Rampe & Naukkis - kaikkien aikojen superpari (1990)
- Valmistusvuosi:
- 1990
- Ohjaajat:
- Hannu Seikkula
- Pääosanäyttelijät:
- Aake Kalliala, Kari Franck, Mikko Kivinen, Pirkka-Pekka Petelius
- Maat:
- Suomi
- Pituus:
- 87 min
- Genret:
- Komedia
Arvostelut (1)
Jaksavat naurattaa muutaman vitsin verran, mutta sitten jutut alkavat jo tympiä.
Vuonna 1990 sai ensi-iltansa elokuva nimeltään Rampe & Naukkis - kaikkien aikojen superpari. Elokuvan käsikirjoittivat Pirkka-Pekka Petelius ja Aake Kalliala, ohjauksesta vastasi Hannu Seikkula. Petelius ja Kalliala myös esiintyvät leffan pääosissa. Elokuvan tuottajana oli Spede Pasanen.
Rampe ja Naukkis tulivat aikoinaan tutuiksi tv-sarjoista Hymyhuulet sekä Pulttibois, jossa he esiintyivät kahden miehen yhtyeensä Trio Erektuksen kanssa bensa-asemalla ja tauoilla he kertoilivat toisilleen vitsejä siivouskomerossa, Jaffaa nauttien ja tupakkaa poltellen. Elokuvan juoni kuta kuinkin on seuraavanlainen: Rampe ja Naukkis ovat harrastajamuusikoita, jotka työskentelevät rakennustyömaan ruokalassa. Rakennustyömaan työntekijöiden jatkuvaan pilkkaamiseen kyllästyneenä he ottavat lopputilin ja uhoavat lähtiessään, että kuukauden päästä heillä on Stadikalla ”live-aid”-konsertti. Ja kun sitten koittaa se paljon puhuttu päivä, loistaa yleisö poissaolollaan. Kaverukset eivät tästä lannistu, vaan päättävät yrittää vielä kerran ja kuvaavat musiikkivideon biisistä ”Tuuliviiri”. Videon nähtyään eräs ohjelmatoimisto palkkaa kaverukset muusikoiksi eräälle bensa-asemalle. Asiat eivät kuitenkaan ole sitä miltä ne näyttävät ja eipä aikaakaan kun kaverukset ovatkin pahassa pulassa ja suuri pakomatka alkaa.
Elokuvassa on mukana samanlaista vitsinkerrontaa, jota kuultiin jo tv-sarjoissa Hymyhuulet ja Pulttibois. Rampe ja Naukkis jaksavat naurattaa muutaman vitsin verran, mutta sitten jutut alkavat jo tympiä eikä homma enää toimi niin kuin pitäisi. Petelius ja Kailliala ovat silti ihan hauskoja rooleissaan.
Speden Pikkupojat toimi hyvin myös elokuvana, mutta Rampe ja Naukkis eivät. Hahmot ovat mielestäni parhaimmillaan juuri tv-sarjassa. Elokuvan katsoo kyllä kerran ihan mielellään, mutta siihen se jääkin. Pakollista katsottavaa se on kaikille Suomi-leffojen ja junttihuumorin ystäville, mutta parempaankin on pystytty. 2 pistettä. Ensimmäinen piste tulee hahmoista Rampe & Naukkis ja toinen hyvästä yrityksestä.
nimimerkki: Juki
Juki
Käyttäjä, 30 arvostelua
Pisteet: 




Arvosteltu: 02.03.2006
Katsottu: DVD
Arvostelun pisteet
Pistejakauma
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
18,2% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
18,2% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
45,5% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
9,1% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
0,0% | |
![]() ![]() ![]() ![]() ![]() |
9,1% |
Saman genren leffoja
Beverly Hills kyttä
80-luvun toimintaelokuvaa parhaimmillaan. Nykyään tälläistä ei enää tehdä ja sen ymmärtää.




Mask 06.07.2004 18:50
Marlowen jäljillä
Vaihtelee kivasti aina dokumentaarisen kuvauksen ja "tavallisen" elokuvan välillä.




Scarface 04.01.2006 11:24
Huoleton härkätaistelija
Jerry Lewis elokuvahulluna matkalla Hollywoodiin – ylipirteä ja kevyen kevyt roadmovie.




Söpö 05.09.2005 02:51
Kommentit (10)
SquareXKäyttäjä |
03.11.09 klo 23:14
Tympii jo ilman katsomattakin. En voi suositella tälläistä saastaa kenellekään!
|
|
|
|
Koikkalainen kaukaaKäyttäjä |
03.05.09 klo 13:14
Samaa mieltä kuin dcraig007: paska, mutta huvittava. Elokuva nauttii kuuleman mukaan jättisuosiota muusikkopiireissä ja kuuluu monen keikkabussin vakiovarusteis... Lue loput
|
|
|
|
dcraig007Käyttäjä |
11.04.09 klo 21:59
Pöyristättävän paska, mutta hervottoman hauskasti tehty finnish road trip reissu. Petelius ja Kalliala ovat hyviä rooleissaan, mutta käsikirjoitus ei rullaa suu... Lue loput
|
|
|
|
markus aki bergKäyttäjä |
08.08.08 klo 23:25
Hauska suomalainen elokuva. Parasta antia leffassa on kuitenkin autolla -ajo kun se lentää vuorelta alas.
|
|
|
|





