Hyvät, pahat ja rumat -elokuvan ruman muistolle

Näyttelijä Eli Wallach kuoli eilen tiistaina 98-vuotiaana kertoo New York Times. Wallach oli monille tunnetuin Sergio Leonen italowesternistä Hyvät, pahat ja rumat, jossa hän työskenteli Clint Eastwoodin (s. 1930) ja Lee Van Cleefin (1925-1989) rinnalla. Brooklynissä puolalaislähtöisille vanhemmille syntynyt Wallach ehti viime vuosiin asti jatkuneella urallaan näytellä liki sadassa elokuvassa ja kymmenissä TV-tuotannoissa.

Hyvät, pahat ja rumat, jossa Wallachin osana oli huvittavaksikin miellettävän pikkuroisto Tucon eli "ruman" näytteleminen, oli seikkailullinen kokemus myös näyttelijälle itselleen. Useat lähteet ovat dokumentoineet, että Wallach oli mm. jäädä junan alle erään kohtauksen kuvauksissa. Hän kieltäytyi uusimasta otosta täpärän tilanteen jälkeen. Ote elokuvasta

Useat kriitikot pitävät Wallachin parhaimpiin lukeutuvana roolityönä John Sturgesin elokuvan 7 rohketa miestä rosvopäällikkö Calveraa. Wallach esiintyi kyseisessä elokuvassa sellaisten huippunimien kanssa, joihin lukeutuvat Steve McQueen (Bullitt), Charles Bronson (Huuliharppukostaja) ja Yul Brynner (Tappokone). Traileri

Metodinäyttelijä Wallachin muistettaviin sivurooleihin lukeutuu myös jokamiesmäinen Guido elokuvasta Sopeutumattomat. Monien ongelmien takia melkein valmistumatta jäänyt draama oli siinä hänen kanssaan näytelleiden Marilyn Monroen (Piukat paikat) ja Clark Gablen (Tuulen viemää) virallisesti viimeinen elokuva. Gable kuoli sydänkohtaukseen muutama päivä kuvausten päätyttyä, Monroe puolestaan seuraavana vuonna salamyhkäisissä olosuhteissa. Ote elokuvasta

Wallachin osia ei voi yksipuolisuudesta juuri haukkua. 1960-luvulla hän näytteli mm. Lepakkomies-sarjan Mr. Freezeä, eli samaa hahmoa, jonka Arnold Schwarzenegger uusi 1990-luvulla. 1960-luvulla Wallach voitti myös Emmyn sivuroolistaan huumeiden salakuljetuksesta kertoneessa rikosrainassa Operaatio Opium (traileri). Wallach oli ehdolla viimeisen kerran Emmylle vuonna 2010 Nurse Jackie -sarjan jaksosta, Golden Globe -ehdokkuuksia hän sai vain yhden, elokuvasta Nukkevaimo (ote), mutta palkinnoista halutuimmalla, eli Oscarilla, hänet palkittiin elämäntyöstään vuonna 2011.


Kuva: UA

Z.E 25.06.2014 klo 14:52

Uusimmat uutiset

The Queen rokkaa tilastokärjessä

Lajityypin menestyjä.

R. Isoviita

Teräsmiehen rooliin on haviteltu yllättäviäkin nimiä

Sankarin viitta tarjolla.

R. Isoviita

Salassapitosopimuksista päänvaivaa näyttelijöille

Megaleffojen sisältöä varjellaan loppuun asti.

R. Isoviita

Doctor Strangen jatko-osa nytkähti eteenpäin

Ohjaajaksi vanha tuttu.

R. Isoviita

Näytä lisää uutisia...