X-Men
- Tuotantovuosi:
- 2000
- Ohjaajat:
- Bryan Singer
- Käsikirjoittajat:
- David Hayter
- Pääosissa:
- Anna Paquin, Bruce Davison, Famke Janssen, Halle Berry, Hugh Jackman, Ian Mckellen, James Marsden, Patrick Stewart, Ray Park
- Maat:
- USA
- Pituus:
- 100 min
- Genret:
- Toiminta, Sci-fi, Fantasia
- Elokuvasarja:
- X-Men, X2 - X-Men 2, X-Men III – viimeinen kohtaaminen
Itse en ole mikään suuri supersankarifilmatisointien ystävä. En ole edes pahemmin lukenut Marvelin sarjakuvia. Näin ollen aiemmat kokemukset X-Menistä ovat olemattomat. Katsoin kuitenkin tämän leffan ja täytyy sanoa, että melko hyvä leffa tämä on. En tiedä, miten hyvin alkuperäisiä sarjakuvia tämä elokuva noudattaa, mutta ei sen ole väliä. Ovathan elokuva ja painotuotteet aivan erilaisia taidemuotoja.
Elokuvan alussa toisen maailmansodan aikana mutanttivoimia omaava nuori Eric Lensherr pakenee saksalaiselta keskitysleiriltä. Hänelle jää pysyvä kauna ei-mutantteja kohtaan. Muutamaa vuosikymmentä myöhemmin mutanttitapaukset ovat jo lisääntyneet hurjaa vauhtia ja Yhdysvaltain kongressi pyrkii tekemään mutanttien aseman hankalaksi. Myös YK joutuu ottamaan kantaa mutanttitilanteeseen. Toisaalla nuori tyttö nimeltään Rogue (Anna Paquin) suutelee vahingossa poikaystävänsä kanveesiin. Mutta selitys ei olekaan aivan luonnollinen ja hän joutuu lähtemään livohkaan. Hän törmää Wolverine-nimiseen tyyppiin (Hugh Jackman) ja mutanttien ryhmään nimeltään X-Men. He pyrkivät säilyttämään rauhan ei-mutanttien ja mutanttien välillä. Mutta heitä vastassa on Mutanttien veljeskunta, jota johtaa keskitysleiriltä selviytynyt Eric, joka on ottanut nimekseen Magneto (Ian McKellen). Magnetolla on oma pirullinen suunnitelma ihmiskuntaa varten.
Tämä on todella hyvä supersankarielokuva. Itseeni ei ole koskaan pahemmin tällaiset superihmiselokuvat iskeneet, mutta onnistunut tämäkin leffa on. Elokuva on äärimmäisen viihdyttävä, eikä katsoja pääse kyllästymään. Tähän on saatu sekoitettua erittäin hyvin toimintaa ja draamaa. Pikkaisen huumoriakin on saatu mukaan. Elokuva on myös mukavan synkkätunnelmainen. Elokuvassa on paljon tehosteita, mutta ne eivät sentään varasta pääosaa, kuten liian moni vuosituhannen vaihteen elokuva on tehnyt.
Myös hahmot on tehty hyvin ja näyttelijät osaavat hommansa. Hugh Jackman on loistava Wolverinena, jonka veitsivarustus saisi Freddy Kruegerinkin kateelliseksi. Patrick Stewart, joka tunnetaan parhaiten Star Trek: TNG:n Jean-Luc Picardina, on erinomainen pyörätuolisidonnaista elämää viettävänä telepaatikko Xavierina. Ian McKellen (TSH-trilogian Gandalf) on hyvä Magnetona. Tosin kovimpien pahisten galleriaan hän ei pääse, vaikkei mikään ihan huono hahmo olekaan. Hänestä vain puuttuu se jokin. James Marsden on erinomainen lasersilmäisenä kyklooppina. Myös Halle Berry ja Anna Paquin ovat omissa rooleissaan ihan hyviä.
X-Men on yksi hienoimmista sarja-kuvakäännöksistä ikinä, joka tuli itsellenikin yllätyksenä. Tuotos ei sorru turhaan efekti-kikkailuun, vaan tarinan annetaan kuljettaa ideaa eteenpäin olemalla suhteellisen uskollinen sarjakuvilleen. Perusidea kulkee ihmisten ja mutanttien välisen sodan hiljaisessa synnyssä, mutta enimmäkseen tässä elokuvassa saadaan vasta hahmot esiteltyä, ja jatko-osassa aletaan sotimaan.
Bryan Singer teki rohkean vedon siirtäessään sarjan valkokankaalle, mutta onnistui hyvin (ja paransi vielä X2:ssa). Mies on hyvä kameran takana, ja näyttelijöistä saadaan paljon irti.
