Pii ei ole pelkästään matemaattinen vakio, vaan myös loistava ja järisyttävä elokuva hermoheikosta jäppisestä.

4.10.2005 01:25

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Pi
Valmistusvuosi:1998
Pituus:84 min

Oletus: 3,14159 26535 89793 23846 26433 83279 50288 41971 69399 37510 58209 74944 59230 78164 06286 20899 86280 34825 34211 70679 on yhtä kuin maaginen pii sadan desimaalin tarkkuudella esitettynä.

Huomio: 01. Mathematics is the language of nature. 02. Everything around us can be represented and understood through numbers. 03. If you graph these numbers, patterns emerge. Therefore: There r patterns everywhere in nature. – leffan pääjannun elämänohje

Väite: Oletuksessa mainittu pii on Darren Aronofskyn vähintäänkin omalaatuisen ensimmäisen kokopitkän elokuvan aiheena => pii ei ole pelkästään matemaattinen vakio, vaan myös loistava ja järisyttävä elokuva hermoheikosta jäppisestä, joka rakastaa numeroita, popsii pillereitä ja tsiigailee muurahaisia. Kaunista.

Todistus: Onnistuu parhaiten katsomalla elokuva omin silmin. Vähemmän triviaalina keinona voi toimia seuraavan tekstin lukeminen.

Pi – Usko kaaokseen on taattua laatua parhaiten Unelmien sielunmessun ohjaajana tunnetulta Aronofskyltä. Brooklynin kasvatti kikkailee jo debyytissään samoilla värinää ja jännitystä aiheuttavilla palikoilla kuin myöhemmässä mestariteoksessaan. Aloittelijana Aronofsky joutui tyytymään vaivaiseen 60 000 taalan budjettiin, mutta valloittava visuaalitykitys ja skitso ote koko produktioon peittävät alleen puutteet. Vertailuna voidaan todeta, että Ron Howardin niin ikään matematiikkaan keskittyvä Kaunis mieli pelaili yli tuhatkertaisella budjetilla, mutta jäi silti puolitiehen Piin laadusta.

Pi todistaa todeksi myös sen, että kallispalkkaisia tähtösiä ei välttämättä tarvita tyhjänpäiväisiksi keulakuviksi. Pääosissa häärivät ja täydestä tuntemattomuudesta ponnahtaneet Sean Gullette, Ben Shenkman ja miniroolien erikoismies Mark Margolis eivät ole korvattavissa Cruisen mairealla hymyllä tai Pittin lihaksilla.

Mustavalkoväreihin puettu Pi on (etenkin) visuaalisesti todellista nannaa elokuvan ystävälle. Mustavalkoinen rosoinen kuva ja päähenkilön tuimat ilmeet tuovat pakostakin mieleen nykyajan version tohtori Frankensteinista, ja tiheään tahtiin vilistävät leikkaukset matemaattisiin kaavoihin sekä muihin sivukohteisiin tahdittavat elokuvaa upeasti. Jossakin vaiheessa mieleen tuli aatos, että Pi voisi olla ”kuva”/musavideo brittiläisen Orbitalin musiikista, jos näin sallittaneen sanoa. Eikä lopulta kauheasti metsään menty, sillä Aronofskyn säveltäjämaestro Clint Mansellin futurististen soundien lomassa livahti myös Orbitalin musiikkia. Tämä fakta tosin onnistui bongata vasta lopputeksteistä.

Aronofskyn, leffan tuottaja Watsonin sekä Sean Gulletten kirjoittama tarina hypähtää nerokkaasti tunnelmasta toiseen. Yksi allekirjoittaneen elämän piinaavimmista leffahetkistä osui ehdottomasti leffan Aivot-kohtauksen (käytössä on muuten oikeat aivot!) tienoille, ja hetkeä myöhemmin ollaankin chillailemassa ja katsomassa aaltojen liikettä keveän pianosoundin säestämänä. Se on sitä taitavaa sommittelua se. Oivaa särmää tuo myös Jumaluudella kikkailu sekä 6*6*6 –luvun maagisuus. Se taas on sitä legendoilla pelailua se.

Kaiken kaikkiaan Pi esittää taas yhden onnistuneen tarinan hulluuden ja nerouden häilyvästä rajasta. Fiktiivinen matemaatikko Maximillian Cohen (Gullette) jää varmasti mieleenpainuvimpien leffahahmojen joukkoon, ja Aronofsky voi vielä yltää mihin tahansa. Ainakin jos tällaisen debyyttisuorituksen nojalla tehdään jatko-oletuksia (huom. katso myös Unelmien sielunmessu => lisää oletuksia). Loppuun on todettava, että perinteisen DVD-julkaisupolitiikan määritelmien valossa on ihmeellistä, että Pi ei ole vieläkään saanut suomijulkaisua, vaan vieläkin täytyy pärjäillä importien enkkusubeilla.

Lopputulos: 4.5 kappaletta pii*r^2 –alaisia pallukoita, olkaatte hyvät.

Arvosteltu: 04.10.2005

Lisää luettavaa