Oscar-gaalan 2020 loistossa palkittiin ennakkosuosikkeja

10.2.2020 06:27

92. Oscar-gaala toi odotetusti palkinnot muutamille ennakkosuosikeille. Esim. korealaistarina Parasite nappasi neljä palkintoa (mm. paras kansainvälinen elokuva, mutta myös paras elokuva), Toy Story 4 palkittiin parhaana animaatioelokuvana ja Brad Pittille ojennettiin hänen uransa ensimmäinen Oscar parhaasta näyttelijäntyöstä. Quentin Tarantinon Once Upon a Time in Hollywood -leffan miessivuosan lisäksi Pittillä oli jo entuudestaan parhaan elokuvan Oscar vuodelta 2014 (12 Years a Slave, 2013). Hän on toiminut elokuvatuottajana vuodesta 2006.

Moninaisilta yllätyksiltäkään ei vältytty: Vuoden ehdokkuusrohmu, 11 ehdokkuutta kerännyt Joker sai lopulta vain kaksi palkintoa, joskin toinen niistä juhlisti ensimmäistä kertaa akatemian yli 90-vuotisen historian aikana naispuolista säveltäjää. Käsikirjoittaja-ohjaaja Quentin Tarantino ei saanut tänä iltana yhtään henkilökohtaista palkintoa. Huomiotta jäi myös Netflixin The Irishman.

Paljon parjatun Cats-leffan näyttelijät James Corden ja Rebel Wilson nähtiin puolestaan viimein gaalalavalla aidoissa kissapuvuissa, naljailemassa elokuvansa visuaalisista tehosteista – esitellessään visuaalisten tehosteiden kategorian voittajan. Eräs palkinto oli samalla vastaanottajansa että hänen näyttelijäperheensä ensimmäinen: näyttelijöiden Bruce Dern ja Diane Ladd tytär Laura Dern voitti Oscarin parhaasta sivuosasta. Oscar-gaala sattui tällä erää lähes Laura Dernin syntymäpäivälle, joten 53-vuotias tähti kiitti palkinnosta myös kuin syntymäpäivälahjanaan.

 

Paras naispääosa: Renée Zellweger (Judy, 2019)

Paras miespääosa: Joaquin Phoenix (Joker, 2019)

Paras naissivuosa: Laura Dern (Marriage Story, 2019)

Paras miessivuosa: Brad Pitt (Once Upon a Time in Hollywood, 2019)

Paras sovitettu käsikirjoitus: Taika Waititi (Jojo Rabbit, 2019)

Paras alkuperäiskäsikirjoitus: Bong Joon Ho (Parasite, 2019)

Paras kuvaus: Roger Deakins (Taistelulähetit – 1917, 2019)

Paras leikkaus: Michael McCusker & Andrew Buckland (Le Mans 66 – täydellä teholla, 2019)

Paras ohjaaja: Bong Joon Ho (Parasite, 2019)

Paras elokuva: Parasite, 2019

Paras animaatioelokuva: Toy Story 4, 2019

Paras dokumenttielokuva: American Factory, 2019

Paras kansainvälinen elokuva: Parasite, 2019

Parhaat visuaaliset tehosteet: Guillaume Rocheron, Greg Butler & Dominic Tuohy (Taistelulähetit – 1917, 2019)

Paras musiikki: Hildur Guðnadóttir (Joker, 2019)

 

Katso kaikki palkitut Oscarien viralliselta sivulta.

 

Lähteet: Oscars.com

Kuva: Nordisk Film/George MacKay/ Taistelulähetit – 1917, 2019

Lisää luettavaa