Kooma (1978)

Lääkärin kirjoittama ja lääkärin ohjaama sairaalarilleri ei ole mikään piristyspilleri, muttei sentään unilääkekään.

Michael Crichtonilla (RIP) oli 70-luvulla vahva visio sairaalaan sijoittuvasta draamaelokuvasta, joka osoittautuisi vielä jättipotiksi. No, niinhän se osoittautui, mutta vasta parikymmentä vuotta myöhemmin ja sarjamuotoon runtattuna eli, kyllä, Tehiksestähän tässä nyt puhutaan. Ja Teho-osaston hektisiltä käytäviltä on hyvä hypähtää elokuvaan nimeltä Kooma, joka selkeästi toimi lohdukkeena sille, että ER-idea ei vielä ollut kypsynyt valmiiksi.

Kooma on sinänsä jo hauska tapaus, että sen on kirjoittanut lääkäriksi valmistunut, mutta sittemmin tulevaisuuden kauhukuvia maalaavaksi kirjailijaksi päätynyt, mies. Ja ohjaajana häärii siis lääkäriksi valmistunut, mutta sittemmin tulevaisuuden kauhukuvia maalaavaksi kirjailijaksi päätynyt, mies. Ja aiheena on lääkärimaailma, mutta sangen jännitysdraamallisesta perspektiivistä tarkasteltuna.

Kuten Crichtonin elokuvat yleensä, on myös Kooma korostettu kauhukuva siitä, mitä tulevaisuus (ja sen hoitometodit) voi tuoda tullessaan. 70-luvun tehostetekniikka tai Crichtonin (tilapäisesti karsastanut?) visuaalinen silmä eivät tee oikeutta kirjana ihan kiitettävälle kokonaisuudelle. Toisaalta eipä pääparimme Geneviève Bujold ja Michael Douglas saa sekään kummoista kipinöintiä aikaan. Geneviève sentään näyttää söpöltä ravatessaan sairaalan omituisten anestesiaongelmien syiden perässä. Michael taasen… niin… vaikuttaa lähinnä opiaattinsa jo nauttineelta tylsimykseltä. Haukotus.

Kooma on idealtaan lopulta simppeli, mutta silti idea on toteutusta suurempi. Uskollisesta kirjan tarinan mukailusta huolimatta yleisilmapiiri on jopa liian kalsea (vaikka sairaalaa voi oikeutetusti kuvata samaisella adjektiivilla ja sitä kai Crichton lie tavoitellutkin: kylmää, yksilön unohtavaa tulevaisuuden sairaalaa) ja kaikkein suurimman kliimaksinsa hukkaava. Oikeastaan Coman asema jonkinasteisena kulttiteoksena on liioiteltu. Sen sijaan sairaalatrillereiden joukossa se toimii kyllä pelinavaajana, eikä 70’s-trilleristä taida tylsyyttä, saati koomaa, löytää kuin kaikkein paatunein 2k-toiminnan uhri. Ja heillekin lohtua tuonee ruudussa pikaisesti käväisevä toimintajumala Tom Selleck.

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä, 741 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 14.06.2009
Katsottu: Kotona

Kliiniseen sairaalamaailmaan sijoittuva kliininen jännäri.

Leikkaus on monimutkainen toimenpide. Kirurgi on ehkä näytöksen 'tähti', mutta potilaan ylläpidosta vastaa monta muuta lääkäriä ja ammattilaista. Ilman anestesiaa leikkaus on käytännössä mahdoton toimenpide. Kipua on estettävä pääsemästä aivoihin, lihakset on rentoutettava ja syvä tajuttomuus on muutenkin toivottava olotila potilaalle jonka elimistöä viillellään ja ommellaan ja samalla potilaan elintoimintoja on valvottava. Kaksi fiktioon siirtynyttä lääkäriä, Robin Cook ja Michael Crichton tekivät siis kliiniseen sairaalamaailmaan sijoittuvan kliinisen jännärin ja kokonaisuuden kruunaa oikeutettu paranoia.

Tohtori Susan Wheelerin (Geneviève Bujold) ystävä Nancy Greenly (Lois Chiles) on menossa rutiinitoimenpiteeseen samaan sairaalaan missä Wheeler itse työskentelee, mutta onnistuneen operaation jälkeen ei hän enää herää nukutuksesta - itse asiassa hän on aivokuollut. Se on paitsi henkilökohtainen shokki myös alkupotku suorastaan maaniselle tutkimusretkelle missä jokainen osapuoli yrittää saada hänet uskomaan että kaikki omituiset koomatapaukset ovat pelkkiä omituisia sattumuksia. Kaikki tilastonäyttö myös tukee sitä, mutta jutussa on likaisia elementtejä mukana ja nuuppa parempi puolisko Mark Bellows (Michael Douglas) joutuu koettelemaan uskoaan, sillä Susanin kertomus on liian johdonmukainen ja looginen.

Kliinisyys on avainsana lääkärien tekemässä fiktiossa joka lisäksi sattuu sijoittumaan lääketieteen maailmaan. Henkilöhahmot käyttäytyvät rationaalisesti, hillitysti ja harkiten eikä tunnekuohuille ole tilaa tai aikaa. Geneviève Bujoldin neuroottinen, suorastaan raastava suoritus onkin jyrkkä vastakohta yleiselle kliinisyydelle. Michael Douglas ei kovinkaan dramaattinen ole, mikä sopii hyvin kokonaisuuden kanssa yhteen. Visuaalisesti ohjaajan penkillä ja sovituksesta vastannut Michael Crichton pitää langat käsissään ja kuvaa sairaalamiljöötä karulla asianmukaisuudella ja näyttää myös missä anatomian oppituntien koehenkilöitä pidetään. Patologit ovat morbidin huumorintajunsa vuoksi riitasointu. Kuitenkin kliininen, mutta käytössä oleva sairaala on pelkkä esinäytös erikoistiloille joissa aivokuolleita koomapotilaita pidetään pelkkänä lihana mitä kaupataan huutokaupalla.

Ilmiselvää on että Cook ja Crichton ovat lähteneet tekemään autenttista ja siten myös valitettavan antiseptiseltä löyhkäävää elokuvaa, mutta tarinan lähtökohdat ovat voimakkaat. Ne jäävät kylläkin osittain hyödyntämättä, mutta kuvasto on ajoittain suorastaan karmaisevaa. Tunnelma on kuitenkin asianmukaisen tiivis koko elokuvan ajan.

Lääkärit kertovat lääketieteen kolkommista mahdollisuuksista kylmällä, jopa lattealla kielellä ja vaikka juoni on melkoisen ennalta-arvattava ei sen esitystavassa ole mitään anteeksiantamatonta heikkoutta. Hieman tiivistystä ja varsinaisen salaliiton laajennusta niin kyseessä olisi huomattavan laadukas jännäri. Nyt kyseessä on vain kolkkoa kuvastoa omaava jännäri joka etenee sulavasti.

Jurpo
Tähtääjä, 564 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 20.02.2010
Katsottu: Kotona