Will Hunting - syntynyt neroksi (1997)
- Alkuperäinen nimi:
- Good Will Hunting
- Valmistusvuosi:
- 1997
- Ohjaajat:
- Gus Van Sant
- Käsikirjoittajat:
- Ben Affleck, Matt Damon
- Pääosanäyttelijät:
- Ben Affleck, Casey Affleck, Cole Hauser, Matt Damon, Minnie Driver, Robin Williams, Stellan Skarsgård
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti
- Pituus:
- 122 min
- Genret:
- Draama
- Sijoitus:
-
Leffatykin 235. paras elokuva.
Arvostelut (3)
Nerokkailla twisteillä ja kohtauksilla katsojan keskittyminen pidetään tiukasti itse leffassa.
Vuonna 1997 valmistunut Good Will Hunting on Gus Van Santin ohjaama draamaelokuva, jonka ovat käsikirjoittaneet näyttelijöinä uraauurtaneet Ben Affleck ja Matt Damon. Tekijätiimi ei aluksi kuulosta kovinkaan vakuuttavalta, mutta elokuva voitti Oscarin parhaasta käsikirjoituksesta ja Robin Williams toisen samanmoisen parhaasta miessivuosasta. Näiden meriittien ja pienen hämmästyksen jälkeen aloin katsomaan teosta ensimmäistä kertaa ja se todella teki allekirjoittaneeseen lähtemättömän vaikutuksen yhtenä parhaista draamaelokuvista kautta aikain.
Will Hunting (Damon) on orpona kasvanut ja maailman kovettama nuorimies, joka nauttii elämästä kavereidensa kanssa normaaliin tapaan hengailemalla Etelä-Bostonin lähiöissä ja ansaiten leipänsä työskennellen rakennustyömaalla ja siivoojana yliopistolla. Will on matemaattisesti todella lahjakas ja ratkaistuaan professori Lambeaun oppilailleen asettaman tehtävän, aletaan hänestä kaivamaan potentiaalia esiin oikein urakalla. Will ei itse ole moisista konttorinörtin hommista kiinnostunut vaan hengailee mieluummin kavereidensa kanssa baareissa haastamassa riitaa paikallisten nättien poikien kanssa. Hakattuaan yhden jannun sairaalakuntoon Will saa oikeudelta päätöksen, jonka mukaan hän joutuu tapaamaan professori Lambeauta ja psykiatria viikoittain, välttääkseen ehdottoman vankilatuomion. Näin ollen aikamme Einstein pakotetaan kohtaamaan kykynsä ja menneisyyden peikot.
Yleensä Good Will Huntingin tapaiset ns. yksinkertaiset draamaelokuvat alkavat mielenkiintoisesti ja lupaavasti, mutta jossain vaiheessa ne jäävät polkemaan samalle tylsälle tasolle odottamaan loppuaan. Näin ei kuitenkaan käy kyseisen teoksen kohdalla, vaan pienillä nerokkailla twisteillä ja kohtauksilla katsojan keskittyminen pidetään tiukasti itse leffassa ja parituntinen päivästä liukuu ulottumattomiin hyvin nopeasti. Affleck ja Damon ovat kieltämättä luoneet täydellisen kässärin ja ansaitsevat todellakin Oscarinsa. Osa dialogeista on nerokkaita, osa todella hauskoja, osa koskettavia ja surumielisiä, mutta ennen kaikkea ne liikuttavat leffaa upeasti eteenpäin. Kliseisiin Good Wil Hunting ei sorru, vaikka aihe antaa niihin sortumiselle hyvin voimakkaat lähtökohdat. Affleck ja Damon eivät kuitenkaan ansaitse täyttä kunniaa käsikirjoituksesta, sillä kaksikko oli aluksi aikeissa tehdä elokuvasta trillerin, kunnes (onneksi) tuotantopuolelta tuli ohjeistusta kääntää asetelma draamamuottiin.
Täydellisesti rakennettu tarina osaa koskettaa oikeissa paikoissa, mutta se osaa olla myös hauska. Pari kertaa repesin nauramaan ihan ääneen ja olihan tämä ajoittain paljon hauskempi kuin komedialeiman saaneet tuotokset. Katsojalle esitellään monen monta hahmoa, joita kaikkia oppii ymmärtämään, ja se jos mikä on hienoa. Yleensä elokuvissa syvennytään yhteen tai kahteen hahmoon, mutta tässä oppii tuntemaan puoli tusinaa tyyppiä, ja ainakin itselläni tuli hyvin mukava olo. Kuin olisin seurannut kymmenen vuotta jotain saippuasarjaa ja henkilöhahmoista olisi tullut toinen perheeni.
