Take This Waltz

(2012)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Take This Waltz
Genret: ,
Ohjaajat:
Käsikirjoittajat:
Alkuperäinen nimi:Take This Waltz
Valmistusvuosi:2012
Pituus:116 min
Pisteytyksiä: 41
Tarkka arvio: 3.28

Michelle Williams on vajaa kolmekymppinen Margot, joka asuu melko onnellisessa avioliitossa symppiksen aloittelevan keittokirjailijan Loun (Seth Rogen) kanssa. Mutta Margot on tavannut lentokoneessa Danielin (Luke Kirby), komean ja hieman mystisen taiteilijan, joka sattuu asumaan kadun toisella puolella. Mikään ei voi estää heidän suhdettaan kehittymästä kiihkeäksi romanssiksi.

Arviot

Tarkastelussa rutinoitunut parisuhde.

Take this Waltz on kanadalainen romanttinen ja komediallinenkin draama vuodelta 2011. Suomeen elokuva kuitenkin on rantautunut vasta tänä syksynä. Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut Sarah Polley. Polley on luonut uransa elokuva-alalla näyttelijänä, ja viimeisen vuosikymmenen aikana laajentanut sarkaansa myös ohjaus- ja käsikirjoitustyön pariin. Take this Waltzissa Polley onkin saanut aikaan hyvän lähtökohdan parisuhteen psykologiselle tarkkailulle. […]

Arvosteltu: 07.11.2012

Take This Waltz naurattaa ja itkettää, välillä jopa yhtä aikaa, mutta millään tavalla sokerinen se ei ole.

Margot (Michelle Williams) tutustuu sattumalta Danieliin (Luke Kirby), jonka kanssa hän alkaa flirttailla lentokoneessa. Kipinää iskee ja lujaa, ja katsojakin voi todeta näiden kahden ihmisen väliltä löytyvän vahvaa kemiaa. Margot ajattelee tämän kuitenkin olevan vain satunnainen elämää piristävä kohtaaminen, sillä hän on onnellisesti naimissa. Perillä naiselle selviää, että tämä kiehtova uusi tuttavuus asuukin hänen naapurissaan. […]

Arvosteltu: 06.03.2013

Kommentit & Pisteytykset

Mowgli
eskoaarne
HANSGI
Pamela
mika72
wh4tsern4me
Addeh
imatuuli
ms
TheJim
henna183
UltimateJT
Ryksel
jordgubbssylt
ainolinnea
jamzu98
Karvainen Setämies
tikox
Also Starring
lällälää79
Herman Tottooro
Linkous
arg
Kaamos
karhari
misakorp
Mickehh
M16
varamartti
Hoplaa
ratisti
IrmaWeb
Lassomies
seitsenkertainen
Miketti
chocopop
Bungle
Vilperi
kisa
JereLei
Nico

Lisää luettavaa