Perjantai 13. päivä ei koita, eivätkä Brad Pittin zombiet hyökkää – kaksi isoa elokuvaa vedettiin julkaisulistalta

7.2.2017 14:38

Elokuvayhtiö Paramount on vetänyt kaksi isoa elokuvanimekettä pois julkaisukalenteristaan. Brad Pittin tähdittämän zombieraina World War Z:n jatko-osa sekä Perjantai 13. päivä -franchisen seuraava leffa eivät näin ollen ole tulossa ainakaan tänä vuonna. Molempien tuotantojen pysäyttämistä edelsivät hyvin moninaiset ongelmat.

Vaikka Paramount ei olekaan suoranaisesti eritellyt syitä uuden Perjantai 13. päivä -elokuvan vetämiselle julkaisukalenteristaan, yksi studion päätökseen vaikuttaneista tekijöistä saattaa olla sen toisen kauhufranchisen, Ring-leffojen sarjaa jatkaneen Ringsin kehno tulos lippuluukuilla. Rings, jonka budjetti oli 25 miljoonaa, sai viime viikonloppuna Yhdysvalloissa vain 13 miljoonaa dollaria, kun taas esim. tilastoissa sen yläpuolella keikkuva Split-kauhutrilleri kattoi jo omana ensi-iltaviikonloppunaan pari viikkoa sitten 9 miljoonan dollarin tuotantokulunsa yli 40 miljoonan tuloilla, ja on tähän mennessä kivunnut menestyksekkäimmäksi genren elokuvista sitten vuoden 2013 The Conjuring- eli Kirottu-elokuvan. Rings tosin sai maailmanlaajuisesti lipputuloja yli tuotantokulujensa, mutta ei sittenkään mairittelevasti.

Perjantai 13. päivä -leffa oli tulossa ensi-iltaan franchiselle uskollisesti perjantaina 13. lokakuuta, mutta nyt Paramount on päättänyt julkaista sen paikalla – kuin ensi vuoden Oscar-kilpailuun tähdäten -huippuohjaaja Darren Aronofskyn ihmissuhdesraaman mother!, jota tähdittävät mm. Jennifer Lawrence ja Javier Bardem. Päätökseen lienee vaikuttanut Oscarien lisäksi se, että Perjantai 13. päivä -franchisen tiimoilta käynnistyi viime elokuussa tekijänoikeustaistelu, jossa alkuperäisen Jason-kauhuilun käsikirjoittaja Victor Miller haki oikeusteitse vanhoja saataviaan. Tämän jutun etenemisestä ei toistaiseksi ole annettu lisätietoa, mutta joka tapauksessa uuden Perjantai 13. päivä -leffan tilanne oli vielä pari viikkoa ennen kuvausten aloittamispäivää se, ettei siihen ollut syystä tai toisesta edes saatu roolitettua näyttelijöitä.

Zombiemaailmanloppua ennustaneen World War Z -jatko-osan piti ilmestyä markkinoille jo tänä kesänä, mutta kuten ensimmäinenkin sarjan elokuvista, World War Z 2 on kärsinyt monia takaiskuja. Viime tammikuussa leffa menetti ohjaajansa, koska J. A. Bayonalla oli kiireitä toisen elokuvansa parissa. Päätähti Brad Pitt on yrittänyt auttaa studiota löytämään Bayonalle korvaajaa, mutta laihoin tuloksin. Miksi paljon tehosteisiin liittyvää jälkityötä tarvitseva leffa vedettiin julkaisukalenterista vasta nyt, yli puoli vuotta ennen aiemmin ilmoitettua ensi-iltapäiväänsä, on silti jossain määrin omituista.

Lähteet: THR, CinemaBlend, The Wrap, Box Office Mojo, IndieWire

Kuva: Paramount

Lisää luettavaa