Clint Eastwood taistelee nimestään

Veteraanitähti Clint Eastwood on jättänyt enemmän kuin yhden kanteen liittyen nimensä käyttöön. Italowesternien ja Likainen Harry -rainojen stara oli valjastettu mm. hampputuotteen mainoskasvoksi häneltä lupaa kysymättä. Aiemmin Eastwood, joka on varjellut nimeään vuosien varrella tarkkaan, on taistellut mm. erään huonekaluvalmistajan kanssa, kun tämä oli luvatta nimennyt tuotteitaan Clintiksi ja Eastwoodiksi.

Nyt esim. kannabidiolivalmistetta (CBD) myyvät tahot ovat markkinoineet kauppatavaraansa tekaistulla uutisartikkelilla, jossa Esastwood muka suosittelee näitä tuotteita. Tämän tempauksen lisäksi Eastwoodia kaihertaa se, että joillakin verkkosivustoilla hänen nimeään käytetään hakukonenäkyvyyden parantamiseksi. Siihenkään häneltä ei ole kysytty suostumusta.

Eastwood toteaa, ettei hän ole missään vaiheessa esittänyt julkisesti kantaa niin kannabidiolivalmisteitden puolesta kuin vastaankaan. Vielä tähti ei kuitenkaan ole saanut oikeutta asialleen, sillä kalifornialainen tuomioistuin totesi jutun ensimmäisenä käsittelypäivänä, ettei välittömiin toimiin Eastwoodin nimen luvattomasta käytöstä ryhdytä. Tuomarin antaman lausunnon mukaan seuraavaksi puolustus saa tilaisuuden esittää oman sanottavansa aiheesta.


Lähteet: THR, Deadline

Kuva: AMPAS

R. Isoviita 25.07.2020 klo 06:47

Uusimmat uutiset

Casino Royalen Bond-kaunotar ja tuotantoyhtiö riitelevät miljoonista

Eva Green on sittemmin vaikuttanut mm. Penny Dreadful -sarjassa.

R. Isoviita

Säveltäjämestari Andrew Lloyd Webber avautui Cats-flopista

Leffa jäi isosti miinukselle.

R. Isoviita

La La Land -ohjaaja täräytti tiskiin poikkeuksellisen hienon kännykkävideon

Damien Chazellen lyhytelokuva nähtävissä ilmaiseksi.

R. Isoviita

Game of Thrones -tähti solmi sopimuksen näytelmäroolinsa elokuvaversiosta

Peter Dinklage palaa klassikkohahmon osaan.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...