Näyttelijät antavatkin tälle elokuvalle paljon. Kaksi ehdotonta kärkiesimerkkiä: Ian McKellen sopii Magneton rooliin kuin korkki pullon päälle ja Hugh Jackman on sulavaisen uskottava Wolverinena, kurttunaamana ja tylyn huumorin heittäjänä, mikä varmastikin on ollut haaste. Suhteellisen nimekäs cast elokuvaan on muutenkin saatu, ja muista kuin sammakkomiehestä ja sapelihampaasta ei ole valittamista, näillä äijillä nimittäin oli aika ajoin vähän pallo hukassa. Myös Kapteeni Picard, uhm, anteeksi, Patrick Stewart on mukana porukassa rullamiehenä, ja on aina plussaa.
"What do they call you? Wheels?"
Efektit eivät ole elokuvan pääasia, niitä on itseasiassa yllättävän vähän. Huumoria löytyy juuri oikeista paikoista, ja elokuvassa on hienoja one-linereita. Tarina jaksaa kantaa kestonsa läpi aivan mainiosti, eivätkä lisäminuutitkaan olisi haitanneet. Sci-fin, fantasian, toiminnan, tai muuten vain hyvien elokuvien ystäville pätkää voi suositella lämpimästi.
"Does it ever wake you in the middle of the night? The feeling that one day they will pass that foolish law or one just like it and come for you? And your children?"
Hieno aloitus sarjalle, jatkoa odotellaan edelleen..
nimimerkki: mud
No niin. Myönnetään. Ennakkoon ajatellen ”X-Men”-nimeä kantava teos ei voinut olla muuta kuin tyhjyyttä tehostemeren seassa. Siksi sitä on hyllyillä vältelty kuin ruttoa. Vaan niinpä sitä ihminen joutuu rouskuttamaan epäluulon sanoja ahkerasti, vaan ei katkerasti: X-Menhän oli lopultakin sitä tyylillä ja innolla toteutettua sarjisadaptaatiota, jota tässä tovi on jo odotettu!
Siinä missä esimerkiksi Hämähäkkimiehen toilailut jäivät auttamattomasti Peter Parkerin naamanvääntelyksi ja yksiulotteiseksi verkonpunonnaksi, kokoaa ohjaaja Bryan ”Usual Suspects” Singer X-Menin tasapainoiseksi supersankariteokseksi. Sankareita piisaa niin, että pikku pää ei tahdo aluksi nimiä muistaa, mutta toisaalta taas hahmoista löytyy se syvällinen osakin. Homma ei ole sitä pelkkää pahvinohutta karakterisointia.
Hugh Jackman vetää pääosan pulkkarit lepattaen. Aussitähti ei tyydy vain esittelemään rintakehäänsä naiskatsojille, vaan kulkee Wolverinena naama irvessä ja otsa kurtussa – supervoimat ja Adamantium luissa kun painavat niin penteleesti. Vielä paremmin osansa hoitaa Anna Paquin, jota ei aina sivurooleista edes erota. Nyt kaunis Anna on tarinan sympaattisin henkilö väpättävine alahuulineen (huom. ei kuitenkaan puhuta siitä Keiratyylisestä ”näyttelemisestä”). Patrick Stewartin (eli itse Jean-Luc Picardin) mukaan saaminen on sekin sulka leffantekijöiden hattuun. Stewart kun sopii hyvispuolen johtajaksi kuin Jean-Luc komentosillalle.
Näyttelijäosastosta voisi kirjoittaa vaikka kuinka pitkästi. Rebecca Romijn-Stamos keikistelee päivittäin jopa 8 tuntia vaatineiden maskeerauksiensa takaa Mystiquena, ja Bruce Davison saa kokea rasismin käänteispuolen Senaattori Kellynä. Sir Ian McKellen on ajanut Gandalfin partansa pois, ja virnuilee nyt pahisleirin ylipäällikkönä. Oikeastaan kehuja lähtee joka kolkkaan… Tai no joo, onhan siellä se Halle. On siellä tiesti nahkapöksyt, mutta siihen se kyllä sitten jää, sori vaan…
Tarina kertoo siis ihmisten ja mutanttirodun välillä kytevästä epäluulosta. Professori X (Stewart) edustaa suvaitsevampaa laitaa, kun taas Magneto (McKellen) vannoo sodan nimeen. Saksikäsi Edwardia hieman muistuttava Wolverine ja friikkiyttään itkeskelevä Rogue (Paquin) liittyvät jotenkin Magneton kataliin juoniin.
X-Men tekee sen mitä näiltä kiihtyvässä tahdissa julkaistavilta sarjisadaptaatioilta on odotettu. Se toimii koko kestonsa ajan, tuo ruudulle kasan tähtiä (ei pelkästään tusinatähtiä) ja rokkaa vietävästi. Tietenkään leffan loistokkuus ei yksin kaada suurimpia epäluulon valleja: jos scifi, fantasia ja hassut sankarihahmot eivät uppoa lainkaan, ei varmaan kannata laskea kaikkea uskoaan tämänkään varaan. Mutta ainakin peter parkerit, uudet batmanversionnit ja catwomanit sopii X-Menin jälkeen unohtaa.
