Odotettu voitto ja yllätys: DiCaprio sai Oscarin, Spotlight ylsi parhaaksi elokuvaksi

88. Oscar-gaala on päättynyt ja viime vuoden parhaimmat elokuvat ja niiden tekijät palkittu. Valkoihoisten valtaa kilpailussa kommentoineet ja gaalan boikotointikampanjaan osallistuneet huomioitiin jo mm. haastatteluissa juhlien punaiselta matolta. Ennen juhlaa elokuva-akatemian johtokuntaan kuuluva Cheryl Boone vakuutti jälleen kerran, että akatemia pyrkii jatkossa tekemään töitä sen eteen, että kilpasarjoissa näkyisi enemmän vaihtelevuutta mm. etnisyyden suhteen.

Kaikkia puheet eivät vakuuttaneet - eräs tuntemattomaksi jäänyt henkilö ehti vaihtaa englanniksi julkaistun Wikipedian Oscar-osuuteen #OscarsSoWhite-kritiikin hengessä palkinnon nimen muotoon "The White Oscars" eli "Valkoiset Oscarit" ja lisäksi juontaja Chris Rock vitsaili mm. siitä, että häntä oli kehotettu ihonvärinsä takia yhtymään juhlan boikottiin. Wikipedia-muokkaus kuitenkin poistettiin gaalalähetyksen aikana ja Rock hoiti juontotehtävänsä, kuten oli sovittu.

Ennakkosuosikkina parhaan näyttelijän palkinnolle ollut Leonardo DiCaprio muisteli ennen varsinaista juhlaa tunteikkaasti sitä, kuinka hänen vanhempansa kuljettivat häntä koe-esiintymisissä jo nuoresta iästä. DiCaprio oli silmin nähden jännittynyt, sillä tämänkertainen ehdokkuus oli hänen kuudentensa, mutta hän ei ollut poistunut juhlista vielä kertaakaan voittajana ennen tätä iltaa.

Historiaa tekivät tällä kertaa kuvaaja Emmanuel Lubezki, joka voitti parhaan kuvauksen Oscarin nyt kolmantena vuonna peräkkäin, ja chileläiset animaattorit, jotka toivat kotimaalleen sen ensimmäisen Oscarin lyhytelokuvalla . Illan palkintorohmuihin lukeutui rouhea tulevaisuuskuvaus Mad Max: Fury Road.


  • Paras elokuva: Spotlight (yllätyksellisesti parhaan ohjauksenkin kategoriassa vahvoilla ollut selviytymiskuvaus The Revenant hävisi toimittajatarinalle)
  • Paras näyttelijä: Leonardo DiCaprio/ The Revenant
  • Paras näyttelijätär: Brie Larson/ Room (SAG eli näyttelijöiden kilta oli omassa palkintojenjaossaan vähän aiemmin samaa mieltä vuoden parhaasta näyttelijättärestä kuin Oscar-akatemia nyt)
  • Paras miessivuosa: Mark Rylance/ Vakoojien silta (voittajan ilo oli suuri, mutta Sylvester Stallone ei saanut Rocky-elokuvistaan vieläkään ehdokkuutta korkeampaa tunnustusta)
  • Paras naissivuosa:Alicia Vikander/ Tanskalainen tyttö (SAG eli näyttelijöiden kilta nosti ruotsalaisen Vikanderin niin ikään Kate Winsletin ohi tässä ryhmässä)
  • Paras ohjaaja: Alejandro G. Iñárritu/ The Revenant (meksikolaishjaajan harvinainen voittoputki jatkui, kuten mm. ohjaajien killan eli DGAn antama aiempi palkinto ennusti)
  • Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Spotlight/ Josh Singer & Tom McCarthy (kuten arvelimme, myös käsikirjoittajien killan eli WGAn palkinnolla huomioitu ehdokas voitti)
  • Paras käsikirjoitussovitus: The Big Short/ Charles Randolph & Adam McKay (mm. käsikirjoittajien killan palkinnolla huomioitu ehdokas voitti tämänkin kategorian)
  • Paras kuvaus: The Revenant/ Emmanuel Lubezki (ASC, kuvaajien kilta valitsi Lubezkin myös kisansa parhaaksi)
  • Paras leikkaus: Mad Max: Fury Road/ Margaret Sixel (mm. leikkaajien kilta, ACE, palkitsi Sixelin aiemmin tänä vuonna)
  • Parhaat visuaaliset tehosteet: Ex Machina/ Andrew Whitehurst, Paul Norris, Mark Ardington & Sara Bennett (monesti tieteiselokuvien hallitsemassa kategoriassa scifi päihitti taas scifin: Star Wars: The Force Awakens jäi tällä kertaa ilman palkintoa, mutta siitä tutut robotit piipahtivat kuitenkin lavalla ilahduttamassa yleisöä)
  • Paras musiikki: Ennio Morricone/ The Hateful Eight (odotettu voitto vain kunnia-Oscarilla aiemmin palkitulle ikämiehelle)
  • Paras ulkomainen elokuva: Son of Saul (unkarilainen keskitysleirielokuva lunasti ennakko-odotukset)
  • Paras dokumenttielokuva: Amy (edesmenneen laulajattaren elämää luodannut dokkari oli myös kategorian vahva ennakkosuosikki)
  • Paras animaatioelokuva:Inside Out - Mielen sopukoissa (ennakkosuosikki ja animaationtekijöiden Annie-palkinnon voittaja suorastaan jyräsi tiensä Oscar-voittoon)


Ennakkoarvauksistamme osui oikeaan tältä listalta 12/15.


Lähteet: Oscars, Twitter, Wikipedia

Kuvat: Wikipedia & Disney (Spotlight)

R. Isoviita 29.02.2016 klo 07:52

Uusimmat uutiset

The Mummy oli floppi, mutta Universalilla halutaan jatkaa monsterirainoja

Nimekkäät tekijät uuden kauhun pariin.

R. Isoviita

Fargo- ja Legion-ohjaaja uuden Star Trekin puikkoihin

Jo kuopatuksi epäilty leffaprojekti osoittaa elonmerkkejä.

R. Isoviita

Jack Nicholson -klassikon jatko vireillä Netflixille

Alkuperäisen leffan käsikirjoittaja mukana.

R. Isoviita

Parjatun Justice Leaguen julkaisematon Snyder Cut -versio jälleen pinnalla

Näyttelijätähdet pyytävät leffan julkaisua.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...