Aikoinaan, 1980-luvulla Randy ”The Ram” Robinson (Mickey Rourke) oli showpainin kovia nimiä. Aikaa on kulunut steroidikaappeja viskoen 20 vuotta ja Randy, oikealta nimeltään Robin Ramzinski on maksanut siitä hintaa isolla kädellä. Hänen ainoana inhimillisenä, työn ulkopuolisena kontaktina on läheisen strippariluolan veteraani Pam (Marisa Tomei) ja muuten hänen elonsa on yksinäistä. Sydänkohtaus pakottaa kehäraakin yrittämään välien lämmittämistä tyttärensä (Evan Rachel Wood) kanssa, mutta vastoinkäymisiltä ei voi välttyä.
Darren Aronofsky ainakin Allekirjoittaneen mielestä on luonut vaikutuksen omalaatuisilla, vinoutuneilla draamoillaan. Kuvaus veteraanista/kehäraakista Randysta on suorastaan dokumenttimaisen autenttinen ja koristelematon ja realistisen siloittelematon tyyli on kuin luotu kuvaamaan tätä karua kokonaisuutta. Juoni on melkoisen ohutta ja muodostuu tragediaksi, mutta oikeassa elämässä ihmiset tekevät virheellisiä päätöksiä tunnekuohunnan aikana, joten realismin vaikutelma on siinäkin vahva. Kerrontatyyli on jyrkkä riitasointu Aronofskyn muihin elokuviin verraten, mutta draaman laatu on kiistattoman korkea.
Jo nimi kertoo että Aronofsky kertoo yhdestä ihmisestä, Randy Robinsonista ja siinä roolissa Mickey Rourke suorittaa uskomattoman suorituksen. Selvää on että Randy ei ole virheetön tai täydellinen ihminen, mutta hänen omistautumisensa on ihailtavaa vaikka ajaakin hänen oman terveytensä ohitse. Shown aikana Rourke on hauska ja viihdyttävä, mutta draamaosuuksissa hän tuo esille yksinäisen ja epäonnistumisiaan häpeävän Randyn jonka kömpelöissä yrityksissä luoda sovinto elämänsä tärkeimmän asian kanssa on musertavaa murheellisuutta. Suoritus on niin hyvä että kukaan muu ei olisi edes teoriassa kyennyt tulkitsemaan Randya yhtä lämpimällä ja anteeksiantavalla tavalla, mutta silti armottomasti tämän virheet ja heikkoudet osoittaen.
Marisa Tomei yhtä sitkeänä veteraanina on yhtä loistavassa vedossa ja luo aikaan todella voimakkaan suorituksen veteraanina joka myös joustaa periaatteissaan, mutta loppu jättää harmillisen avoimeksi lopullisen tarinan. Evan Rachel Wood pettyneenä tyttärenä on oikeutetusti vihainen ja sopii siten erinomaisesti realistisen vaikutelman mukaan.
Kokonaisuus on äärirealistinen ja karu tragedia ja erinomaisen hyvä. Ainoa heikkous on siinä että kyseessä on vain äärirealistinen ja karu tragedia joka osoittaa Rourken näyttelijäkykyjen olevan erinomaisessa terässä vaikka hän ei enää yhtä kaunis olekaan.
