Summaleffa Uudet nimikkeet Aakkosittain abcdefghijklmnopqrstuvwxyååäö09 Genret KomediaSci-fi DraamaFantasia ToimintaWestern SeikkailuDokumentti TrilleriAnimaatio KauhuMusikaali RikosMusiikki SotaAnime

Jäätävä polte (1986)

Jäätävä polte
Alkuperäinen nimi:
Born American
Tuotantovuosi:
1986
Ohjaajat:
Renny Harlin
Pääosissa:
David Coburn, Ismo Kallio, Laura Heimo, Mike Norris, Piita Vuosalmi, Steve Durham, Vesa Vierikko
Maat:
USA, Suomi
Pituus:
93 min
Genret:
Draama, Toiminta, Trilleri

Keskiarvo

Arvostelut (2): ***
Pikatuomiot (69): ***

Oma pikatuomio

"Rennyn tyypillinen elokuva. Toimintaa on, mutta ei järkeä."

Jäätävä polte on Renny Harlinin ensimmäinen pitkä elokuva. Tämä joutui Suomessa muutamaksi vuodeksi kiellettyjen elokuvien listalle, koska sen katsottiin olevan Neuvostoliitonvastainen. Vapauduttuaan tämä kulki pitkään leikatuna versiona ja vasta tänä vuonna se julkaistiin leikkaamattomana DVD:llä.

Tämän elokuvan juoni on äärimmäisen yksinkertainen. Kolme amerikkalaista kaverusta ovat matkalla Suomessa ja päättävät hetken mielenjohteesta käväistä Neuvostoliitossa. Pian he huomaavat, ettei se ollut järin hyvä idea. He joutuvat KGB:n vangeiksi ja heitä kidutetaan, koska heidän uskotaan olevan terroristeja.

Juoni on siis todella yksinkertainen ja jopa hieman lapsellinen. Tosin ei Rennyn elokuvilta voi ainakaan juonen kanssa paljon enempää odottaa. Jäätävä polte antaa aika hyvin osviittaa siitä, millaisia Rennyn myöhemmät elokuvat ovat. Tämän elokuvan juoni on melko yksinkertainen ja tässä ammutaan ja räjäytellään paljon, eikä tässä muutenkaan ole tippaakaan järkeä. Myös hahmot ovat tyypillisiä Rennyn elokuville. Tämänkin leffan sankari on tavallinen kaduntallaaja, jolle todella pahat tyypit aiheuttavat ongelmia.

Toimintaa tässä leffasta ei ainakaan puutu, vaikka se meneekin monessa kohtaa täysin yli. Paikkoja tuhotaan oikein urakalla ja aika moni miliisi saa luoteja nahkaansa. Väkivalta on myös kahdeksankymmenluvulle tyypilliseen tapaan melko brutaalia. Etenkin kuulusteluhuoneessa tapahtuva kidutus on ajoittain melko häijyä katseltavaa. Tosin kidutus oli varmasti Neuvostoliitossa oikeasti vieläkin ikävämmän näköistä. Vankilakin on aika ikävä mesta. Sinne ei ainakaan tee mieli joutua.

Hahmot ovat sitten Rennyn elokuvien tyypilliseen tapaan todella pahvisia. Kolme jenkkituristia ovat todella hölmöjä nuoria, jotka harkitsemattomuuttaan joutuvat vaikeuksiin venäläisten kanssa, ja vain omilla touhuillaan vaikeuttavat asemaansa. Tämä ikävä kyllä aiheuttaa sen, ettei heistä jaksa niin paljon välittää, kuin voisi välittää siinä tapauksessa, että he olisivat joutuneet vaikeuksiin ilman omaa syytään. Eikä heidän näyttelijöitäkään voi kovin hyviksi haukkua. Toinen paha kompastuskivi on Laura Heimon näyttelemä venäläinen Irina. Tämä tyttö ei osaa muuta tehdäkään kuin joko seisoa kauhusta jäykkänä tai kirkua. Pidemmän päälle tällainen hahmo on rasittavaa seurattavaa, eikä hänen heikko näyttelijäsuorituksensa ainakaan auta asiaa. Tosin Vesa Vierikko pelastaa hieman hullun vangin roolissaan edes jotain.

Pisteet: ***
Arvosteltu: 19.07.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Ville
Tähtääjä
473 arvostelua

"Renny on onnistunut tekemään amerikkalaistyylistä toimintaa omalla tyylillään."