Robin Williams tosiaan nappasi parhaan miessivuosan Oscarin Willin psykiatrin roolista. Williams esittää mahtavan parran omaavaa sivistynyttä ja rauhallista isähahmoa, mutta myös temperamenttisia kohtauksia on tarjolla. Tätä ennen Williamsin naama on näköradion ruudulla vain ärsyttänyt toinen toistaan surkeimmissa komedioissa, mutta tässä hän vetää varmastikin elämänsä roolin ja hänen työskentelyään on todella hieno seurata. Matt Damon oli ehdokkaana parhaaksi miespääosan esittäjäksi, mutta pytty meni lopulta Nicholsonille. Lapsuuden traumoista kärsivää, matemaattisesti lahjakasta kovista näytteleminen ei varmastikkaan ole sieltä helpoimmasta päästä, ja onkin ilo todeta Damonin tekevän millintarkkaa työtä pääosassaan. Henk. koht. olen sitä mieltä, että Oscar olisi kuulunut hänelle. Affleck on ihan ok parhaan kaverin osassa, ja persoonallista tyttöä esittävä Minnie Driver on myös positiivinen tuttavuus.
Kokonaisuudessaan Good Will Hunting on ehdottomasti viiden tähden draamaleffa, ilman ainuttakaan pientä puutetta. Uskon lähes kaiken tyyppisten ihmisten pitävän kyseisestä teoksesta ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille oikeasti laadukkaista ja hyvistä elokuvista pitäville. Ei väliä kuinka korkeat ennakko-odotukset asetat, sillä Good Will Hunting ylittää ne joka tapauksessa.
Boy From Shadows
Tykittäjä, 182 arvostelua
Pisteet: 




Arvosteltu: 08.11.2008
Katsottu: Kotona
Arvostelun pisteet
Hyvää draamaa etsivät saavat varmasti mahansa täyteen.
Will Hunting (Damon) on tavallinen poika, joka siivoaa töikseen erään hienon koulun käytäviä. Hän hengailee kavereittensa kanssa ja osallistu tappeluihin. Silti hän poikkeaa muista olemalla erittäin viisas. Kerran hän menee liian pitkälle ja joutuu kaltereiden taakse. Hänen matemaattiset kyvyt huomannut professori Lambeau (Stellan Skarsgård) saa Willin vapaaksi, jos hän suostuu tapaamaan häntä ja käymään psykiatrilla kerran viikossa. Kukaan psykiatri ei oikein sovi Willille. Sitten hän tapaa psykiatri Sean Maguiren (Williams). Ehkä hän saa Willin tajuamaan hänen todelliset kykynsä. Samalla Will rakastuu Minnie Driverin näyttelemään Skylariin.
Kolmatta kertaa tuli tämäkin katsottua ja vieläkin jaksoi viehättää. käsikirjoitus, näyttelijäsuoritukset ja ohjauskin ovat kunnossa. Leffan on ohjannut Gus Van Sant. Tämä oli menestys ja voitti muistaakseni jopa pari Oscaria. Tämän jälkeen mies menetti maineensa ohjaamalla Psychon uusintaversion.
Näyttelijäsuorituksetkin ovat loistavia. Matt Damon tekee hyvän ja aidon roolisuorituksen Willinä. Hänen kaveriaan näyttelevä Ben Affleck hoitaa myös hommansa kunnolla. Minnie Driver Willin rakkauden kohteena on myös hyvää näyttelemistä. Professori Lambeauna nähtävä Ruotsissa syntynyt Stellan Skarsgård vakuuttaa myös. Silti nuo kaikki roolisuoritukset häviävät Robin Williamsin loistavalle, Oscarin arvoiselle näyttelemiselle. Ilman häntä pisteitä olisi ehkä puolikas tai jopa kokonainenkin tykinlaukaus vähemmän.
Elokuva voitti toisen Oscarin Damonin ja Affleckin hienosta käsikirjoituksesta. Siinä on paljon ajatusta. Elokuvahan on kertomus pojasta, jolla on loistavat matemaattiset kyvyt ja mainio valokuvamuisti, mutta heittää lahjansa hukkaan. Willin kaverin mukaan Will istuu lottovoiton päällä, mutta ei uskalla lunastaa sitä.
Jos se ei vielä tullut selväksi tämä on loistava elokuva. Toiminnan ystävät eivät varmasti pidä tästä, mutta hyvää draamaa etsivät saavat varmasti mahansa täyteen.
