Kolme väriä: Sininen (1993)
- Alkuperäinen nimi:
- Trois couleurs: Bleu
- Tuotantovuosi:
- 1993
- Ohjaajat:
- Krzysztof Kieslowski
- Pääosissa:
- Benoit Regent, Florence Pernel, Juliette Binoche
- Maat:
- Ranska, Puola, Sveitsi, Iso-Britannia
- Pituus:
- 100 min
- Genret:
- Draama
- Elokuvasarja:
- Sininen, Valkoinen, Punainen
Arvostettu säveltäjä ja hänen 5-vuotias tyttärensä kuolevat auto-onnettomuudessa. Siitä jää henkiin vain säveltäjän vaimo. Perheensä menettänyt nainen joutuukin järjestelemään elämäänsä uudelleen. Hän muun muassa yrittää unohtaa kaiken tapahtuneen, mutta menneisyys ei jätä rauhaan.
Sininen aloittaa Krzysztof Kielowskin Väritrilogian. Trilogian ensimmäinen osa käsittelee onnettomuuden ja perheen menettämisen seurauksia. Ja tämä elokuva kuvaa hyvin myös sitä, kuinka laajat seuraukset pienillä tapahtumilla voi olla. Kieslowski kuvaa aihetta tavalla, joka jo menee lähelle taide-elokuvaa. Mutta sentään ei mennä mihinkään ääritaiteellisuuksiin, vaikkei tämä nyt ihan tavanomaistakaan elokuvaa edustakaan.
Kieslowksin tyyli tuo melko äkkiä mieleen Aki Kaurismäen tyylin. En sitten tiedä, kumpi on ottanut vaikutteita kummalta. Kuvaus ja kohtaukset ovat melko pelkistettyjä, kuten myös näytteleminenkin. Siniseen on saatu mukaan synkkää tunnelmaa, mutta ei se sentään ihan pelkäksi synkistelyksi mene rankasta alkuasetelmastaan huolimatta.
Sininen on kyllä hieno aloitus Kieslowskin Väritrilogialle, vaikkei tämä ihan täydellinen elokuva olekaan. Leffa kyllä kannattaa ehdottomasti katsoa, jos vain kykenee sulattamaan muutakin kuin Hollywood-hömppää.
nimimerkki: Ville
Kieslowskin kohutun väritrilogian ensimmäinen osa, Sininen, kertoo Juliesta ja ajasta jälkeen menetyksen. Menetys on perusteellinen: kuuluisa säveltäjä-aviomies ja lapsi kuolevat auto-onnettomuudessa. Julie (Juliette Binoche) haluaa torjua tapahtuman mielestään ja unohtaa, mutta hänen miehensä säveltämä musiikki jää eloon muistuttamaan.
Elokuva on traaginen mutta kaunis, kuten on myös siinä käytetty musiikki. Nerokkaat kuvakulmat ja värien käyttö kertovat määrätietoisesta ohjaajasta, jolla on kyky toteuttaa visionsa. Binoche on niin ikään koskettava surun murtamana, kylmettyneenä ja rikkinäisenä naisena, joka ei enää eheydy. Binoche lukeutuu ehdottomasti aikamme vahvimpiin luonnenäyttelijättäriin.
Elokuva on herätys tavalliseen hollywood-pätkään tottuneelle: tässähän joutuu käyttämään aivojaan! Suosittelen lämpimästi; vaikeuskertoimella varustetun elokuvan tulkitseminen on todella palkitsevaa.
nimimerkki: g-sport
Arvostelija
g-sport
Vieras
Krzysztof Kieslowskin kehutun väritrilogian ensimmäisessä osassa seurataan säveltäjämiehensä ja lapsensa auto-onnettomuudessa menettäneen Julien elämän jatkumista shokeeraavan tapahtuman jälkeen. Julie käpertyy kuoreensa pyrkien sulkemaan kaikki ihmiset ja muistot pois mielestään. Kiteytetysti siis: nainen pahaa maailmaa paossa.
Sohvaperunakriitikko ei voi sanoa Kieslowskin "mestariteoksesta" muuta kuin, että ei aukene. Elokuva seuraa menetyksen kokeneen päähenkilön yksinäistä ja sulkeutunutta elämää rauhallisella temmolla. Leski viettää aikansa lähinnä yksin huoneistossa hiippaillen, mutta intoutuu välillä käymään jopa uimassa. Yöaikaan tietenkin, jotta muita ihmisiä ei olisi häiritsemässä. Ehkä tämä yksinkertainen kuvakerronta on jonkun mielestä taiteellista, visuaalista ja liikuttavaa. Minun tapauksessani seurauksena oli kuitenkin ainoastaan pitkästyminen.
Hiljaisuus on oiva väline elokuvassa silloin kun se toimii. Tässä tapauksessa se ei toimi. Elokuvan hienous pitäisi ilmeisesti piillä älykkäässä symboliikassa ja päähenkilön luonteen taidokkaassa kuvaamisessa. Symboliikat menivät ainakin minulta ohi enkä Julien hahmon piirtämisessäkään mitään maata mullistavaa havainnut. Naisten kyvyttömyys kohdata ongelmatilanteet ja omat heikkoutensa on tuttua meille kaksilahkeisille jo ihan oikeankin elämän kautta. Ei tuon asian kuvaamiseen Kieslowskin siniväritteistä symboliikkaa tarvita.
Kolmen värin avauspalettia on minun turhaa tyrmätä kokonaan, sillä fiksummat ja taiteellisemmat ihmiset kuin minä saavat todennäköisesti elokuvasta aivan toisenlaisen elämyksen. Omasta mielestäni Kolme väriä: Sininen on kuitenkin pitkästyttävä ja pointiton tekotaiteellinen tekele.
Arvostelija
Eetu Nortiainen
Vieras























































