Trainspotting (1996)

Elokuva keroo kavereista joilla on ongelma. Nimittäin huumeongelma. Renton eli Rent-Boy (Ewan McGregor), Sick Boy (Jonny Lee Miller) ja Spud (Ewen Bremner) ovat käyttäneet huumeita jo kauan. Heroiinia, pilveä, spiidiä ja erilaisia lääkkeitä. Rents päättää ottaa itseään niskasta kiinni ja hän yrittää päästä irti huumeista, vaan se ei olekaan ihan helppo homma, sillä kaverit tuntuvat aina pilaavan kaiken. Porukkaan kuuluu oikeastaan vielä neljäskin tyyppi, Begbie (Robert Carlyle). Hän onkin ainoa joka ei huumeisiin koske, sillä tämän mielestä pään saa tarpeeksi sekaisin viinallakin. Begbien harrastuksiin kuuluu muun muassa viattomien ihmisten piekseminen henkihieveriin.

Trainspotting on vallan mainio kuvaus siitä, miten huumeet voivat sekoittaa ihmisen mielen täysin. Elokuvassa nähdään miten Renton kärsii taistellessaan heroiinia vastaan, kun hän näkee ihmeellisiä hallusinaatioita ja hikoilee kuin sika.

Näyttelytyö on varsin hyvin onnistunut ja erityisesti Ewan McGregor ja Robert Carlyle hoitavat roolinsa kunnioitettavasti. Elokuvan musiikki on hyvin teemaan sopivaa, ja taustalla kuullaan muun muassa Iggy Poppia ja Lou Reedia.

Trainspotting pohjautuu Irvine Welshin samannimiseen romaaniin, ja elokuva kertoo tarinan erinomaisesti. Trainspotting ei varsinaisesti moralisoi huumeiden käyttöä, muttei se myöskään ihannoi sitä. Tuskin kenenkään tekee mieli Trainspottingin katsottuaan, koskeakaan huumeisiin.

"Oh, it's such a perfect day,
I'm glad I spent it with you.
Oh such a perfect day"

Nimimerkki: Tulikettu

Pisteet:
Arvosteltu: 25.09.2005
Katsottu: DVD

Arvostelija

Tulikettu
Käyttäjä
5 arvostelua

Kyse on huumeista ja hörhöilystä. Ja aika rankasta sellaisesta. Trainspotting on elokuva, joka on siinä mielessä erikoinen, että vaikka se ällöttää, niin se viihdyttää erinomaisesti. Kaikki on rankkaa ja realistista, eikä kaunisteluun tai ääripään pessimistisyyteen vajota. Rankka, viihdyttävä, taiteellinenkin, Trainspotting on vähän kaikkea. Meno vaihtuu kuolemanvakavasta hilpeään sormien näpäytyksessä.

Aluksi Trainspotting vaikutti vastenmieliseltä ja ärsyttävältä. Nämä mietteet haihtuvat yhtä nopeasti kuin narkkarin järki piikin jälkeen. Tämähän on loistava! Vakuuttavan huonosti pukeutunut Ewan McGregor on vähäistä sympatiaa sekä suurta ällötystä herättävä tyyppi, joka, ihme kyllä, toimii! Brittileffan kovanaama Robert Carlyle on laaduntae lähes aina, niin myös tässäkin tapauksessa, ja Carlyle tulkitsee raivohullua ei-narkomaania niin realistisesti, että se muistuttaa montaa perjantai-illan päänaukojaa. Tuo oksettavuuden ja viihdyttävyyden sekoittaminen, josta olen jo tässä hokenut, on niin vaikeaa, että jopas on harvinainen pläjäys, kun melkein mahdottomasta on tehty mahdollista.

Kaupunkielämä on hektistä, aina ollaan menossa johonkin, ja piikki jos toinenkin oloa helpottaa. "Tämä on viimeinen piikki", sanoo narkkari, vaikka tietää huijaavansa itseään. Homma pistää ajattelemaan sen verran, että itse en ikipäivänä koskisi aineisiin. Leffan sanoman tulkinta on vapaata, jos sitä on edes ollenkaan. Luultavasti ei, mutta kyllä tämä jonkinlaisen kuvan narkomaanin elämästä antaa, mene ja tiedä.

nimimerkki: Viisas

Pisteet:
Arvosteltu: 25.08.2004
Katsottu: DVD

Arvostelija

Viisas
Käyttäjä
100 arvostelua

Trainspotting on taide-elokuvaa parhaimmillaan. Monista tämä on varmasti vain mukavaa huumehörhöilyviihdettä. Minulle tämä oli paljon enemmän. Ohjaaja Danny Boyle on sen verran nero, että hän osaa luoda viihteestäkin taidetta. Kuitenkaan hänen rujo ohjaustyylinsä ei sovi kaikille.

