Voimailija-temppuilija-viihdyttäjä Zampanó ”ostaa” itselleen apurin, nuoren ja oudon Gelsominan, joka lähtee matkaan mielellään. Sen enempää juonesta nyt ei kannatakaan kertoa.
Mainetta ja kunniaahan La Strada on niittänyt, joten tottakai meikäläisellä oli odotukset katossa, mutta jotenkin jäi sellainen ”tässäkö tämä nyt oli?”-fiilis päälle. Fellini ei siis toisin sanoen vielä ainakaan tällä elokuvalla vakuuttanut minua täysin. Anthony Quinn on hyvä näyttelijä, ja hoiti hommansa hienosti La Stradassakin. Giulietta Masinan pantomiimimaista näyttelijäntyötä on ylistetty, mutta minua se lähinnä ärsytti, vaikka nainen sopikin rooliinsa.
Elokuva alkaa sekavasti, ja jatkuu sellaisena jonkun aikaa. Sitten filkka selkenee hiukan, mutta jää junnaamaan paikoilleen. Loppua kohti elokuva paranee huomattavasti, ja nousee ihan kelpo pläjäyksen tasolle, muttei keskivertokastia ylemmäs, sanoivat muut sitten mitä tahansa. Idea ja juoni ovat kauniita, mutta toteutus sukastaa. La Strada ei ole yksi niitä ajattomia klassikoita joita ’40-’60 luvuilla kuvattiin paljon, vaan aika on kuluttanut sitä liikaa. Kolme pistettä on ehdoton maksimi.
