Toisen kerroksen lauluja (2000)
- Alkuperäinen nimi:
- Sånger från andra våningen
- Valmistusvuosi:
- 2000
- Ohjaajat:
- Roy Andersson
- Pääosanäyttelijät:
- Lars Nordh, Stefan Larsson, Sten Anderssonn, Torbjörn Fahlström
- Maat:
- Ruotsi
- Pituus:
- 100 min
- Genret:
- Draama
Arvostelut (2)
Tämän leffan jälkeen sanan ’crash test dummy’ merkitys sai aivan uuden ulottuvuuden...
Jo rainan ensimmäinen kohtaus saa hykertelemään ja samalla ravistelee katsojan varuilleen. Nyt tapahtuu jotain erilaista. Mielikuvissa vilistävät Arlan mainokset ja Aki Kaurismäen lakoniset dialogit. Roy Andersson ohjasi edellisen pitkän leffansa joskus 70-luvulla, tätä pätkää hän on kuulemma työstänyt vuosia. Hyvää kannatti odottaa.
Tarina polveilee kaupungissa, sen kaduilla ja virastoissa, ihmisten kodeissa, paikalleen juuttuneessa liikenneruuhkassa, ravintoloissa ja jättömailla. Toisen kerroksen laulut ei tunnusta sankareita, sen ihmiskohtalot ovat parhaimmillaan surkuhupaisia, pahimmillaan karmaisevia. Kaikessa toimii protestanttisen kärsimyksen, työn palvomisen ja ristiriitaisten moraalikäsitysten absurdi logiikka. Välillä katsoja tuntee olevansa piinapenkissä, josta hervoton huumori aika ajoin vapauttaa - vain jotta seuraava käänne tukahduttaisi naurun alkuunsa.
Kuvastossa seikkailevat mm. noesta mustaksi tahriintunut huonekalukauppias, jonka liike on tuhoutunut tulipalossa, toisiaan ruoskiva pörssimeklareiden kulkue ja erikokoisia krusifikseja kauppaava messuedustaja. Tämän leffan jälkeen sanan ’crash test dummy’ merkitys sai aivan uuden ulottuvuuden.
Mainoselokuvien ohjaajana tunnetuksi tullut Andersson on ladannut Toisen kerroksen lauluihin sellaisen määrän kieroa huumoria, kyynistä ihmiskuvaa, maailmanlopun paatosta, kristinuskon kyseenalaistamista ja myrkyllisen purevaa yhteiskuntakritiikkiä, että yhdellä katselukerralla niiden sulattelu ei tahdo ihan onnistua.
Elokuvafriikit voivat viihdyttää itseään bongaamalla Toisen kerroksen lauluihin viljeltyjä viittauksia klassikkoelokuviin, Andersson on mm. Monty Pythoninsa ja Kummisetänsä opiskellut.
Tämä on omassa sarjassaan äärimmäinen elokuva. En suosittele krapulapäivän viihteeksi.
Vieras
Pisteet: 




Arvosteltu: 15.08.2001
Katsottu: Teatterissa
Arvostelun pisteet
...Hmmm...
Toisen kerroksen lauluja alkaa lupaavasti. Muistot hulvattoman minimalistisista Arla-mainoksista tulvahtavat mieleen ja odotukset kohoavat. Mutta argh! Tämä tekele on kuin kaikki elämäni kohokkaat: lässähtää ja maistuu puulta.
Elämä on rankkaa, se ainakin tulee selväksi. Hiukan liikaa yritystä asian esille tuomiseksi on ollut. Pieni osaamattomuus pilkahtelee sieltä täältä, mutta kovasti on taiteeseen pyritty.
Vanhan ABBA-miekkosen, Benny Anderssonin soundtrack on yhtä mitätön kuin tämä hajanaisista episodeista kasattu elokuva. Lopun muka-yhdistävä kohtaus ristiteemoineen on... Hämmentävä. Joko vihdoin loppui? ...Hmmm... Olisi edes se Lillerilallerin näköinen tyyppi pudonnut aidalta ja mennyt palasiksi.
Söpö
Ylläpitäjä, 689 arvostelua
Pisteet: 




Arvosteltu: 23.09.2002
Katsottu: VHS
Arvostelun pisteet
Pistejakauma
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
12,5% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
25,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
37,5% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
12,5% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
12,5% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% |
Suosituksia
Kommentit (6)
![]() MaxS |
24.02.10 klo 18:35
Rajun kriittisesti yhteiskunnan typeryydelle naurava elokuva. Episodimaisuus, sekä jotkut melko keskinkertaiset sketsimäiset osiot kuitenkin häiritsivät melko p... Lue loput
|
|
|
|
![]() noot |
10.01.05 klo 16:47
Muistutti aika paljon joitakin Monty Pythoneita, mutta juoni ja esitys olivat kuitenkin niin vaisuja ettei tätä voida kutsua muuksi kuin tylsäksi
|
|
|
|
![]() Peter Van Bach |
24.06.03 klo 12:33
Roy Anderssonin perfektionistinen visio on hämmentävä, pysäyttävä, julma ja kaunis. Tyyli on omintakeisen viileä, analyyttinen ja huomioiva - siksi myös niin te... Lue loput
|
|
|
|
![]() mog |
22.06.03 klo 23:51
Kaunis elokuva - ja hauskakin. Vaikka ei tajuaisi teoksen (sillä teos tämä on, eli taidetta) syvällisemmistä teemoista yhtään mitään, on katselukokemus silti va... Lue loput
|
|
|
|




