Maameren tarinat (2004)

Ursula LeGuin on arvostettu fantasiakirjailija siksi, että hän ei kirjoita ns. "klise-fantasiaa" vaan pyrkii luomaan aina uutta. LeGuinin läpimurtotrilogia "Maameren tarinat" filmatisoitiin yllättävällä viivellä suurten fantasialeffojen rynniessä suosiollaan eturiviin. Pienemmällä melulla ja budjetilla tehty tv-elokuva jäi suurten jalkoihin, mistä kuultaa sen vaatimattomuus kuitenkin niin kunnianhimoisessa yrityksessä vangita valkokankaalle Maameri.

Elokuva alkaa pikkukylästä, jossa asuu nuori sepän poika nimeltään Ged. Hän on ihastunut lapsuudenystäväänsä ja tekee töitä isänsä kanssa,mutta hänen jo edesmenneen äitinsä pelastama noitanainen kiinnostaa loitsuineen häntä enemmän. Hän oppii pikkuhiljaa naiselta yhtä sun toista, ja kun ilkeä vallanhimoinen kuningas Tygath lähettää sotilaansa hyökkäämään kylään, pelastaa Ged kylän loihtimalla esiin sumun jonka suojassa johdattaa sotilaat mereen, kuollen kuitenkin itse. Kylään saapuu velho Ogion joka herättää pojan ja he lähtevät yhdessä oppimaan Ogionilta taikuutta. Pian poika kuitenkin lähtee Rokeen (velhokouluun) jossa oppii kaikenlaista ja saa uuden ystävän, Vetchin. Häntä ärsyttävä aatelispoika Jasper yllyttää häntä herättämään kuolleen, ja niin hän vapauttaa vahingossa Varjon, jota hänen on lähdettävä pakoon ja samalla sen perään. Tästä alkaa huikea seikkailu kohti Nimettömien hautakatakombeja, lohikäärmetorneja, pappiluostareita ja eri maita.

Näyttelijät ovat laadukkaita ja osaavia. Pääosan Gediä näyttelevä Shawn Ashmore on juuri sopiva rooliinsa ja näyttelee päähenkilön henkisen kasvun ainakin alkupuolella hyvin, vaikka aikuisuuteen ja synkkyyttä kohti kohti mennessä hieman laimeneekin. Papitar Tenaria näyttelevä Kristin Kreuk tekee rooliinsa ihan hyvin, mutta elokuva pilaa kirjan alkuperäisen kuvauksen hahmosta. Ylipapitar Isabella Rossellini hoitaa hommansa uskottavasti ja on nappivalinta ylipapittareksi, vaikka hahmo on taas pilaantunut elokuvan käsittelyssä. Velho Ogion on hieman erilainen kuin kirjassa, ei niin synkkä ja karmiva vaan lauhkea ja ystävällinen, mutta silti kiehtova. Sebastian Roché on sopivan ilkeä mutta pinnallinen hahmo, joka tehoaa vain nuorempiin katsojiin. Chris Gautier Vetchinä on loistava, sopivan sympaattinen hahmo. Jennifer Galvert onnistuu hyvin katalana Kossilina. Muut sivuhahmot kuten Jasper (Mark Hildreth), Arkkimaagi (Alan Scarfe) ja Gebbeth (Mark Acheson) ovat keskiluokkaa.

Erikoistehosteet ovat, kuten budjetin mukaan odottaa sopikin ihan hienoja, mutta eivät mitään huippua. Silti elokuva rullaa kepeästi vaikka dvd:n kahteen osaan jaettu elokuva alkaakin sekoilla yhdessä vaiheessa. Silti elokuva on kokonaisuutena kaunis, herkkä ja kuvaa ihmisten kasvua. On ihmeellistä miten jotkut, jotka eivät tavoittele kunniaa tekevät jotakin näin hienoa kuin Maameren tarinat. Sitä katsoo ilolla ja omistaa tyytyväisenä, hinta ei useimmiten päätä huimaa, näyttelijöiden ei tarvitse olla maineensa kukkuloilla ollakseen hyviä, sen todistaa Maameren tarinat kaikessa herkkyydessään ja tarinassaan ystävyydestä, rakkaudesta, taikuudesta, pimeydestä, pahuudesta ja selviytymisestä.

nimimerkki: Welhotar

Pisteet:
Arvosteltu: 20.07.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Welhotar
Vieras