Cary Grantin esittämä mainosmies tempaistaan hetkessä melkoiseen pyöritykseen tässä Alfred Hitchcockin klassikkotrillerissä. Grant sekoitetaan mystiseen herra Kaplaniin eikä aikaakaan, kun syytelistalla on jo rattijuopumus ja murha. Maisema vaihtuu ja maissipelto pöllyää Grantin pyrkiessä selvittämään merkillisiä tapahtumia eikä päähenkilöllämme pakoilusta huolimatta ole luonnollisestikaan niin kiire, etteikö myös romanssille jäisi aikaa.
Vaarallinen romanssi muistuttaa hyvin paljon neljä vuotta aikaisemmin ilmestynyttä Varkaitten paratiisia, jossa Alfred Hitchcock myöskin johti orkesteria ja Cary Grant näytteli pääosaa. Molemmissa leffoissa päähenkilö pakenee viranomaisia ja yrittää puhdistaa maineensa. Muutenkin elokuvien tyylit ovat hämmästyttävän samankaltaisia, mikä on melkoisen harvinaista yleensä aina toisistaan selkeästi poikkeavia leffoja tehneelle Hitchcockille. Elokuvan tyylistä tulee ajoittain mieleen Bond-leffat, jotenka noinkohan 3 vuotta myöhemmin alkaneeseen 007-sarjaan olisi jopa imetty jotain vaikutteita tästä Hitchcock-klassikosta?
Tämän Hitchcock-pätkän ongelma on se, ettei tarina ole kovinkaan kekseliäs tai yllättävä. Teknisesti ja visuaalisesti Vaarallinen romanssi on hurjasti aikaansa edellä, mutta käsikirjoituksen osalta elokuva ei yllä lähellekään Hitchcockin parhaita tekeleitä. Trilleriksi leffa on aivan liian epäjännittävä ja hidastempoinen. Yli kahden tunnin pituus puuduttaa, kun mielenkiintoisen alun jälkeen tarina jää jollain lailla junnaamaan paikalleen. Kuuluisat maissipelto- ja Mt Rushmore -kohtauksetkin toisaalta sykähdyttävät, mutta taas toisaalta vaikuttavat vähän huvittavilta.
Kaiken kaikkiaan Vaarallinen romanssi ei ole elokuvana kestänyt samalla tavalla aikaa kuin esim. Psyko tai Takaikkuna. Valmistumisvuotenaan leffa on upean visuaalisuutensa takia ollut varmastikin huikea katseluelämys, mutta köykäisen tarinansa takia VR ei enää ainakaan minua suuremmin sytyttänyt. Omassa arvoasteikossani Vaarallinen romanssi ei kuulu edes Hitchcockin kymmenen parhaan elokuvan joukkoon.
