Gemini Man: Miltä Clint Eastwood olisi näyttänyt Will Smithin paikalla?

Ensi viikon perjantaina Suomessa ensi-iltaan tulevaa ajojahtitrilleri Gemini Mania tähdittää Will Smith. Usealla paikkakunnalla uudessa 3D Plus -muodossa esitettävän elokuvan keskiössä on taitava salamurhaaja, joka huomaa saaneensa jäljilleen hänen liikkeensä oudon hyvin aavistavan henkilön. Sitten käy ilmi, että takaa-ajaja on kuin ilmetty hän itse, mutta nuorempana.

Ohjaaja Ang Leen Gemini Man on kuvattu uusinta tekniikkaa käyttäen: Will Smith näyttelee digitaalisesti nuorennetun itsensä kanssa sen pääosissa ja ohjaaja on suitsuttanut tavallista useampia ruutuja sekunnissa (kuvataajuus 24 fps:n sijaan 60 fps) yleisön eteen tuovan tekniikan lisäämää realistisuutta. Mutta tämä ei ole ensimmäinen versio, mitä aiheesta on kehitelty: alkujaan leffaa yritettiin saada vireille jo 1990-luvun puolella mm. nyt jo edesmenneen ohjaaja Tony Scottin käsissä.

Eräs aiemmista Gemini Man -yrittäjistä, käsikirjoittaja-ohjaaja Joe Carnahan (The A-Team), on nyt jakanut oman visionsa elokuvasta. Hän ehdotti aikoinaan Disney-yhtiöiden johdolle Clint Eastwoodin palkkaamista leffan isoon kaksoisrooliin. Carnahan teetti ideansa tueksi myös alla olevan näytevideon, joka henkii hänen rouheaa tyyliään. Teknisesti Gemini Man olisi ollut vuosia takaperin hyvin vaikea ja hintava toteuttaa. Toisaalta näytepätkä, mikä koostuu vanhoista leikkeistä Eastwoodin eri elokuvista, ei heijastele myöskään aivan sitä, mitä Disney-rainoissa on totuttu näkemään.

Näytevideo:

Lähteet: Collider, Indiewire, Finnkino

Kuva: Paramount/Gemini Man, 2019

R. Isoviita 01.10.2019 klo 14:07

Uusimmat uutiset

Netflix perui Oscar-palkitun ohjaajan leffan – kuvausten piti alkaa ensi viikolla

Leffan oli tarkoitus perustua menestyskirjailija Knausgårdin elämään.

R. Isoviita

Jeremy Renner vastasi julkisuudessa esitettyihin koviin väittämiin

Näyttelijä on ollut ison ryöpytyksen keskellä.

R. Isoviita

The Batman: tämä leffasta tiedetään nyt

Kissanaisen näyttelijä on myös valittu.

R. Isoviita

Russell Crowe yliluonnolliseen jännitysleffaan

Luvassa pelon väristyksiä.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...