Yli 200 vuotta ennen majuri Schaeferin kohtaamista ihmisistä voitonmerkkejä tekevän paholaisen kanssa komanssiheimoon kuuluva Puhi (Samuel Marty) joutui puuman murjomaksi. Jokin kuitenkin pelotti sen pois pesästään ja etsijöiden joukossa oleva Naru (Amber Midthunder) on epäilevällä kannalla. Etsijöitä johtaa hänen veljensä Taabe (Dakota Beavers). Jokin muu kuin puuma on jättänyt jälkiä ja nylki käärmeen. Itsepäinen Naru alkaa etsimään salaperäistä olentoa ja varsin pian perään lähteneet etsijät, ranskalaiset isopartaisen jäärän (Mike Paterson) johtamat turkismetsästäjät ja ihan erityisellä tavalla metsästävä olento (Dane DeLiergo), ovat samassa tehosekoittimessa ja ravintoketjun huippua heiluttelevalla olennolla on teknillinen yliote nuolia, musketteja ja kiviteräisiä tomahawkeja vastaan.
Dan Trachtenberg ohjaa ja on toinen käsikirjoittaja ideassa, johon suunnattoman menestyneen leffan jatko-osa viittasi: ulkoavaruuden urheilumetsästäjät ovat pitäneet jahtireissujaan Telluksella jo pidemmän aikaa ja eri paikoissa. Sitä ideaa hyödyntäen kvasisankarillinen örmy palaa tähtirooliinsa teiniviiltelyleffan tappajana ja tekee karskeista metsästäjistä pyssyineen teiniviiltelyleffojen mäiskittävää lihaa. Luonnollisesti tiettyjen historiallisten seikkojen suhteen otetaan vapauksia, mutta komanssien yhteiskunnassa ei ollut epätavanomaista, että nuoret naiset metsästivät ja osasivat taistella. Niitä taitoja myös tarvitaan ja ne saavat teiniviiltelevän mörön valumaan verta ja jos jonkin saa valumaan verta sen voi myös tappaa. Käsikirjoitus ei siis loista omalaatuisuudessaan, mutta siihen kirjoitetut kohtaukset ovat erittäin intensiivisiä ja vaikka pahimmat silpoutumiset pidetään kuvakulman ulkopuolella, katsojalle ei jää epäselväksi, että ruumiinulokkeet putoilevat ja veri turskii isosti.
Amber Midthunder on teiniviiltelyleffan vaatima selviytyjä ja toimittaa hyvän roolityön naisena, joka on taitava eränkävijä ja säikkyy vain aiheesta. Dakota Beavers on se kokeneempi eräilijä, jonka rohkeus on aivan yhtä suuri ja antaa tarpeellista apua. Mike Paterson on se inhimillinen vihollinen, jonka joukko on murjottu yhteisen vihollisen toimesta ja hän aikoo voittaa hinnalla millä hyvänsä. Kaikki ihmisroolit peittyvät Dane DiLiergon massiivisen maskin ja efektien luomaan avaruuden jahtisafarituristiin, joka luottaa tekniikkansa yliotteeseen ja resuaa erittäin vihaisena roistona.
Miljöön muuttuminen palauttaa avaruuden jahtisafarituristit takaisin roistorooliin. Paluu alkumuotoon tekee leffasta miellyttävän rankkaotteisen sekoituksen kauhua ja rivakkaa toimintapläjäystä. Omalaatuisuuden määrä on rajallinen, mutta se vähä tekee leffasta oikeasti hyvän.