Elokuvassa liikutaan Edinburghissa. Paikan elämää kuvataan Rentonin silmin (McGregor), joka on paikallinen narkomaani. Hän tykittää suoneensa päivät pitkät heroiinia ja kuuntelee kaverinsa Sick Boyn (Miller) jorinoita Sean Connerystä. Sitten eräänä päivänä tuo koko roska riittääkin Rentonille ja hän päättää lopettaa. Siinäpä se, mutta eipä se käykään niin helposti, vaan pian tulee taas tykitettyä (enkä nyt tarkoita, että Renton käyttäisi Leffatykkiä).

Alkuun tämä on hyvinkin hauska ja katsoja saa nauraa moneen kertaan ääneen tämän sairaalle huumorille. Sitten kun leffa lähenee loppua, niin on katsojalla vakavampi ilme naamalla. Danny Boyle ohjaa vauhdikkaasti taaten samalla katsojille, etteivät he tule koskaan unohtamaan tätä elämystä. Minä tuskin tulenkaan koskaan unohtamaan tätä, sillä tämä yllätti minut aikoinaan aivan täysillä ja jaksoi iskeä toisellakin kerralla yhtä lujaa (jollei jopa lujempaakin).

Trainspottingin maailma on karu ja realistinen. Mitään kaunistelua Hollywood-tyyliin on turha odottaa, sillä elokuva tuo henkilöiden tunteet niin lähelle kuvaruutua, että jopa kasoja voi tuntea ne. Jopa henkilöihin töllöttäjä samaistuu melkeinpä heti. Tällaista näkee valitettavan harvoin.

Allekirjoittaneelle tuli välillä paha olo tätä katsellessa. Meno on välillä sen verran rajua, että kehottaisin heikoimpien katsojien pysyvän taustalta pois. Minusta tämä oli todella raastava kokemus, joka samalla naurattaa, koskettaa ja hieman järkyttääkin. Mistään moraalisaarnasta ei kuitenkaan ole kyse, vaikka asenne onkin huumeita vastaan.

Trainspottingin vahvimpia elementtejä ovat sen nuoret tähdet. Ewan McGregor pääosassa heiluvana Mark Rentonina on varsin hienoa työtä. Kaveriporukkaa näyttelevät Ewan Bremner ja Johnny Lee Miller eivät myöskään petä, vaikka kaikki roolisuoritukset jäävätkin alle, kun Robert Carlyle jyrää suoriutuen upeasti roolistaan niljakkaana Begbienä, joka saa kiksejä ihmisten pahoinpitelystä. Carlyle osaa näytellä monenlaisia hahmoja ja tämä on mahtava todiste siitä.

Vaikka suoraan ei aletakaan saarnaamaan huumeiden haittapuolista, niin silti ne huomaa tätä katsellessa. Rentonin vieroitusoireet nähtyään katsojaakin alkaa hikoiluttamaan. Tämän riepotuksen jälkeen kukaan tuskin enää haluaa edes koskea huumeisiin. Niin vaikuttava tämä on.

Trainspotting on yksi minun suosikkileffoista, joka hipoo top-listani kärkipäätä. Ei tästä oikein mitään pahaa sanottavaa löydy. Homma on kondiksessa käsikirjoituksesta ohjaukseen asti (välissä näyttelijät ja muu poppoo). Paljon syötävää ei kannata leffan ajaksi varata, sillä ne voivat tulla ulos. Sen verran etovaa touhu välillä on, mutta silti minä suosittelen.

Ja sitten vielä yhden lauseen yhteenveto: Ajatuksia herättävä, mutta samalla myös hervoton musta komedia.

Pisteet:
Arvosteltu: 29.07.2004
Katsottu: VHS

Arvostelija

Thoke
Tykittäjä
593 arvostelua

Kun ensimmäistä kertaa näin Trainspottingin leffateatterissa, se oli hyvä elokuva, loistavan hyvä. Katsoin sen uudelleen ja uudelleen myöhemmin, sain siitä paljon enemmän, kuin mitä elokuvalta yleensä saa. Trainspotting vie katsojan suoraan sinne mistä elokuva kertoo: narkomaanien maailmaan. Se antaa katsojan kokea sitä nautintoa, jota huumeet tuovat, näyttää miten ekstaasiin pääseminen tuntuukaan hyvältä, "paremmalta kuin seksi".