Renny Harlinin esikoispitkä Jäätävä polte herätti aikoinaan kohua sen neuvostoliittovastaisuuden vuoksi. Ottaen huomioon sen ajan meiningin ja Suomen roolin kylmässä sodassa, niin en yhtään ihmettele, miksi leffa aikoinaan kiellettiin Suomessa. Aikoinaan leffassa näytettävät kidutuskohtaukset varmaan järkyttivätkin, mutta 2000-luvulla Jäätävä polte on muuttunut kaikesta järkyttävyydestä viihdyttäväksi.

Renny kirjoitti yhdessä ystävänsä Markus Selinin kanssa käsikirjoituksen ja Selin rahoitti myös elokuvan. Renny lähti elokuvan saaman nuivan palautteen vuoksi Hollywoodin tekemään elokuvia. Hyvin alkaneen uran jälkeen heppu ohjasi yhden flopin, joka sai jatkokseen lisää floppeja ja tällä hetkellä Rennyn ura tavoittelee pohjamutia. Markus Selin puolestaan on Suomessa työskentelevä pahamaineinen leffaporho, joka on tekemessä suomalaisista elokuvista enemmän amerikkalaistyylisiä. Kummankin ura kumminkin lähti käyntiin tästä toimintatrilleristä, jonka budjetti oli huimat 16,7 miljoonaa markkaa, mikä merkitsi kalleinta suomalaista elokuvaa siihen mennessä.

Pätkän alatasoinen käsikirjoitus sisältää suunnilleen tällaisen juonen: Kolme amerikkalaista frendiä lähtevät lomalle Suomeen. Hetken mielijohteesta kaverit ylittävät Neuvostoliiton rajan, vaikka kyltit ovat varoittamassa. Poikien huviretki muuttuu painajaiseksi, kun he joutuvat neuvostoliittolaiseen vankilaan. Yhdysvallat alkavat neuvotella pojista, mutta mitään erikoista ei näytä tapahtuvan. Samaan aikaan kaverukset joutuvat taistelemaan hengestään kurjassa vankilassa.

Jäätävää poltetta ei ole tehty suurella aivokapasiteetilla, vaan suurella sydämellä. Typerän mahtipontiset musiikit pauhaavat elokuvaan hienoa fiilistä tuovana taustalla. Kliseitä on mukana aimo annos, mutta niinhän kasaritoiminnassa kuuluukin. Renny on onnistunut tekemään amerikkalaistyylistä toimintaa omalla tyylillään. Toimintaohjaajana Renny on kyllä aika hyvä ja jotkut toimintakohtaukset ovat varsin hienosti toteutettuja. Varsinkin alkupuolella venäläisessä pikkukylässä tapahtuva toimintakohtaus on kaikessa karuudessaan upeata katseltavaa. Rennyn tapaan mukana on kiva määrä kivoja yksityiskohtia.

Amerikkalaiskolmikkoa esittävät näyttelijät (Mike "chuckinpoika" Norris, David Coburn ja Steve Durham) ovat aika huonoja näyttelijöitä, mutta Norris pääsee toteuttamaan isälleen kunniaa tekevän treeniosion, joka kaikessa huvittavuudessaan ja kasariudessaan on aika rautainen kohtaus. Ismo Kallio venäläisenä kiduttajana ja Vesa Vierikko pimahtaneena vankina hoitelevat kuitenkin hommansa kunnialla kotiin.

Ajatusmaailmaltaan Jäätävä polte on aikamoista roskaa, mutta elokuvateknisesti tämä ei ole täysin epäonnistunut. Kyllä tämä voittaa monet uudet toimintapläjäykset, sillä tästä löytyy fiilistä ja kerronta pitää otteessaan sen tarvittavan 93 minuutin ajan. Ei tämä elokuvallisestikaan ole mikään täysi fiasko, mutta kaikessa kasarifiiliksessään Jäätävä polte on hyvä viihdepläjäys. Kuuluu kategoriaan "väsynyt mielen tila ja viikonloppuilta". Leffan typerä asenne Neuvostoliittoa kohtaan on täysin hanurista, mutta se vain tuo liisä huumoria mukaan. Oli elokuvan aiheuttamat tunteet minkälaiset tahansa, niin tylsää tämän parissa ei ainakaan tule olemaan.

Pisteet: ***
Arvosteltu: 15.04.2006
Katsottu: DVD

Arvostelija

Thoke
Tykittäjä
591 arvostelua