Menneen vuoden katsotuimmat leffat TV:ssä

Kotimaisten ns. ilmaiskatselussa olevien TV-kanavien, kuten YLE TV1:n, YLE Teema & Femin, MTV3:n Nelosen ja TV5:n katselutilastoja keräävän Finnpanelin vuosilistauksesta paljastuu kaksi seikkaa: kotisohvilla tykätään katsoa kotimaista draamaa, mutta myös ulkomaista toimintaa. Aivan listakärkeen TV:ssä vuoden 2018 katsotuimpia elokuvia summatessa kipusi yllättäen tällä kertaa juuri kotimainen tuotanto.

Tilaston mukaan tasan vuosi sitten esitetty ja Teemu Nikin ohjaama Verhon takaa -lyhytelokuva sai katsojia keskimäärin seitsemän vuorokauden aikana 657 000. Parhaimmillaan tämä alta kymmenminuuttinen, heti Urheiluruudun perään esitetty lyhäri maalaiskoulun laulukokeesta sai katsojia 666 000. Muut kärkeen tilastossa kivunneet elokuvat olivat yli tunnin mittaisia.

Viime vuonna kymmenestä TV:n katsotuimmasta elokuvasta kaikkiaan seitsemän oli kotimaisia. 2000-luvun tuotannot kiinnostavat eniten, sillä mukana oli mm. Aki Kaurismäen vuoden 2017 maahanmuuttajatarina Toivon tuolla puolen. Vanha kunnon Tuntematon sotilas vuodelta 1955 paukutti kuitenkin itsenäisyyspäivänä myös sen ohi.

Entä mitä ulkomaisia leffoja Suomi katseli TV:stä kuluneena vuotena? Vaikka James Bond -rainoja kierrätetään ruuduissa nykyään tiheään tahtiin, vuoden 2018 Top 10:ssä paistattelee peräti kaksi 007-leffaa. Niistä Daniel Craigin tähdittämä 007 Spectre pääsi kärkeen peräti kahteen kertaan joulukuisen uusintaesityksensä ansiosta.

007 Spectre oli myös eniten katsojia tavoittanut leffa TV:n puolella, sillä parhaimmillaan sitä seurasi Finnpanelin mukaan yli 1,1 milj. katsojaa yhtä aikaa. Vastaaviin lukemiin yltävät yleensä YLE TV1:n Uutiset ja Urheiluruutu, joskin myös toisinaan YLE:n Kotikatsomossa esitettävät sarjat, kuten viimeisimpänä Aku Louhimiehen vuoden 2017 Tuntemattomasta sotilaasta muokattu TV-sarja.

20 katsotuinta elokuvaa Finnpanelin mukaan:

  1. Verhon takaa (YLE TV1)/ Tavoittavuus 666 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 657 000
  2. 007 Spectre (Nelonen)/ Tavoittavuus 1 151 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 516 000
  3. Lumihiutalemuodostelma (YLE TV1)/ Tavoittavuus 799 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 465 000
  4. 007 Skyfall (Nelonen)/ Tavoittavuus 1 003 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 449 000
  5. Jättiläinen (YLE TV1)/ Tavoittavuus 794 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 433 000
  6. Tuntematon sotilas (YLE Teema & Fem)/ Tavoittavuus 878 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 421 000
  7. 007 Spectre (Nelonen)/ Tavoittavuus 948 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 391 000
  8. Toivon tuolla puolen (YLE TV1)/ Tavoittavuus 727 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 388 000
  9. Kaikella rakkaudella (YLE TV1)/ Tavoittavuus 931 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 377 000
  10. Härmä (YLE TV1)/ Tavoittavuus 850 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 366 000
  11. Hella W (YLE TV1)/ Tavoittavuus 749 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 355 000
  12. Beck: Myrskyn silmässä (Nelonen)/ Tavoittavuus 606 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 341 000
  13. 007 - Erittäin salainen (Nelonen)/ Tavoittavuus 856 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 340 000
  14. Poliisiopisto (Nelonen)/ Tavoittavuus 901 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 333 000
  15. Kummelin Jackpot (YLE TV2)/ Tavoittavuus 634 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 306 000
  16. Häiriötekijä (YLE TV1)/ Tavoittavuus 832 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 305 000
  17. 007 - Timantit ovat ikuisia (Nelonen)/ Tavoittavuus 710 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 267 000
  18. Kummelistories (YLE TV2)/ Tavoittavuus 603 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 248 000
  19. Jack Reacher - Tappajan jäljillä (Nelonen)/ Tavoittavuus 658 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 240 000
  20. Yön ritarin paluu (Nelonen)/ Tavoittavuus 742 000/ Keskimäärin 7 vrk:n aikana 238 000


Lähde: Finnpanel

Kuva: Francois Duhamel, Copyright: © 2015 Metro-Goldwyn-Mayer Studios Inc., Danjaq, LLC and Columbia Pictures Industries, Inc. All rights reserved./007 Spectre

R. Isoviita 01.01.2019 klo 20:10

Uusimmat uutiset

Marvel-sankari Hawkeyen sarjasta uutta julki

Näyttelijä Jeremy Renner nähdään sittenkin pääroolissa?

R. Isoviita

Brad Pitt uumoili häipyvänsä kameran edestä, mutta…

Iso periodidraama lautasella.

R. Isoviita

Vihdoinkin: Neil Gaimanin Sandman saa näytellyn version

Tuotanto etenee positiivisissa merkeissä.

R. Isoviita

Dyynille puuhataan jo jatkoa – ensimmäinen osa ei ole vielä lähelläkään ensi-iltaa

Denis Villeneuve työstää elokuvasarjan aloitusosaa.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...