Thoke
Tykittäjä, 613 arvostelua
Pisteet: 




Arvosteltu: 25.12.2003
Katsottu: VHS
Arvostelun pisteet
Antaa paljon mietittävää. Leffa pyörii niin vaivattomasti eteenpäin, että pari tuntia vierähtää nopeasti.
Kun käsikirjoittajan hommia hoitelee Matt Damon ja Ben Affleck, ei ihan heti uskoisi, että heiltä saattaisi syntyä hyvää tekstiä. Etenkin Ben Affleckiin olen aina suhtautunut epäilevästi. Kyllä nämä pojat osaavat draamaa kirjoittaa. Pahus soikoon, ja pääsivät ihan yllättämään, enkä voi vihata Affleckia enää niin paljon. Jostain syystä leffa on jäänyt pienoiseen pimentoon, vaikka kyseessä on miltei loistava elokuva.
Käsikirjoituksen tason todistaa se, että muistaakseni se olisi palkittu ihan Oscar-palkinnolla. Ohjaajana hääri Gus Van Sant, joka on ohjannut myös Red Hot Chili Peppersin Under the Bridge -musiikkivideon ja elokuvien ohjaajana mies on muun muassa mokaillut kasaan uusintaversion Alfred Hitchcockin klassikosta Psyko. Tässä leffassa kaveri on onnistunut, mutta suurin kiitos ja kumarrus menee kyllä näille käsikirjoittajapojille.
Elokuva kertoo Will Huntingista (Damon), jolta sujuu matemaattisten ongelmien ratkaisu paremmin kuin keneltäkään. Heppu on vain luonteeltaan ylimielinen ja viihtyy paremmin baarissa kuin koulun penkillä taikka töissä. Tyttöystävän kanssakin voi tulla ongelmia, koska Will pelkää hylkäämistä. Vankilatuomio tulee pahoinpitelystä, mutta pojan lahjakkuus on huomattu, joten vankilasta Will pääsee pois tiettyjä ehtoja noudattaen. Hänet passitetaan terapeutille ja matematiikkaan tunneille. Psykiatrit vaihtuvat tuon tuosta, kun pojan käytös on epämiellyttävää. Monen kallonkutistajan jälkeen päätyy hän vaimonsa menettäneen terapeutin, Sean Maguiren (Williams), luokse. Hän saa pojasta jonkinlaisen otteen.
Good Will Hunting antaa paljon mietittävää. Se sisältää myös joitain tärkeitä elämänviisauksia, joista voi ottaa oppia, jos sen tarpeelliseksi näkee. Nämä asiat tulkitaan hyvin Robin Williamsin ja Matt Damonin saumattomassa yhteistyössä. Pientä kivaa on tarjolla juonen kannalta koko ajan, ja leffa pyörii niin vaivattomasti eteenpäin, että pari tuntia vierähtää nopeasti. Pikainen tarkistus todistaa muistikuvani oikeaksi siitä, että Good Will Hunting on jossain imbd:n top250-listalla. Siellähän se, tällä hetkellä sijalla 248, joka on ansaittu paikka. Ihan pehmodraamasta ei ole kyse ja hyvä niin. Kielenkäyttö on aika kovaa, mutta mitäpä tuosta. Laatudraama, toden totta.
Nimimerkki: Viisas
Viisas
Käyttäjä, 104 arvostelua
Pisteet: 




Arvosteltu: 07.07.2004
Katsottu: DVD
Arvostelun pisteet
Pistejakauma
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
10,3% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
21,4% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
35,9% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
19,3% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
9,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
2,1% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
1,4% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,7% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% |
Suosituksia
Kommentit (23)
TaoTaoKäyttäjä |
23.07.10 klo 15:24
Skarsgård ja williams varastaa shown. Mahtava draama
|
|
|
|
PeederKäyttäjä |
08.04.10 klo 17:16
Yllätyin! Ben Affleck ei kuulu lempi näyttelijöihin, mutta tässä mies ei häirinnyt! TOIMII!
|
|
|
|
rillijulleTykittäjä |
22.02.10 klo 22:49
Kovat olivat tästäkin odotukset, mutta kaatui juurikin siihen mihin odotinki: ysärityyliin. Musiikki tuo mieleen ylisentimentaalin tunnelman, mutta muuten eloku... Lue loput
|
|
|
|
HANSGIKäyttäjä |
09.08.09 klo 15:43
Kyllä tosiaan osaavat Ben Affleck ja Matt Damon käsikirjoituksen tehdä ja näyttelemään Robin Williams, tuloksena hyvä leffa.
|
|
|
|





