Lentokenttä, Oliver (Kutcher) ja Emily (Peet). Emily on juuri tapellut poikaystävänsä kanssa, kun hänen katseensa kohtaa Oliverin katseen. Onpas siinä kivan näköinen dude. Oliverista Emilykin on kiinnostava pakkaus. Niin kiinnostava, että myöhemmin nuoret harjoittavat rakkautta lentokoneen vessassa. Sen piti jäädä vain yhteen kertaan, mutta koska maailma on niin pieni, Oliver ja Emily eivät voi olla törmäämättä toisiinsa tai ex-heiloihinsa uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.
Romanttiset komediat ovat lähes poikkeuksetta ennalta arvattavia ja pullollaan genren kiihottavimpia kliseitä. Onko A Lot Like Love sitten poikkeus? Njet. Siinä on vieläpä ärsyttävyyteen asti päähenkilöiden tunnelmia ja tuntemuksia alleviivaavaa poppia. Leffa tuntuu jo alussa siirapissa hiihtelyltä. Ei oikein luista, ei. (Eipä siis ihme, että IMDB:n puolella joku kommentoi tätä elokuvaa tylsäksi.) Mutta jos antaa leffan vain viedä ja unohtaa That ’70s Show’n Ashton ”Kelso” Kutcherin menneisyyden sekä tarinan auttamattoman hollywoodilaisuuden, ei taatusti pety.
Amanda Peet on elokuvan dynamo, rooliinsa sopivasti naapurintyttömäinen ja jokseenkin järkevän oloinen nuori nainen. Kutcher tekee hyvää työtä hänkin, vaikka miestä rasittavat hänen ”täydellinen” ulkonäkönsä ja tv-uransa. Kuitenkin Amandan ja Ashtonin kemiat pelaavat yhteen sen verran hyvin, että heitä on mukava katsoa. Repliikit esitetään niin luonnollisella tavalla, että iso osa juuri Peetin ja Kutcherin hahmojen välisistä keskusteluista vaikuttaa improvisoiduilta. Hyvä homma, elokuvan rento fiilis tarttuu yleisöönkin.
A Lot Like Love ei missään nimessä ole nopeiden ja raskaalla toiminnalla ahdettujen leffojen ystäville. Sen kohdeyleisöä ovat pikemminkin romantiikan puutteessa nääntyvät ihmispolot. Heille se on must.
