Peter Hyamsin mielestä Arskan ja sielunvihollisen nyrkkeilymatsi on kivaa katsottavaa.

23.12.2005 01:31

Arvioitu elokuva

Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:End of Days
Valmistusvuosi:1999
Pituus:117 min

Kuusi vuotta ehti vierähtää End of daysin ensi-illasta ja leffan itsensä mainostamasta ”maailmanlopusta”, ennen kuin raina lopulta tuli nähtyä.

Jälkikäteen kiinnostavinta on pohtia, että miksi ihmeessä moiseen sontaan kannatti tuhlata pari tuntia.

End of days noudattaa 90-luvun lopulta tuttua katastrofielokuvamuottia, jossa lähtökohta on vielä hyvinkin inhimillinen. Ruutu suorastaan pursuaa mystiikkaa, kun vuonna 1979 maailmaan syntyy Vatikaanin viisaille epämiellyttävä tyttövauva. Ja vielä, kun kaksikymmentä vuotta myöhemmin Arskan esittämä äijä tunkee asetta suuhunsa turhautuneena, tuntuu, että se kirottu omaan massiivisuuteen hukkumisen looppi jäisi tällä kertaa näkemättä.

Jälkikäteen kiinnostavinta on miettiä, että kuinka paljon parempi leffa olisikaan ollut, jos ison A:n hahmo olisikin ampunutkin itsensä. Miltä kaikelta olisimmekaan välttyneet?

Mutta sieltä se looppi tulee. Ryminällä, epätoivoisen innokkaasti ja pahoinvoinnin aaltoja aiheuttavalla tavalla. Aivan kuin se ei olisi riittänyt, että on penskana joutunut katsomaan Arskan tollon ilmettä ja mäiskintää inhimillisiä tahoja vastaan, niin nyt Kuvernaattori hakkaa linttaan Saatanan! Jotenkin se on vain sellainen kohtaus, että nenäliinoja on kaivettava esiin… kun lisäksi selviää, että herra Vihtahousu tapaa käyttää USA:n itärannikon aikaa ja että Vatikaanin papit ovat murhanhimoisia, 999-suuntanumeroa dissaavia tumpeloita, niin johan on markkinat!

Jälkikäteen kiinnostavinta on miettiä, että voittaisiko tarpeeksi hormoneja niellyt mies tosiaan sielunvihollisen nyrkkimatsissa. Entä kädenväännössä? Kuvernaattorin virassa? Entäpä miksi Paholainen diggaa juuri Ison Omenan ajasta ja bileistä? Pirun kova meno vai?

Katastrofileffojen liian tuttuun looppiin kuuluu myös hatara linkki tuhoon (tässä: Ilmestyskirjan tarinat) ja lopun toimintavaihe, jossa kaikki aiemmin hitaasti pohjustettu unohdetaan ja juonen planeetan kokoiset aukot yritetään peittää efektiviidakolla (tässä: juonen planeetan kokoiset aukot yritetään peittää efektiviidakolla). Niinpä edes nauruun ei ole aihetta. Ei vaikka Arska näyttääkin kärsivän ummetuksesta ja huolehtivan jo kuusi vuotta ennakkoon kuvernöörihuoliaan.

Jälkikäteen on parasta unohtaa koko End of daysin olemassaolo tai ainakin toivoa, että se olisi ollut ”End of awful & $hitty films”. Tosin sitä se tuskin on: maailmassa on aina peter hyamseja, joista on kivaa kun Arska matsaa Pelsepuupin kanssa.

Arvosteltu: 23.12.2005

Lisää luettavaa