Kanuunankuularalli 2

(1984)

Elokuvasta

Elokuvan nimi: Kanuunankuularalli 2
Genret: ,
Maat:
Ohjaajat:
Alkuperäinen nimi:Cannonball Run 2
Valmistusvuosi:1984
Pituus:96 min
Pisteytyksiä: 44
Tarkka arvio: 2.66

Arviot

Rento ja vauhdikas 80-luvun kaahailupätkä, ei sen enempää eikä vähempää.

Kanuunankuularalli 1 ja 2 kuuluvat Konna ja Koukku 1 ja 2 ohella 70- ja 80-luvun vaihteen parhaimpiin kaahailukomedioihin. Ohjaaja on kaikissa kyseisissä leffoissa sama (Hal Needham). Hauskanpito peittää näissä tuttuun tyyliin epäonnistuineitakin vitsejä alleen. Kanuunankuularalli 2 on siis jatko-osa 3 vuotta aijemmin ilmestyneelle ykkösosalle. Idea on sama kuin ykkösosassa, eli rahanhimoiset osallistujat lähtevät kilpailemaan autoillansa […]

Arvosteltu: 18.01.2005

Uutta sisältöä on liian vähän edes reilun puolentoista tunnin täytteeksi.

Kanuunankuularalli kakkosen juonta ei kaukaa haeta. Ykkösleffassa voitotta jäänyt sheikki järjestää kisan uudestaan voittaakseen sen. Sitten vain kiskotaan valeasut niskaan, lämmitetään moottori ja painetaan talla laudassa koukkuja pakoon halki Amerikan millin voittopotti kiikarissa. Mukaan on sullottu sentään pari uutta juonenkäännettä, mutta muuten ykkösosan temppuja toistetaan tylysti. Huumori on edelleen letkeää ja maaliin osuessaan hykerryttää takuulla, […]

Arvosteltu: 20.09.2007

Kommentit & Pisteytykset

Villetys
Hassuvaras
Vilperi
Pelimies
Filmijokeri
Kauhuhullu
hydf4
Maku77
Blastmaster
dale_cooper
kim91
batzmo
Blaze
Howland
terots
humanity
Kibzu
Pikli
Uytp7
mauge
lällälää79
Makke_95_
Antsa82
X-tyyppi
Koski
James_Bond
lapio
JN
Boyakasha
Blairoid
Grinch
tony22
havu
vallu_87
Preacher
2-Edge
Jedi-Brony
Myntti
Bewlay
impi80
ojarumpujuoppo
MiiCa
Jarno Väistö
MADCAP92

Lisää luettavaa