2 päivää Pariisissa kertoo New Yorkissa asuvasta pariskunnasta- Marionista (Julie Delpy) ja Jackista (Adam Goldberg), jotka Venetsian lomansa lopuksi poikkeavat pariksi päiväksi naisen kotikaupunkiin Pariisiin.
Julie Delpyn esikoisohjaukseen suhtautuminen riippuu hyvin paljon siitä, missä elämänvaiheessa katsoja itse on. Täysi-ikäisyyden kynnyksellä oleva nuori, jolla ei itsellä ole vielä suhdelastia takanaan, näkee elokuvan kepeänä komediana hassusta pariskunnasta joka riitelee kummallisista asioista, kun taas kolmeakymppiä lähentelevä henkilö, joka toivoo löytäneensä jo paikkansa elämässä, erinäisten koukeroiden jälkeen, ei välttämättä löydä hauskuutta tästä alati kiukuttelevasta pariskunnasta.
Rähinää elokuvasta ei nimittäin puutu, eikä kitinää. Ihmettelin, miten tämä pari on jaksanut pitää yhtä jopa kaksi vuotta. Sen verran huonosti he toisiaan osaavat lukea.
Hauskojakin kohtauksia on, kuten hetket, joissa mukana ovat Marionin (Delpy) vanhemmat (joita esittävät Delpyn omat vanhemmat). Näissä kohtauksissa elokuva on oikeasti hauska ja rullaa hyvin. Esimerkkinä kohtaus, jossa käy ilmi että Marionin äiti on ruokkinut tyttärensä kissaa vähän liiankin hyvin. Ikävä kyllä muutamalla hauskalla kohtauksella ei pelasteta koko elokuvaa.
Marion sekä Jack ovat myös rasittavia persoonia, mikä ei ainakaan auta asiaa. Etenkin Marionin hahmo on kaikkine kummallisuuksinen oikein alleviivaavan ärsyttävä. Mietin, oliko Delpy halunnut tehdä tällaisen roolin vain siksi, että kokee itse olevansa täysin päinvastainen persoona. Marionin mielestä on mm. ihan normaalia höpötellä ranskaksi perheensä ja kavereidensa kesken, vaikka Jack ei ymmärrä kieltä käytännössä lainkaan.
Jack ei myöskään ole mikään mukava nallekarhu, vaikka hyvin karvaiselta ulkoisesti ehkä näyttääkin. Hänen puolustuksekseen voi kuitenkin sanoa, etteivät olosuhteet ole oikein hänen puolellaan. Ollaan selvästi Marionin maaperällä, naisen kotikaupungissa, joten kaikki se mikä on Marionille kotoista ja tuttua näyttää olevan Jackille vain vierasta ja kummallista. Jack on suurimmaksi osaksi aika pihalla, kun ei ymmärrä edes mitä hänen tyttöystävänsä juttelee lukuisille taksikuskeille.
Mukavin asia elokuvassa Marionin vanhempien lisäksi on Pariisi, sitä jaksaa katsella kohtauksesta toiseen, kuten myös hauskoja erilaisia asuntoja.
Elokuvasta jää päällisimmäksi tunteeksi ärsytys. Voi olla se, että olen itse väärässä elämänvaiheessa katsomaan tällaisia elokuvia joissa nahistelevat pariskunnat naljailevat toisiaan tai sitten aiheessa vain ei ole mitään hauskaa.
