Jonkinlainen hullu tiedemies Viktor (Matti Ruohola) keksii mullistavan pillerin mitä hän menee testaamaan terveysfarmille. Kaikenlaista pikkutuhmaa sekaannusta tapahtuu enemmän kuin hieman ja loppukin on onnellinen.
Tätä ”””elokuvaa””” ei pysty arvioimaan sen taiteellisten saavutusten perusteella. Eikä itse asiassa minkään muunkaan saavutuksen perusteella, sillä niitä ei ole. Ensimmäisen viiden minuutin aikana ehtii katsoja kirkumaan, kiemurtelemaan ja muutenkin kärsimään enemmän kuin hieman ja sitä on yhä jäljellä 85 minuuttia. Eikä tämän elokuvatuksen katsomisen tuskaa voi sanoin kuvailla, sillä jo sen [U]näkeminen[/U] aikaansaa vakavaa ja erittäin peruuttamatonta vauriota keskushermostolle. Samaan tapaan kuin kalloon hitaasti uppoava sirkkeli, mutta sirkkeli on paljon hellempi ja ystävällisempi. Visa Mäkisen itsensä salanimellä Frank Siponen kirjoittama käsikirjoitus löyhkää kuin viikon ajan jätevedessä marinoitu mätiäishomejuusto planeetta Scheiss-E:ltä eikä ohjaustyötä voi edes mainita. Mitään sellaiseksi laskettavaa ei ole missään vaiheessa. Pakko on mainita että muutamia jossain kieroutuneessa mielessä hymähdyttäviä ”””vitsejä””” ja ”””gageja””” on päässyt mukaan, mutta ne vain alleviivaavat tämän epämääräisen olion näkemiskokemuksen karmaisevaa, aivot märkäsoseeksi liuottavaa vaikutusta. Karmaisevat, alleviivavan epämääräiset ääniefektit vain voimistavat vaikutusta.
Näyttelijäntyöstä voi sanoa vain yhden sanan ja se sana on [I]piinaava[/I]. Mieletön ”ylinäyttely” vaivaa tätä tekelettä, sillä ilmeisesti silkka surkeus on vaatinut heitä ylinäyttelemään mielettömän paljon. Eipä sillä väliä ole, sillä ”henkilöhahmot” ovat surkeudessaan verrattomia.
Tämä ei ole elokuva. Tämä ei ole edes ”elokuva”, vaan jotain paljon piinaavampaa ja iljettävämpää. Tämä on ”””elokuva””” jonka näkeminen aiheuttaa voimakasta henkistä ja fyysistä pahoinvointia. Vielä kauhistavampi ajatus on se että joku on [U]maksanut[/U] tämän kidutuksen näkemisestä rahaa…
