Unohdetut (2004)
- Alkuperäinen nimi:
- The Forgotten
- Tuotantovuosi:
- 2004
- Ohjaajat:
- Joseph Ruben
- Käsikirjoittajat:
- Gerald Di Pego
- Pääosissa:
- Alfre Woodard, Anthony Edwards, Christopher Kovaleski, Dominic West, Gary Sinise, Julianne Moore, Linus Roache
- Maat:
- USA
- Kielet:
- englanti
- Pituus:
- 93 min
- Genret:
- Draama, Trilleri
Keskiarvo
Arvostelut (4): 
Pikatuomiot (87):
Oma pikatuomio
Telly Paretta (Julianne Moore) on ainokaisensa Samin lento-onnettomuudessa menettänyt äiti, joka ei tahdo päästä yli 9-vuotiaan poikansa kuolemasta, vaikka aviomies ja psykiatri (Gary Sinise) yrittävätkin autella. Yhtenä vähemmän kauniina päivänä Telly saa huomata kaikkien Samia koskevien muistoesineiden kadonneen. Ei siinä mitään, mutta pian kaikki väittävät, että Samia ei ole koskaan ollutkaan. Psykiatri tietty tyynnyttelee, vaikkei usko potilastaan pätkääkään.
Leffan alku tarjoaa lieviä yhtymäkohtia M. Night Shyamalanin läpimurtopätkään Kuudes aisti, ja psykologisena trillerinä käynnistyvä Unohdetut näyttääkin pyrkivän kyseisen elokuvan 2000-luvun vastikkeeksi. Harmi vain, että pian Unohdetut karkaa jonnekin salaliittoteoria-aiheisten elokuvien joukkoon, kunnes loppu on jo lähes määrittelemätöntä sekoilua. Mukana pyörii tietty myös kolmikirjaiminen jenkkijärjestö, tällä kertaa NSA.
Aluksi Tellyn pyrkimykset totuuden selville saamiseksi pyörivät ympyrää. Pian panokset lisääntyvät ja tapahtumat sakenevat entisestään. Tunnelman lisääjiksi tarkoitetut kohdat ovat yhtä tyhjän kanssa: ne arvaa etukäteen, vaikkei yrittäisikään. Kun takakansitekstissä mainittu puolentoista tunnin rajapyykki alkaa lähestyä, selitykseksi tarjotaan löyhin ja tylsin mahdollinen. Lopun paljastus on kai tarkoitettu jonkinlaiseksi twistiksi, mutta eipä se paljoa hetkauta. Näyttelijälistan alkaessa pyöriä olo on tyhjä: tähänkö sitten piti tämäkin iltapäivä käyttää?
Unohdetut on pelkkä ympäripyöreä tekele, jonka ainoa kohokohta on sen loppuminen. Näyttelijät pyörivät ympäriinsä paperinohuissa hahmoissaan ja toistavat - erityisesti Moorelle on annettu tällainen osa - lauseita yhdellä sisällöllä, tyyliin "Where is my baby?", "You have to believe me!" tai "What is going on?" Huh-huh, tätä ei kiitos lisää.
nimimerkki: X-tyyppi
Pisteet:
Arvosteltu: 28.10.2007
Katsottu: DVD
Alkuun tunnustusta: Unohdettujen kässärissä on kyllä käytetty mielikuvitusta ihan kivasti, ihan samanlaisia tarinoita ei ole montaa kankaalla nähty. Onneksi. Ihan mielenkiintoisesti starttaava paranoidipätkä nimittäin sortuu sellaiseen vyörytykseen ja ampuu yli rajummin kuin rajummin kuin rys... itänaapuri Talvisodassa, että eihän tällaista montaa leffaa kestäisikään.
Yli nelikymppisenäkin häikäisevä, ja ehdottomasti erittäin ammattitaitoinen näyttelijätär Julianne Moore esittää naista, jonka 9-vuotias poika kuoli lento-onnettomuudessa. Timo Rautiaisen mukaan "se on suruista suurin, kun joutuu lastaan hautaan saattamaan", ja niinhän se on, että niinpäin homma on kyllä epäluonnollista. Yhtäkkiä oma aviomieskin alkaa väittämään, ettei lasta ikinä ollutkaan, ja tästäkös Mooren hahmo kiehahtaa. Totuudesta pitää ottaa selvää, vaikka sitten väkisin. Ja miksi ihmeessä Salainen palvelukin on asiasta kiinnostunut?
Joseph Ruben on mies elokuvan takana, mutta kyseessä on silti mittatilaustyö Julianne Moorelle, ja kuten tämänkaltaisissa leffoissa on tapana, ei ohjaajalla ole niinkään merkitystä. Rubenin vastuullisimpana tehtävänä on ollut todennäköisesti pitää kuvauspaikat kasassa ja leffan suurnimet, Moore ja Sinise tyytyväisinä. Hengetön tarina sisältää epäinhimmillisen määrän pakenemista, takaa-ajoa, ryntäilyä, ja kymmeniä, tuskaisia "Where is my son?!" -huudahduksia. Lopussa tekijät elvistelevät suuren budjetin tarjoamalla erikoisefektivyöry -mahdollisuudellaan, jota on kyllä käytetty ihan tarpeeksi ja enemmänkin.
Kun näyttelijät ovat ookoo, ulkoinen toteutus on laadukasta ja leffalle ei ole ympätty väkisin liikaa kestoa, niin eihän se ihan surkea voi olla? Noh, ei niin. Mutta kun tuossa onkin lähes kaikki positiivinen, mitä Unohdetuista voi sanoa, ei kyseessä voi olla erikoisen hyväkään filmi. Eikä Unohdetut sitä olekaan. Loppu naurattaa typeryydellään, eikä huisin jännittäväksi tarkoitettu viihdepaukku jännitä eikä viihdytä tarpeeksi, jotta se jaksaisi kiinnostaa loppuun asti. Vuokraus ja sunnuntai-illan kertakatselu eivät harmita, mutta eipä nyt voida erikoisen palkitsevastakaan katselukokemuksesta puhua.
