Strada, La - tie (1954)
- Alkuperäinen nimi:
- Strada, La
- Tuotantovuosi:
- 1954
- Ohjaajat:
- Federico Fellini
- Käsikirjoittajat:
- Ennio Flaiano, Federico Fellini, Tullio Pinelli
- Pääosissa:
- Aldo Silvani, Anthony Quinn, Giulietta Masina, Richard Basehart
- Maat:
- Italia
- Kielet:
- italia
- Pituus:
- 98 min
- Genret:
- Draama
Keskiarvo
Arvostelut (4): 
Pikatuomiot (74): 
Oma pikatuomio
La Strada kertoo kahdesta erilaisesta ihmisestä, joiden tiet kohtaavat sattumalta. Zampanó (Quinn) on maata kiertelevän sirkuksen palveluksessa ja hän ottaa apulaisekseen hieman yksinkertaisen Gelsominan (Masina). Mutta hommasta ei tule kovinkaan helppoa, sillä Zampanó on melko tyly mies, ja Gelsomina haluaa parempaa kohtelua.
La Strada lienee Federico Fellinin tunnetuimpia, ellei peräti tunnetuin elokuva. Mutta on tämä ainakin kaikki kehunsa ansainnut. Eikä elokuva ole myöskään turhan takia saanut Oscaria parhaana vieraskielisenä elokuvana. La Stradan kohdalla ei oikein sanat tahdo riittää kuvaamaan sen hienoutta.
La Strada on todella upeasti toteutettu. Elokuva on loppujenlopuksi melko surumielinen, mutta mukana on myös ripaus huumoria, jotta meno ei menisi aivan synkistelyn puolelle. Myös Italian maaseutu on saatu kuvattua erittäin hyvin. La Stradaa tukee lisäksi muun muassa Kummisetään musiikin säveltänyt Nino Rotan upea musiikki.
Kahden erilaisen ihmisen suhteen kuvaamisen lisäksi La Strada kuvaa myös Italian sosiaalisia oloja. Maaseudun ihmiset olivat köyhiä, eikä heillä ollut juurikaan omaisuutta ja ainoa huvi ja tulonlähde oli kiertävät sirkukset. Mutta Fellini ei kuitenkaan sorru mihinkään kärjistelyyn eikä sormella osoitteluun. Asiat vain kuvataan sellaisina kuin ovat.
Anthony Quinn on loistava tylynä ja aggressiivisena Zampanóna. Fellinin vaimo Giulietta Masina tekee erinomaisen ja koskettavan roolityön Gelsominan roolissa. Hän tuntuu olevan juuri oikeanlainen henkilö tähän rooliin. Muutkin näyttelijät tekevät upeaa työtä. Ja hahmojen toteutuskin on erinomaista.
nimimerkki: Ville
Pisteet:
Arvosteltu: 21.01.2008
Katsottu: DVD
La Strada on yksi niistä harvoista elokuvista, joiden ylistämiseen ei ole olemassa riittävästi superlatiiveja. Jokaisella katselukerralla uusia ajatuksia herättävä La Strada on ehtaa elokuvan eliittiä. Voin vilpittömästi sanoa, että tämä filmi valloitti minun sydämen ja tulee mitä todennäköisemmin pysymään parhaimpien elokuvieni listalla - aina. Italian neorealistisen kauden hiipuessa hiljalleen taakse Fellini siirtyi fiktiivisemmälle puolelle ja saavutti kansainvälisen läpimurron tällä elokuvalla. Terävää ihmismielen analyysiä tihkuva La Strada nostaa palan kurkkuun ja saa huulen väpättämään.
Kovapäinen voimailija Zampanò (Quinn) saapuu maisemiin ja ottaa matkaansa herkän Gelsominan (Masina), jonka kanssa hän pystyttää kiertävän sirkuksen. Ruumiillisilla taidoilla elantonsa tienaava Zampanò ja trumpettia päräyttelevä klovnikasvoinen Gelsomina kohtaavat epäinhimillistä maastoa halkovalla matkallaan odottamattomia asioita, kun kuvioita tulee hämmentämään suorasanaisuudessaan pelottava akrobaatti Il Matto (Basehart). Kaikki eivät kulje toivotulla tavalla.
La Strada on paitsi erittäin koskettava ja epätavallinen kertomus, mutta se on myös taitavasti rakennettu allegoria jokaisen ihmisen ansaitsemasta sielunelämästä. Fellinin tuolloinen vaimo, unohtumatonta pääroolia näyttelevä Giulietta Masina, maalaa valkokankaalle yhden elokuvahistorian sympaattisimmista hahmoista. Giuliettan tarkoituksellinen tunteiden ylinäyttely ja korostus antaa pienimmillekin asioille vahvan merkityksen, eikä jätä lopulta mitään arvailujen varaan. Kaikkien aikojen paras naisroolisuoritus -titteli ei olisi hänen kohdallaan lainkaan liioiteltu. Myös toinen ulkoisesti valovoimainen tekijä on jäykkää mieshahmoa tulkitseva Anthony Quinn, joka vankalla ammattitaidolla kantaa karismansa kehiin varsin tyylikkäästi. Mies-nainen -asetelmaa ei ole koskaan kuvitettu näin onnistuneella tavalla, eikä läpi elokuvan voimistuva tunnelataus ole koskaan purkautunut yhtä radikaalisti Hitchcockin Vertigoa lukuun ottamatta. Ikimuistoisen kaunis Nino Rotan tunnusmusiikki, maagisella tavalla viehättävä kuvaus ja unohtumaton tarina kaikkine loistavine roolisuorituksineen luovat valkokankaalle ainutkertaisen elokuvakokemuksen.
