Alun pahaenteinen asetelma jalostuu nopeasti mielenkiintoiseksi ja aidoksi perhekuvaukseksi.

10.1.2006 12:07

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Imaginary Heroes
Valmistusvuosi:2004
Pituus:111 min

Arjen kulissit vaikuttaa aluksi puuduttavalta jenkkinyyhistelyltä. Ben Travis (Daniels) odottaa esikoispojaltaan Mattilta (Pardue) suurta menestystä uinnin alalta. Arvattavasti hän ei kuitenkaan ole erityisen kannustava, itse asiassa pikemminkin iljettävä tyranni ja muu perhe, vaimo Sandy (Weaver) mukaan lukien, saa osakseen lähinnä välinpitämättömyyttä.

Kaikeksi onneksi alun pahaenteinen asetelma jalostuu nopeasti mielenkiintoiseksi ja aidoksi perhekuvaukseksi. Sotkuiset itsemurhat ja päihteet tuovat vahvan lisän karuun ilmapiiriin. Nuoremman pojan, Timin (Hirsch), kärsimys on käsinkosketeltavaa. Mustan komedian perusidea lienee juuri se, että katsojaa alkavat huvittaa asiat, joille ei itse asiassa kuuluisi nauraa. Siinä Arjen kulissit onnistuu erinomaisesti.

Perheen lisäksi tarina käyttää kasvualustanaan amerikkalaista highschool-ympäristöä ja teinikulttuuria. Pääsääntöisesti nuo elementit luovat allekirjoittaneelle kaksi-sormea-kurkussa-fiiliksen. Jos kannessa olisi ollut siihen jotain viittausta, olisin suosiolla käyttäänyt aikaani etsimällä minkä tahansa toisen leffan illalle. Tällä kertaa kouluelämä on kuitenkin oikein toimiva mauste, joten on ohjaajan täytynyt jotain tehdä oikein.

Näyttelijäntyössä ei ole juuri valittamista. Vanha kunnon Sikuri Wiineri on hauska nähdä maria maistelevan mamman roolissa. Sen sijaan perheen pää on turhan stereotyyppinen hahmo. Kunnianhimossaan sokeita isäpappoja kun on nähty jo noin 100 kertaa. Tavallaan tähän on päässyt ristiriita jo käsikirjoitusvaiheessa, vaatisihan melkoista mielikuvitusta keksiä jotain aivan uutta ja mullistavaa tilalle. Sivuhahmoista koskettavin on Timin koulusta oleva tyttö, jolla ei hänelläkään ole palapelin osat ihan tallessa.

Elokuva on miellyttävän tasapainoinen rakenteeltaan, tosin hieman pitkitetty joissain paikoin. Olisin myös kaivannut joitakin hieman mieleenpainuvampia ja legendaarisempia kohtauksia. Tuohan on ehkä pahimpia vaatimuksia mitä leffalle voi asettaa, mutta eikös olekin niin, että vaatimustaso nousee kun liikutaan keskiarvoa paremmalla tasolla? Vastaavaa ei edes jaksa vaatia miltään maanantai-illan pikkunokkelalta hilleri-trilleriltä.

nimimerkki: Organismi

Arvosteltu: 10.01.2006

Lisää luettavaa