PS: Kuinkakohan paljon legendaarinen taivaanrannanmaalari Fox Mulder olisi pelastanut? Noh, jonkun verran ainakin.
Pisteet:
Arvosteltu: 01.04.2006
Katsottu: DVD
9-vuotias Sam Paretta on kuollut lento-onnettomuudessa. Äipän (Julianna Moore) muistot pojasta eivät meinaa hellittää. Tilanne vain pahenee kun lanttumaakari (Gary Sinise) määrittelee äidin harhaiseksi ja pakkomielteiseksi. Mitään lasta kun ei ole koskaan ollutkaan. Äiti ei usko psykiatriaan eikä miestänsäkään, vaan alkaa selvittämään ovatko mieleen liimautuneet muistokuvat huttua vai ei. Kohta puhutaankin onnettomuuden sijaan – ei kidnappauksesta – vaan kaappauksesta.
Unohdetut on sadepäivän leffa. Katsoessa ei maat järise eikä mieli järky. Kyseessä on kuitenkin perusleffa joka uppoaa mutta mielellään myös unohtaa. Parasta tässä tapauksessa on Julianna Moore ja leffan yllätyksellisyys. Tai oikeammin pienen leffan tuntemattomuus, joten ennakkoasenteita ei ole. Moore hoitaa osuutensa kuten pitääkin. Hän kantaa koko leffaa, vaikka tämä elokuva kuuluneekin näyttelijättärellä kategoriaan korkealla rutiinilla rahat pois. Leffan pahin miinus on rautakangen notkea vastanäyttelijä (Dominic West) jonka uskottavuus on pahasti hakusalla.
Leffa kestää vajaat puoltoista tuntia. Se on sopiva mitta tälläiselle viihdykkeelle. Onneksi pituutta ei ole vängällä venytetty, koska alussa aika tuntui etenevän muutenkin jo hitaasti. Leffan puolen välin jälkeen tarina saa tuulta ja kaikkiaan Unohdetut-leffa kannattaa muistaa vuokrahyllyn edessä vain todella muun tekemisen puutteessa.
Pisteet:
Arvosteltu: 06.05.2005
Katsottu: DVD
Telly Paretta suree 8-vuotiaan Sam-poikansa menehtymistä lento-onnettomuudessa about vuosi taaksepäin. Raskaus aika on myös pistänyt avio-onnen koetukselle mutta siinähän sitä vaan arjen ja murheen keskellä porskutellaan. Välillä istutaan kallonkutistajan pakeilla ja elämä jatkuu muistosisöltöisien poikavainaan tavaroita hypistellen. Eräs "kaunis" päivä Telly huomaa poikaansa liittyneiden tavaroiden kadonneen. Kaikki valokuvat ja muu poikaan liittynyt sälä onkin tipotiessään. Kaiken kruunuksi oma psykiatri väittää että hänellä ei koskaan ole ollutkaan poikaa ollutkaan. Kallonkutistajan mielestä kaikki on itse sepitettyä ja eräänalinen paranemisprosessi pitkällisestä masennuksesta on alkanut...
Niinikn mielenkiintoiseltä kuullostanut elokuva on ovelasti naamioitu hienon kehystarinan aloittamaksi. Suhteellisen hyvän alun ja keskiosan jaaritteluiden jälkeen elokuvan loppuratkaisu on aivan jotain muuta. Kun varsinaisten juonikiemuroiden vyyhti alkaa selviytyä, voin taata että loppuratkaisun suhteen loksathtaa suu ammolleen katsojalta kuin katsojalta. Eikä todellakaan missään positiivisessa mielessä. Vastaavaa vesitystä ei ole tullut vastaan pitkään aikaan. Jätän spekulaatiot tähän jos joku nyt välttämättä haluaa suoriutua elokuvasta ihan omatoimisesti loppuun asti, en kuitenkaan suosittele.
Leffa on selvästi rakennettu Julianne Moore ympärille. Pääosa budjetista on varmasti satsattu tuon mainion näyttelijättären palkkapussin mukaan. Mallikkaasti hän epätoivoisesta tehtävästään selviääkin, vaikka tällaisen tekeleen tekemisen motiivia voi vain ihmetellä. Sama koskee myös yleensä niin tolallaan olevaa Gary Siniseä. ER:stä tutuksi tullut Anthony Edwards on varmaan vain tyytyväinen kun pääsee main stream-elokuvien kantaan naamailemaan oikeiden Hollytähtien rinnalle.
Kuvamaailma on mukavan synkkää. Alaslaskettu värikylläisyys on sinänsä komeaa katseltavaa. Tummansävyinen kuva ja ihan komea kuvaus eivät vain pääse antamaan elokuvallista nautintoa näinkin ponnettoman tarinan kannalta.
Monet epäloogisuudet olisi valmis antamaan anteeksi jos vain jotain itse tarinallakin olisi annettava. Kun ensimmäiset 40 minuuttia on takana alkaa katsojan loputon piinaaminen todella huonolla elokuvalla. Nyt ei vaan olla kaukana tahattomasta camp-huumorista. Loppupuoli on ihan puhdasta B-luokan sci-fi-rymistelyä, jonka rinnalla huonoimmatkaan X-files -jaksot eivät joudu häpeämään. Huono elokuva.
Pisteet:
Arvosteltu: 05.01.2005
Katsottu: Teatterissa
