Viimeisimmät tiedot Carrie ”Leia” Fisherin tilasta

25.12.2016 19:38

Useat lähteet, kuten uutistoimisto AP, kertoivat perjantaina, että Tähtien sodan prinsessa Leiana tunnettu näyttelijä ja kirjailija Carrie Fisher on saanut sydänkohtauksen. Sairaskohtaus tapahtui pitkällä lennolla Lontoosta Los Angelesiin, n. 15 minuuttia ennen koneen laskeutumista. Viimeisten tietojen mukaan Fisher on edelleen sairaalahoidossa.

Näyttelijän tilaa kuvailtiin tuoreeltaan kriittiseksi; sydänkohtaus oli vakava ja hänen elvyttämiseensä kului yli 15 minuuttia. Fisher, jonka vanhat työtoverit ja tuttavat Star Wars -kollega Harrison Fordista Star Trek -legenda William Shatneriin ovat osoittaneet mm. sosiaalisessa mediassa tukeaan hänelle, on viimeisen vuorokauden aikana ollut yhä tarkkailun alaisena teho-osastolla. Hänen tilansa on kuitenkin vakaampi. 60-vuotias tähti on kärsinyt myös muista terveysongelmista aiemmin, ja niistä hän on kertonut niin kirjoissaan kuin puhuessaan julkisesti eri mielenterveysjärjestöjen puolesta.

Sairaskohtauksesta toipumisen oletetaan ottavan runsaasti aikaa. Fisher oli sen saadessaan lentämässä kotimaahansa Catastrophe-televisosarjan kuvauksista, mutta tapahtuneen johdosta ei ole edes vielä täysin selvää, pystyykö hän palaamaan enää ollenkaan töihin. Fisherin oli määrä jatkaa Star Wars -saagan Leian osassa myös ensi vuoden joulukuussa julkaistavassa Star Wars Episode VIII -elokuvassa. NBC-kanavan mukaan hänen osuutensa oli jo saatu kuvattua, mutta nähtäväksi jää, mitä tapahtuu, jos myös tähän Star Wars -leffaan halutaan tehdä suuria muutoksia ennen julkaisua, kuten nyt teatteriessa pyörivään tehtiin.

Lähteet: AP, The Wrap, carriefisher.com, Twitter, BBC, ET, Reuters, Variety, CinemaBlend, NBC

Kuva: Riccardo Ghilardi

Lisää luettavaa