Keistä Matthew McConaugheyn ja Tom Cruisen korvaajat?

Elokuva-alan kultasormenakin tunnettu Steven Spielberg suunnittelee tieteisleffansa Minority Reportin maailman siirtämistä TV-sarjaan. Sarjan käsikirjoittajaksi on tähän mennessä pyydetty tuoreimman Godzilla-versioinnin käsikirjoituksesta vastannut Max Borenstein, kertoo The Hollywood Reporter. Uusimpien tietojen mukaan Borensteinin kirjoittaman Minority Reportin päähenkilöinä olisivat naispoliisi ja tämän miespuolinen apuri, eli elokuvan ja Philip K. Dickin alkuperäistekstin sukupuoliasetelma olisi käännetty päälaelleen.

Spielbergin viimeisimpiin hitteihin kuuluva, niin ikään tv:n puolelle tehty tieteiskertomus Extant on ollut todennäköisesti yksi Minority Reportin asetelmaan vaikutteneista tekijöistä. Extant, jonka pääosaa näyttelee mm. näyttelijöiden killan palkintoja ja yhden Oscarin voittanut Halle Berry (X-Men, Monster's Ball), lienee myös syynä sille, että Spielbergin huhutaan tahtovan Minority Report -sarjansa päähenkilöksi kovatasoisen naisnäyttelijän. Tässä vaiheessa ei ole vielä tietoa, kuka näyttelijätär riittäisi täyttämään tulevaisuuspoliisin saappaat, tai kuka mies nähtäisiin hänen enneunia uneksivana apurinaan.

Vahvoille naisnäyttelijöille on kysyntää nyt muutenkin, sillä toiselle kaudelleen siirtyvä poliisisarja True Detective tarvitsee uudet päähenkilöt kehuttujen Matthew McConaugheyn (Dallas Buyers Club) ja Woody Harrelsonin (Menetetty maa) tilalle. SlashFilm-sivuston mukaan sarjan tekijät ovat iskeneet silmänsä ainakin periodisarja Mad Menissä vaikuttaneeseen Elisabeth Mossiin ja Robert Downey Jr:n rinnalla Sherlock Holmes -elokuvissa nähtyyn Rachel McAdamsiin. Kokonaan naisvaltaiseksi True Detectiven toinen tuotantokausi ei ole kääntymässä, sillä tämän HBO-sarjan kakkoskauden näyttelijäpesteistä käyvät neuvotteluja myös Colin Farrell (Phone Booth), Vince Vaughn (Kuokkavieraat) ja Taylor Kitsch (John Carter).


Tekstissä mainituista sarjoista Extant alkaa MTV3:lla marraskuussa ja True Detective on nähtävissä HBO Nordic -suoratoistopalvelussa. Tulevan Minority Report -sarjan oikeudet ovat amerikkalaisella Foxilla, mutta nähdäänkö sarjaa Suomen Fox-kanavalla, ei ole vielä tiedossa.


Kuva: SF Film (Minority Report)

Z.E 09.09.2014 klo 07:43

Uusimmat uutiset

Netflix laajentaa listauksiaan

Kuumat nimekkeet paremmin esille.

R. Isoviita

Ohjaaja oikoo käsityksiä seuraavasta Apinoiden planeetta -leffasta

Pierre Boullen luomat hahmot palaavat valkokankaille jälleen.

R. Isoviita

Roger Mooren ikoniseksi tekemän Pyhimyksen uusi versio sai ohjaajan

Leffa on ollut suunnitteilla jo vuosia.

R. Isoviita

Mitä on luvassa vakoojaleffojen ystäville?

Nolania unohtamatta.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...