Ensimmäinen Tomb Raider oli aikamoinen pettymys. Pelistä elokuvaksi tekeminen on osoittautunut vaikeaksi, jota Tomb Raider kuvastaa hyvin. En itse ole paljon pitänyt Tomb Raider -peleistä, mutta TR -elokuvat ovat noussut jo toiseen osaan. Lara Croft Tomb Raider: Elämän Lähde on toinen TR -elokuva, eikä mikään erikoinen tällä kertaakaan ole. Tosin elokuvan Lara Croft on esikuvansa näköinen, Angelina Jolie on kuin tehty Lara Croft:iksi.
Elokuva on tällä kertaakin sekoitus Indiana Jones:ia ja James Bondia. Lara Croft (Angelina Jolie) löytää elokuvan alussa paikan, jonka Aleksanteri Suuri oli alun perin piilottanut. Sieltä Croft löytää pallon ja menettää sen parille roistolle ja siinä samassa vedetään haita turpaan (!!!). Kohta käy ilmi, että pallo on kartta elämän lähteelle, jossa on tarunomainen Pandoran lipas. MI6 antaa Croftille tehtäväksi noutaa pallo ennen kuin roistot pääsevät maailman tehokkaimpaan aseeseen, Pandoran Lippaaseen, käsiksi. Sitä etsittäessä kehitysmaat saavat kärsiä siihen malliin, että maailmanloppu on pakko olla lähellä.
Vaikka käsikirjoitus ei tarjoa paljon mitään muuta kuin pakonomaisia taistelukohtauksia ja muita seikkailuelokuvan tunnusmerkkejä, se kuitenkin tarjoaa ihan hyvää viihdettä. Vaikka se onkin täyttä aivot narikkaan tyylistä viihdettä parin tunnin ajan. Ohjaaja Jan De Bont, joka muistetaan Speed -elokuvasta ja sen idioottimaisesta jatko-osasta, joka nyt on päätynyt ohjaamaan Tomb Raiderin jatko-osan. Mitään ihmettä hän ei elokuvaan tuo, vaan antaa jälleen kerran toiminnan ja Jolien hoitaa hommat.
Angelina Jolie on elokuvan parasta antia. Tuo mutruhuulinen ja isorintainen nainen, joka on esikuvansa näköinen, tuo elokuvaan enemmän viihdettä kuin toiminta. No sentään elokuva on katsottavaa aivotonta heivailua, jossa mukana on mutruhuulinen ja isorintainen Angelina Jolie ei kun Lara Croft. Kolme tähden elokuva tarjoaa parhaiten lauantai-illan huumassa, jossa ei ole mitään järkeä kuin silmän miellyttäminen. Ja hyvä näin.
