Poliisit Jimmy Doyle (Gene Hackman) ja Buddy Russo (Roy Scheider) saavat kuulla, että maahan olisi tulossa suuri huumelasti. Näin he pääsevät ranskalaisen rikollisliigan jäljille. Huumekuljetuksen johdossa toimii Alain Charnier (Fernando Rey), jonka esikuva oli ranskalainen huumeiden salakuljettaja Jean Jehan.
Kovaotteiset miehet on samana vuonna ilmestyneen [I]Likaisen Harryn[/I] tapaan muistamisen arvoinen poliisielokuva, jossa upeat näyttelijät ja vauhdikas juonenkulku ovat päällimmäisenä. Kovaotteiset miehet on syytä muistaa ensinnäkin valtavan upean näyttelijäkaartin vuoksi, jonka johdossa toimii mainio Gene Hackman. Toinen syy on ajankohtainen tarina, jonka kautta ohjaaja William Friedkin mestarillisesti kuvastaa yhteiskunnassa lisääntynyttä väkivaltaa karulla tavalla. Samalla hän kyseenalaistaa poliisivoimien kyvyt ja luo realistisen näkymän New Yorkin alamaailmaan. Tämän lisäksi mukana on runsaasti toimintaa, mikä vauhdittaa juonenkulkua mukavasti.
Hyviä roolisuorituksia nähdään paljon. Fernando Rey on rikollishahmon rooliin erittäin sopiva tekemällä hahmosta mielenkiintoisesti mysteerisen henkilön. Samalla miehessä on jotakin merkillisen viehättävää ja jopa humoristista. Roy Scheider on sivuroolissaan kiitettävä. Hän on sellainen toimiva lisähahmo, johon voi kiinnittää huomiota mikäli Gene Hackmanin tulkitsemaan päähahmoon jostain syystä kyllästyy. Gene Hackman vakuuttaa pääosassa tekemällä itsestään elokuvan parhaan persoonan. Hän osaa olla hyvin luonteva, poikkeuksellisen arkinen sankari. Tämä ominaisuus tuo mukaan uskottavuutta ja takaa, että katsojan on helpompi samaistua Doyleen. Hackman sai roolistaan ansaitusti Oscar-palkinnon.
Leffan toimintakohtauksista kuuluisimmassa Doyle kaahaa autolla seuratakseen junaa. Erityisesti tämä osuus elokuvasta on hienosti kuvattu. Takaa-ajo on saatu vauhdikkaaksi, mutta leikkaus on selkeää. Kyseessä on massiivinen kohtaus ilman turhia räjähdyksiä ja tehosteita. [I]Manaajasta[/I] muistettava William Friedkin on luonut tyylikkään trillerin, jonka käsikirjoitus dialogeineen takaa leffalle vankan pohjan. Tälle pohjalle onkin rakennettu tyylikäs sekoitus New Yorkin likaisiin katukuviin sijoittuvia yhteenottoja. Vaikka ammuskelua piisaa, on hyvä muistuttaa ettei Kovaotteiset miehet todellakaan perustu sen varaan. Monipuolista toimintaa on järkevissä mittasuhteissa vastapainona yksinkertaiselle juonelle.
Gene Hackmanin Doylea voisi kuvailla poliisielokuvien ikoniksi. Myös Fernando Rey säilyy salamyhkäisenä loppuun asti. Näin ylläpidetään jännitystä nerokkaasti. Pohjimmiltaan rikollisilla on kuitenkin sama päämäärä kuin poliiseillakin: maine ja kunnia. Lain molemmat puolet ottavat yhteen ja vain ”kovimmilla” on mahdollisuudet selvitä. Yleensä nämä selviytyjät ovat hierarkian kärjessä eikä alimmilla ole syytä puuttua asiaan. Kerta heitolla Friedkin saa Yhdysvallat näyttämään entistä rähjäisemmältä ja korruptoituneemmalta. Aseet laulavat ja kadut savuavat niin, että tuntuu kuin koko elokuvan miljöö alkaisi vähitellen irtaantua todellisuudesta, vaikka realistinen elokuva tämä todella on. Kovaotteiset miehet on yhdistelmä toimintaa, satiiria ja näyttelijälahjakkuuksia. Kokonaisuus on mestarillisen hallittu ja mukana on myös piristävääkin huumoria muuten synkkään trilleriin. Näin säilyy tasapaino, eikä leffa muutu pelkäksi verilöylyksi.
