Alkuun tunnustusta: Unohdettujen kässärissä on kyllä käytetty mielikuvitusta ihan kivasti, ihan samanlaisia tarinoita ei ole montaa kankaalla nähty. Onneksi. Ihan mielenkiintoisesti starttaava paranoidipätkä nimittäin sortuu sellaiseen vyörytykseen ja ampuu yli rajummin kuin rajummin kuin rys… itänaapuri Talvisodassa, että eihän tällaista montaa leffaa kestäisikään.
Yli nelikymppisenäkin häikäisevä, ja ehdottomasti erittäin ammattitaitoinen näyttelijätär Julianne Moore esittää naista, jonka 9-vuotias poika kuoli lento-onnettomuudessa. Timo Rautiaisen mukaan ”se on suruista suurin, kun joutuu lastaan hautaan saattamaan”, ja niinhän se on, että niinpäin homma on kyllä epäluonnollista. Yhtäkkiä oma aviomieskin alkaa väittämään, ettei lasta ikinä ollutkaan, ja tästäkös Mooren hahmo kiehahtaa. Totuudesta pitää ottaa selvää, vaikka sitten väkisin. Ja miksi ihmeessä Salainen palvelukin on asiasta kiinnostunut?
Joseph Ruben on mies elokuvan takana, mutta kyseessä on silti mittatilaustyö Julianne Moorelle, ja kuten tämänkaltaisissa leffoissa on tapana, ei ohjaajalla ole niinkään merkitystä. Rubenin vastuullisimpana tehtävänä on ollut todennäköisesti pitää kuvauspaikat kasassa ja leffan suurnimet, Moore ja Sinise tyytyväisinä. Hengetön tarina sisältää epäinhimmillisen määrän pakenemista, takaa-ajoa, ryntäilyä, ja kymmeniä, tuskaisia ”Where is my son?!” -huudahduksia. Lopussa tekijät elvistelevät suuren budjetin tarjoamalla erikoisefektivyöry -mahdollisuudellaan, jota on kyllä käytetty ihan tarpeeksi ja enemmänkin.
Kun näyttelijät ovat ookoo, ulkoinen toteutus on laadukasta ja leffalle ei ole ympätty väkisin liikaa kestoa, niin eihän se ihan surkea voi olla? Noh, ei niin. Mutta kun tuossa onkin lähes kaikki positiivinen, mitä Unohdetuista voi sanoa, ei kyseessä voi olla erikoisen hyväkään filmi. Eikä Unohdetut sitä olekaan. Loppu naurattaa typeryydellään, eikä huisin jännittäväksi tarkoitettu viihdepaukku jännitä eikä viihdytä tarpeeksi, jotta se jaksaisi kiinnostaa loppuun asti. Vuokraus ja sunnuntai-illan kertakatselu eivät harmita, mutta eipä nyt voida erikoisen palkitsevastakaan katselukokemuksesta puhua.
PS: Kuinkakohan paljon legendaarinen taivaanrannanmaalari Fox Mulder olisi pelastanut? Noh, jonkun verran ainakin.
