Mies vailla menneisyyttä (2002)
- Tuotantovuosi:
- 2002
- Ohjaajat:
- Aki Kaurismäki
- Pääosissa:
- Annikki Tähti, Juhani Niemelä, Kati Outinen, Markku Peltola
- Maat:
- Suomi
- Pituus:
- 97 min
- Genret:
- Komedia, Draama
- Elokuvasarja:
- Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä, Laitakaupungin valot
Keskiarvo
Arvostelut (3): 
Pikatuomiot (259): 
Oma pikatuomio
Aki Kaurismäki, tuo Suomen ainoa pätevä pitkänlinjan leffantekijä pääsi viimeistään tämän elokuvan myötä suuren yleisön tietoisuuteen myös maailmalla. Sitä arvostetiin niin Cannesissa kuin Oscareissakin (vaikkei tilaisuus epäoikeudenmukaisesti ovittanutkaan) ja totta kai Suomessa. Eikä suotta, sillä Mies vailla menneisyyttä on yksi parhaita kotimaisia elokuvia pitkään aikaan.
Mies (Markku Peltola) matkustaa yöjunalla Helsinkiin ja joutuu ryöstäjien pahoinpitelemäksi, jonka johdosta hän menettää muistinsa. Onneksi elämä kuitenkin kulkee joka tapauksessa eteenpäin. Hänen on aloitettava uusi elämä, josta ei missään nimessä tule helppo. Rahahuolista, työpaikan puuttumisesta ja jatkuvasta riippuvuudesta pelastusarmeijaa kohtaan huolimatta mies saa myös elämäänsä iloa, pelastusarmeijan työntekijän (Kati Outinen) ansiosta.
Elokuva on taattua Kaurismäkeä. Se on karu mutta kaunis, omaperäinen mutta realistinen, monimutkainen mutta selvä. Dialogi on selkeää kirjakieltä, mikä ei, uskomatonta kyllä, pääse millään lailla ärsyttämään. Päinvastoin, se sopii elokuvan tyyliin. Elokuvan yhteiskuntakritiikki on hillittyä mutta iskevää. Kaiken karuuden keskellä on silti toivoa.
Näyttelijätyö on loistavaa. Markku Peltola on yhdessä elämänsä parhaista rooleista ja Kati Outinen ansaitsi palkintonsa Cannesissa. Sivuroolit vilisevät tähtiä, eikä keskinkertaisuuksia ole juuri mukaan päästetty.
Loppujen lopuksi en keksi mitään syytä, miksei joku pitäisi tästä elokuvasta. Se saattaa olla joidenkin mielestä hieman hidas, mutta omasta mielestäni se on hyvinkin mukaansa tempaava. Hillityn järisyttävää, mestarillista draamaa, joka kestää useamman katsomiskerran ja herättää tunteita niilläkin kerroilla. Hyvä Aki, upeaa työtä!
Itselleni tämä oli ensimmäinen Kaurismäki ja tämä laukaisi minussa sen sortin fanitiuksen, että kaikki Kaurismäet aion läpi katsoa.
nimimerkki: Sano mitä sanot
Pisteet:
Arvosteltu: 28.03.2006
Katsottu: DVD
Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä metsästi itselleen historiallisen Oscar-ehdokkuuden, ja vaikka se ei lopulta (odotettua) voittoa napannutkaan, se nostatti suomalaisten itsetuntoa leffasaralla. Oikeastaan tämänhetkinen Suomileffan aallonharjanne johtuu merkittävästi Kaurismäen tuomasta positiivisesta julkisuudesta. Itse elokuva ei ole mikään yltiöpositiivishenkinen elämänylistys, vaan varsin raadollinen ja kaunistelematon kuvaus muistinsa menettäneestä miehestä.
Elokuvan taustalta hiipivä kauneus tulee ruudulle vangituista kolkoista maisemista ja kuivahkoa huumoria pursuavasta dialogista. Jollakin kierolla tavalla taustalla soivat haitarit ja iskelmä tuovat mieleen Ranskan ylpeyden Amelien, ja vaikka vertaus on jossain määrin ontuva, elää Mies vailla menneisyyttä yhtä omaperäisessä ja suorasukaisessa miljöössä kuin pilvilinnanrakentaja Ameliekin.
Kaurismäki on myös käsikirjoittanut leffan, ja käyttää tuttuun tyyliinsä dialogia voimakeinona. Repliikit eivät missään nimessä ole puhekieltä, mutta toisaalta ne vahvistavat kerrontaa ja antavat puheenvuoron myös normaalisti taka-alalle hautautuville elementeille. Samalla käsikirjoitus puskee tarinaa eteenpäin perisuomalaisena, mutta kuitenkin niin globaalina, että sen ymmärtämiseen ei tarvita suomalaista sisua, kossupulloa tai kirvestä.