Elokuva näyttää myös nurjan puolen huumeista. Sisällötön elämä, heikot ihmissuhteet, rahapula, vieroitusoireet. Listaa voi jatkaa lähes lopputomiin. Katsoja pääsee mukaan tunnelmaan, pystyy itse kokemaan etovaa oloa päähenkilön vierotusoireista. Loistava roolisuoritus Ewan McGregorilta.

Elokuvan musiikkikin on osunut nappiin. Parasta leffassa on se, ettei se ole sitä jenkkikamaa, johon on jo niin monesti kyllästytty, mutta silti sitä tehdään paljon. Täydet pisteet tästä elokuvasta ja lisää näitä kiitos!

Nimimerkki: kilpi

Pisteet:
Arvosteltu: 01.12.2002
Katsottu: Teatterissa

Arvostelija

kilpi
Vieras

Trainspotting -elokuva kertoo skotlantilaisista narkkarinuorista. Parikymppiset päähenkilöt käyttävät heroiinia ja muodostavat tiiviin kaveriporukan. Sosiaalisella riippuvuudella on suuri merkitys heidän huumeiden käyttöönsä. Porukasta on vaikea, miltei mahdotonta irrottautua, ja porukassa käytetään aineita, se kuuluu asiaan. Loppupeleissä kaveriporukasta ei kuitenkaan löydä oikeita ystäviä, tietenkään.

Tripit, epätoivoiset lopettamisyritykset, käytön rahoittaminen varastelulla, oikeuden edessä teoista vastaaminen, vieroitusoireet ovat elokuvan keskeistä sisältöä. Kolmessa surrealistisissa kohtauksessa kuvataan vaikuttavalla tavalla yliannostusta ja heroiinin vierotusoireiden helvettiä. Päähenkilö Renton sukeltaa paskaiseen vessanpönttöön epätoivoissaan pelastamaan sinne pudonnutta morfiinisuppoa. Painajaismaisia vieroitusoireita kuvataan tehokkaasti. Katso itse.

Tyyliltään elokuva on pääosin realistinen, omintakeisella tavalla, vailla jenkkielokuvien kiiltokuvamaisuutta. Elokuva ei sorru saarnaamaan huumeita vastaan vaan näyttää aineiden käytön kaikki puolet, hyvät ja huonot. Käytön sivuvaikutuksia ei jätetä kuvaamatta, vaan niistä löydetään mustaakin mustempaa huumoria sisältäviä kohtauksia, joissa osansa saavat niin impotenssi kuin ummetuskin.

Trainspotting onnistuu olemaan samalla hauska ja koskettava. Elokuvan ilmestyessä vuonna 1995 mediassa esiintyi lausuntoja jopa siitä, että elokuva houkuttelee nuoria kokeilemaan huumeita. Brittiläisen pienen budjetin elokuvan tyyli ja tapa näyttää elämää oli kai vain uusi silloin; sormea ei herisytetä eikä moralisoida tai lässytetä, kuten valtavirran Hollywood –tuotteessa olisi kuitenkin tehty.

Nimimerkki: Hoitsu

Pisteet:
Arvosteltu: 27.11.2002
Katsottu: VHS

Arvostelija

Hoitsu
Vieras

Rentonilla (McGregor) on mielenkiintoisia tuttavia. Mm. raivohullu Begbie (Carlyle), komistus nimeltä Sick Boy (Miller) ja hyypiö Spud (Bremner). Siinä missä Begbie saa riemunsa turpiinantamisesta, Renton ja muut löytävät nautinnon pilvestä.

Kun miestä ei enää kiinnosta "jännittävä" keskusteleminen Sean Conneryn roolisuorituksista ja junien bongailu, hän päättää lopettaa. Sitä paitsi on perin ikävää, kun väkeä alkaa kupsadella ympäriltä ja vaihtelu kiinnostaisi nuorta miestä.

Trainspotting on yhtä aikaa oksettava ja hauska. Rentonin fantastinen sukellusmatka viemäriin pelastamaan suppoa on yksi leffan huippukohtauksista ja roolisuoritukset ovat kertakaikkisen meheviä. Moraalista kannanottoa huumeisiin tästä on kuitenkin hankala kaivaa. Hyvää viihdettä joka tapauksessa, vaikkakaan en suosittele heikkovatsaisille.

Pisteet:
Arvosteltu: 01.06.2002
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Söpö
Ylläpitäjä
643 arvostelua