Omasta puolestani totean, että maailmassa on nyt ainakin yksi sarjakuva-adaptaatioden toimivuuteen uskova ihminen enemmän. Se on kova ansio yhdelle leffalle.
Mutantteja, onko niitä ? On tietenkin. Mutaatioita tapahtuu maailmassa koko ajan, tosin hieman rauhallisemmin kuin tässä elokuvassa.
Rogue on teinityttö, joka kokee elämänsä järkytyksen, kun suutelee poikaystäväänsä ensimmäistä kertaa: Poikaystävä joutuu kolmeksi viikoksi koomaan! Kyseessä ei kuitenkaan ole poikkeuksellisen hyvä suutelija, vaan jotain aivan muuta... Rogue karkaa kotoaan ja tapaa matkallaan Wolverinen, miehen joka elättää itsensä tappelemalla. Pienen välikohtauksen jälkeen pari löytää itsensä X-Men -ryhmän hoivista. X-Men -ryhmä koostuu mutanteista, jotka käyttävät kykyjään hyvään. On olemassa myös toinen ryhmittymä mutantteja, jota johtaa Magneto. Magneto käyttää erikoisia kykyjään valmistautumalla sotaan, joka hänen mukaansa tulee puhkeamaan mutanttien ja ihmisten välille. Kumman ryhmän arvot jäävät maan päällä voimaan ? Se selviää kun katsot tämän elokuvan...
... jos jaksat. Elokuva perustuu kuulemani mukaan X-ryhmä -nimiseen sarjakuvaan joka ainakin joskus on ilmestynyt Suomessakin. Itse en ole tätä sarjakuvaa koskaan lukenut, joten en voi verrata elokuvaa siihen. On kuitenkin helppo uskoa että elokuvan idea on lähtöisin lastensadusta, sen verran mielikuvituksellista meno on. Uskon että tämän elokuvan varsinainen fanijoukko löytyy ikäryhmästä 12-16. Ihan kiva fantasiaraita, mutta mutta...
Arvostelija
Jaqqe Nakuttaja
Vieras
X-Men tuli suurella kohinalla viime vuonna teattereihin. Samalla heräteltiin sarjisfriikkejä ihmettelemään vastaako henkiin herätetty Wolverine-hahmo kuvitettua tyyppiä. Omalta kohdalta ko. sarjis ei ole tuttu ja tämän genren leffatkaan eivät kuulu suosikkeihin. Asennevammavalmiudet olivat siis olemassa, mutta näin toisella katsomiskerralla X-Men kuitenkin kolahti.
Juttu lähtee niinkin kaukaa kuin vuodesta 1944 Aatun järjestämältä leiriltä. Natsien retuuttama nuorukainen vääntää tahdonvoimallaan keskitysleirin rauta-aidan sohjoksi. Poika osoittautuu juutalaisen lisäksi mutantiksi. Samainen poju valjastaa ihmekykynsä myöhemmin kostotouhuihin tavallisia taattoja vastaan. Tarvitaan siis vastaavia voimia omaavia yksilöitä taistelemaan tätä Aatun pilaamaa pahista vastaan. Ja siihen on käytössä leegio hyviä mutantteja erillaisine kykyineen. Niiden joukossa Wolverine (Sorry sarjishemmot, mutta nimihän kuulostaa lähinnä öljymerkiltä).
X-Men on digigurujen ja erikoistehosteukkojen juhlaa. Ja täytyy sanoa että näyttävää kamaa on kasattu filmiin. Joukossa on muutamia visuaalisesti todella näyttäviä kuvia. Pää vaan tahtoo turtua kun koko juttu perustuu tehosteisiin, mutta uudelleen katsottuna leffasta pystyi jo erottamaan yksittäisiä otoksia joista olisi vaikka taideteokseksi seinälle.
Leffan juonessa on sekotettu olemassa olevaa ja örkkitouhua. Itse asiassa juuri faktaosio on ainoa mikä hommassa tökkii. Aina pitää se jenkkipaatos saada tungettua mukaan senaattoreineen ja vapaudenpatsaineen. Parempi olisi ollut pysyä valitulla tiellä eli epätodellisen örkkitouhun keskellä.
Leffan näyttelijät on kasattu ennakkoluulottomasti. Oli vanhaa Bond-vastamimmiä, Star Trek-kaljua ja Pianosta tuttua Anna Paquinia. Hugh Jackman oli uusi tuttavuus. Nytteminhän ukkeli on valkokankaalla "Teoria miehistä" -komediassa. Suorituksista sinänsä on turha mainita mitään, koska tämän tyyppisissä leffoissa tahtoo luonteet jäädä kumipukujen ja tehosteiden varjoon.
Nyt vain odotellaan jatko-osaa. Ihme jos tarina ei saa jatkoa leffankin muodossa.






















