Näyttelijät tekevät nättiä työtä. Kati Outinen noukki itselleen muutaman palkinnon työstään vähäeleisenä Irmana, mutta moni muu suoritus ajoi kyllä laadukkaan osan ohitse. Markku Peltola ei paljoa puhele tarinan mystisenä päähenkilönä, joka ei muista hakatuksi tulemista edeltäjästä ajasta mitään. Uusi tuttavapiiri koostuu hyvän yhteishengen omaavista spurguista, ja joukosta löytyy todellisia helmisuorituksia. Sakari Kuosmanen ei laulaa luikauttele tai edes puhu lätkästä, vaan esittää Anttila-nimistä jässikkää rautaisesti. Huumoria ei puutu, kun alueen ”asuntoja” hallitseva Anttila uhkailee asiakkaitaan Hannibal-koiran kostolla.
Annikki Tähti sen sijaan lauleskelee useampaankin otteeseen kirpputorirouvana, ja Suomen oma Noriko eli ihastuttava Outi Mäenpää tekee pikkuroolin ryöstetyksi joutuvan pankin kassaneitinä. Pankkiryöstäjä on itseoikeutetusti Esko Nikkari, jonka hahmo on yksi tragikoomisimpia. Juhani Niemelä on alamaailman heeboista se hauskin jannu ja tarjoaa mielellään kaverille oluen, jos sillä varjolla saa itse nauttia kahdeksan. Huhut kertovat, että itse Atte Blomkin vilahtaa ruudussa, mutta allekirjoittanut missasi tämän miniroolin kokonaan.
Mies vailla menneisyyttä on upea tarina yhteiskunnan siltä puolelta, jonne aurinko ei paista. Silti siellä kulmilla on yllättävän valoisaa. Rauhallinen & kaunis ovat päällimmäiset sanat, jotka leffasta jäivät mieleen. Vai voiko muuta sanoa esimerkiksi kohtauksesta, jossa Irma istuu pimeässä huoneessa ja klikkaa Renegadesin Do the shake –biisin soimaan? Näin äkkiseltään luulisi, että voisi, vaan kannattaapa katsoa ja todeta itse.
Pisteet:
Arvosteltu: 31.12.2004
Katsottu: Kotona
Kaurismäen Suomi-trilogian toinen osa, maailmalla mainetta ja kunniaa niittänyt Mies vailla menneisyyttä kertoo asunnottomuudesta ja osattomuudesta. Useita iskuja päähänsä saanut mies ei muista menneestä elämästään juuri mitään, ei edes omaa nimeään. Hän aloittaa Helsingin laitamilla elämänsä uudestaan - juoni ei kuulosta järin ihmeelliseltä, mutta elokuvan viehätys piileekin jossain aivan muussa.
Leffa on erittäin Kaurismäki: Vähäinen dialogi on kirjakieltä, ulkoinen toteutus mahdollisimman ytimekästä. Suuria tunteita välitetään pienin elein ja karu on kaunis. Vaikka Mies vailla menneisyyttä käsittelee vakavaa aihetta, se on täynnä Capramaista toivoa. Eikä välistä sovi tietenkään unohtaa Akille tyypillistä vinoa huumoria, joka menee yleisöltä toisinaan ohi.
Omanlaisensa ohjaus vaatii tasokkaan näyttelijäkastin, ja sen se on myös saanut. Kati Outinen ei turhaan Cannesista parhaan naisnäyttelijän pystiä napannut, eikä muu työryhmä jää paljoa valjummaksi. Nerokkaat, sympaattiset hahmot ovat helliä toisilleen niin aidosti, että sydäntä ihan lämmittää. Markku Peltola istuu nimirooliin erinomaisesti.
Edellisistä huolimatta kenties vahvin osapuoli on kuitenkin musiikki. Päälle ei hutiloiden lätkäistä radiossa soitettuja hittejä, vaan musiikki on tärkeä osa elokuvaa. Hieno valikoima sisältää niin Annikki Tähteä kuin The Renegadesiä, ja kaikki sopii teemaan kuin nenä päähän.
Mies vailla menneisyyttä on yksi Kaurismäen vaikuttavimmista elokuvista. Kansainvälinen menestys on komea juttu, vaikkakin ihmetyttää miten muihin kuin suomalaisiin voi upota tällainen meininki - tai vaikka Wuoren Matin cameorooli! Oli miten oli, leffa ansaitsee kaiken arvostuksen mitä se on maailmalla saanut. Kaunista työtä.
Pisteet:
Arvosteltu: 25.12.2002
Katsottu: DVD