Mitä enemmän La Stradan sisältöä pohtii, sen kauniimmalta elokuva tuntuu, mikä on jo sinänsä kohtuullisen harvinaista. Italialaiset sitten osasivat tehdä koskettavia filmejä, joskin taso on laskenut roimasti viime vuosikymmenillä. Filmi ei tietääkseni ole vielä saanut R2-julkaisua, mutta toiveet ovat sen suhteen korkealla. Tämä jos mikä ansaitsisi tulla tunnetuksi laajemminkin nykypäivänä, sillä se kuuluu jokamiehen yleissivistykseen siinä missä Kummisetäkin; tämän edestä kun ei yksinkertaisesti löydä ainuttakaan kompastuskiveä. Fellinin La Strada on täydellisyyteen saakka hiottu mestariteos, jota on vaikea lähes millään tasolla ylittää. Jos olet nähnyt tämän, olet nähnyt jo paljon.
nimimerkki: Low Rider
Pisteet:
Arvosteltu: 17.10.2004
Katsottu: VHS
Voimailija-temppuilija-viihdyttäjä Zampanó "ostaa" itselleen apurin, nuoren ja oudon Gelsominan, joka lähtee matkaan mielellään. Sen enempää juonesta nyt ei kannatakaan kertoa.
Mainetta ja kunniaahan La Strada on niittänyt, joten tottakai meikäläisellä oli odotukset katossa, mutta jotenkin jäi sellainen "tässäkö tämä nyt oli?"-fiilis päälle. Fellini ei siis toisin sanoen vielä ainakaan tällä elokuvalla vakuuttanut minua täysin. Anthony Quinn on hyvä näyttelijä, ja hoiti hommansa hienosti La Stradassakin. Giulietta Masinan pantomiimimaista näyttelijäntyötä on ylistetty, mutta minua se lähinnä ärsytti, vaikka nainen sopikin rooliinsa.
Elokuva alkaa sekavasti, ja jatkuu sellaisena jonkun aikaa. Sitten filkka selkenee hiukan, mutta jää junnaamaan paikoilleen. Loppua kohti elokuva paranee huomattavasti, ja nousee ihan kelpo pläjäyksen tasolle, muttei keskivertokastia ylemmäs, sanoivat muut sitten mitä tahansa. Idea ja juoni ovat kauniita, mutta toteutus sukastaa. La Strada ei ole yksi niitä ajattomia klassikoita joita '40-'60 luvuilla kuvattiin paljon, vaan aika on kuluttanut sitä liikaa. Kolme pistettä on ehdoton maksimi.
Pisteet:
Arvosteltu: 16.10.2004
Katsottu: VHS
Fellinin elokuvissa tapahtuu yleensä paljon samassa kuvassa, samaan aikaan. La Strada ei tietyllä tasolla ole poikkeus, tapahtuminen on kuitenkin paremmin piilossa kuin yleensä, henkilöiden päiden sisällä.
Tarinassa on kolme keskushenkilöä: Zampanò (Quinn), rujo ja karski voimailija; Gelsomina (Masina), persoonallisen näköinen haaveilija sekä Il ”Matto” (Basehart), hullunrohkea vitsinikkari. Sattumat johtavat nämä kolme yhteen. Yhteispeli kuitenkin ontuu kuin paraskin klenkka. Zampanò tarvitsee avustajan, mutta saakin riesakseen lapsenomaisen Gelsominan. Il ”Matto” (= hullu) saa ärisevästä voimailijasta paljon hupia, mutta joutuu samalla huumorintajuttoman karjun stressileluksi. Gelsomina tykkää kaikista, vaan mitä enemmän hän tykkää, sitä vähemmän häntä arvostetaan ja kuunnellaan. Tragedia on valmis, kun vähä-älyisinkin tajuaa kuka lopulta olikaan se suurin idiootti.
La Strada on kaunis klassikko, joka palkittiin hopeisella karhulla, mutta myös Oscarilla parhaana ulkomaisena elokuvana. Roolit on jaettu nappiin, joskin ylivoimaisesti paras roolityö tulee itsensä ohjaajan vaimolta, Giulietta Masinalta. Hänen Gelsominansa on niin puhtoinen pikku enkeli, ettei sitä voittanutta ole vielä valkokankaalla osunut vastaan.
Leffan tarinan rustasi maestro itse, Ennio Flaianon ja Tullio Pinellin kanssa. Musiikki on taattua Nino Rotaa ja ääniraita hurmaavasti epäsynkassa – kuten niin monesti Fellinin elokuvissa on tapana. Ihana, vinksallaan roikkuva maailma ja kuolematon tarina.
Pisteet:
Arvosteltu: 11.11.2003
Katsottu: VHS
