin. Näin tämän teoksen jo aikoinaan 90-luvulla lähes tuoreeltaan. Äskettäin katsomani sekä tässä arvostelemani versio on alkuperäinen englanninkielinen.
Elokuvan pääosassa ovat edellisestä osasta tutut kansainvälisen pelastusjärjestön hiiret Bernard sekä Bianca, jotka matkustavat Australiaan auttamaan salametsästäjä MacLeachin kaappaamaa Toni -poikaa. MacLeach haluaa saada pojalta kirvoitetuksi mahtavan jättikotkan pesäpaikan sijainnin. Bernardia ja Biancaa ovat auttamassa aussihiiri Jake sekä albatrossi Vilpuri, edellisen osan albatrossin veli.
Bernard ja Bianca Australiassa -elokuvan ensimmäinen ja ehkä huomattavin vahvuus on, että siinä on hylätty paljon puuduttavimpia Disney-kliseitä prinsessoista ja ärsyttävistä lollotuksista lähtien heti kättelyssä ja leffasta on ensisijaisesti pyritty tekemään toimiva sekä vauhdikas seikkailuanimaatio, missä onkin mielestäni onnistuttu täydellisesti. Tarina ei missään kohtaa tunnu yhtä tappavan tylsältä ja matelevalta kuin ensimmäisessä osassa koko ajan tuntui olevan, siinä ei oikeastaan ole loogisia ristiriitaisuuksia eikä se jätä avoimia kysymyksiä. Suoraviivaista ja toiminnallista kerrontaa tukee vieläpä yksi kaikkien aikojen huikeimmista animaatiosta mitä olen ikipäivänä nähnyt, etenkin Disneyn elokuvissa. Jostain kumman syystä juuri tämän teoksen kohdalla kaikki mahdollinen meni nappiin, ja periaatteessa varsin vaatimaton materiaali on saatu jo pelkällä kuvallisella ilmaisulla nousemaan lentoon. Lennosta puheen ollen ne kuuluisat lentokohtaukset ovat ehkä visuaalisesti parasta Disneytä koskaan. Ehkä jälki on omaan mieleeni jo vähän liiankin siloteltua, mutta huikean kokonaisuuden huomioon ottaen en ala valittamaan.
Jo alun perin viehättävästä pääparista on tässä elokuvassa saatu paljon enemmän irti ja Bernardin kosintayrityksiä sekä toiminnallisempia jännittäviä kohtauksia seuraa mielenkiinnolla loppuun asti. Elokuvan pahis, itsensä George C. Scottin esittämä salametsästäjä on ehkä pienestä kliseisyydestäänkin huolimatta loistava ja uhkaava roisto, oikea lisko ihmisen vaatteissa. Vilpuri on huomattavasti ensimmäisen osan albatrossia kiinnostavampi hahmo ja hänelläkin on tarinan suhteen enemmän tekemistä kuin ensimmäisessä osassa. Vilpuria esittävä koomikko John Candy on hänkin roolissaan erinomainen, samoin kuin kaunisääninen Eva Gabor ja Bob Newhart pääkaksikkona. Sikäli kuin muistan, ei suomalainen ääninäyttely alkuperäiselle juurikaan laadussa häviä. Vielä pitää sananen sanoa Bernardin ja Biancan musiikeista. Ne ovat upeaa kuultavaa, käytännössä yhden perusmelodian ympärille rakennettua sävelmää. Mitään lauluja ei kuulla koko elokuvan aikana ollenkaan. Disney-elokuvassa. Miettikääpä sitä.
Minä rakastan tätä elokuvaa. Rakastin jo silloin uutena ja rakastan edelleen. Se on mielestäni helposti paras Disneyn tuotoksista koskaan ja miljoona kertaa parempi kuin ensimmäinen osa. Olen monesti manannut, miten uudemmat yhtiön elokuvat kaihtavat kaikkia mahdollisia riskejä ja tuntuvat kovin kaavamaisilta sekä laskelmoiduilta tuotoksilta. Bernard ja Bianca Australiassa sen sijaan ottaa valtavan määrän riskiä hylkäämällä kaikki kuluneimmat kliseet ja yrittämällä jotain oikeasti uutta sekä päräyttävää, siinä vieläpä tyylikkäästi onnistuen. Harmittavasti suuri yleisö ei koskaan ole ottanut tätä elokuvaa yhtä omakseen kuin niitä kaikkein kuivimpia ja unohdettavimpia Disneyn tuotoksia. Maailmassa on iso virhe.
