Hirviön morsian (1955)
- Alkuperäinen nimi:
- Bride of the Monster
- Tuotantovuosi:
- 1955
- Ohjaajat:
- Edward D. Wood Jr.
- Pääosissa:
- Bela Lugosi, Tony McCoy, Tor Johnson
- Maat:
- USA
- Kielet:
- Englanti
- Pituus:
- 68 min
- Genret:
- Kauhu
Bela Lugosi teki – ehkä Christopher Leen ohella – kaikkien aikojen legendaarisimman Dracula-suorituksen. Myöhemmin, miehen uran ollessa jo pahemman kerran laskusuuntainen, halpaelokuvien ohjaaja Ed Wood huijasi hänet elokuviinsa näyttelijäksi. Wood laittoi Lugosin hullun tiedemiehen rooliin elokuvaansa Hirviön morsian (Bride of the Monster) toivoen menneiden aikojen kauhulegendan tuovan elokuvalle suosiota. Valitettavasti suunnitelmassa oli kaksi aukkoa: suurin osa yleisöstä luuli Lugosin jo kuolleen, minkä lisäksi Woodin elokuva oli eräs kaikkien aikojen huonoimmista elokuvista.
Woodin elokuvien tuotanto on tökerö, ohjaus surkeaa ja näyttelijät ontuvia, mutta yleisesti ottaen ne eivät mustavalko-B-elokuvien mittapuulla olleet ennennäkemättömän huonoja. Ongelmana olikin, että ne olivat aikaansa vuosikymmeniä jäljessä, ja että Wood osasi viedä tekeleidensä tökeröyden kolmanteen potenssiin. Tämä ongelma varjostaa Hirviön morsiantakin: se on lapsellinen ja kuvastaa Woodin suhteellisuudentajuttomuutta paremmin kuin mikään psykoanalyysi. Pääroolissa oleva Lugosi, muikeasti virnistelevänä hulluna tiedemiehenä, on suorastaan veikeä ilmestys ja ruotsalainen ammattipainija Tor Johnson näyttää kaljuudestaan ja ylipainoisuudestaan huolimatta hirviönä lähinnä vitsiltä. Lisäksi juoneen kuuluu toisesta halpatuotannosta pöllitty kumimustekala jonka lonkeroita sen kynsiin joutuvat uhrit itse liikuttelevat.
Mukana on kaikki Woodin elokuvien armottomimmat kliseet: Glen or Glendasta tutut kömpelöt efektisalamat, omituiset, eeppisyyttä tavoittelevat musiikit, kestoa turhan päiten pidentämässä olevat arkistofilmit, listaa voisi jatkaa loputtomiin… Woodin angorafetissi on päässyt mukaan, jopa siinä määrin että sitä ei paitsi nähdä näyttelijöiden yllä hämmästyttäviä määriä, vaan se myös on osa huikean monipolvista juonta.
Aika väsähtänyt camp-leffa, muutamat naurut tästä irtoaa mutta mitään ratkiriemukasta viihdettä Hirviön morsian ei onnistu tarjoilemaan, vaan elokuva on suurimmalta osalta erittäin tylsä. Tyylikkäistä hirviöistä annan puolikkaan pisteen, ja hullun tiedemiehen pajan lavasteista toisen. Aika huono leffa jopa Ed Woodilta.
Mitä Bela Lugosi tilaa baarista? – Lonkeron. Niin, Bride of the Monster tunnetaan monissa piireissä lähinnä sen koomisesta mustekalakohtauksesta, jossa uhriksi joutuva tiedemies joutuu itse liikuttamaan liikkumattoman pedon lonkeroita, jotta tilanne näyttäisi edes hieman uhkaavalta. Samaa Ed Woodille tyypillistä kauhistuttavaa koomisuutta pursuaa koko leffa.
Huomattavasti pienempi osuus ihmisistä tietää, että Bride of the Monster on Woodin ainoa jopa taloudelliseksi menestykseksi laskettava leffapätkä. Saavutus on hyvä, etenkin kun huomioidaan, että Woodin scifi-kauhu ammentaa voimansa latteista kohtauksista ja sekaan huonosti asetelluista arkistopätkistä. Toisaalta jokainen leffan salamanvälähdys on jopa herkistävä kokemus. Naurukin kun vaikuttaa kyynelkanaviin.
Leffan yksi hetkistä on, kun Tor Johnson levittää isot kätensä ja kalju kiiltää. Kyllä, hirviöhän se on. Toki. Uransa ehtoota auttamattomasti jo elellyt Lugosi puolestaan virittelee turhaan maanista ilmettä hulluna professorina. Tyhjät sanat kaikuvat ilmoille melkein mahtipontisesti. Mahtipontisuuteen kurkottelee turhaan myös juoni, jossa tiedemies sieppaa ihmisiä hirviöfrendinsä kanssa ja yrittää tehdä näistä atomienergialla yli-ihmisiä. Sankarit ovat niissä kesteissä Sankareita ja dialogi jähmeää kuin poliittisen asiantuntijan näkemys vaaliväittelystä.
Niin. Eipä ihmisen jumaluuspyrkimyksiä näin huonosti ole taidettu esittää. Toisaalta… kertoohan Bride of the Monster ihmisen pakonomaisesta tarpeesta luoda jotakin, vaikka rahkeita siihen ei olisikaan. Atomienergian kompasteleva osuus tarinassa kertoo paitsi Woodin suhteellisuudentajuttomuudesta, mutta myös siitä, ettei II Maailmansodasta ollut kulunut vielä kauaa.
Halpatuotanto leimasi Edward D. Wood Jr:n uraa. Hänen ohjaamaansa elokuvaa Plan 9 from Outer Spacea (1959) pidetään eräänä kaikkien aikojen huonoimpana elokuvana. Suuria suosionosoituksia tuskin keräsi myöskään vuonna 1955 valmistunut ja herran ohjaama Hirviön morsian (Bride of the Monster).
Elokuvan alussa kaksi miestä yrittää etsiä suojaa rankkasateelta. He tulevat erään kartanon luokse, jonka ympäristössä uskotaan myös pyörivän jonkinlainen hirviö. Miehet ovat peloissaan, mutta toinen heistä haluaa suojaan ja niin he päätyvätkin koputtamaan talon ovea. Oven avaa Dr. Eric Vornoff (Bela Lugosi), joka paksuine ja mustine kulmakarvoineen katsoo kaksikkoa uhkaavasti. Hän ei suostu päästämään miehiä taloonsa vaan käännyttää heidät pois. Vielä kun pelottava jätti Lobo (Tor Johnson) tulee esille sateen seasta, häipyy kaksikko äkkiä pois kartanon tontilta.
Myöhemmin, miesten hortoillessa sateessa, tippuu toinen heistä vesialtaaseen jossa uiskentelee elokuvan "hirviö". Toinen mies yrittää auttaa, mutta jää alakynteen kun Lobo iskee tämän tainnoksiin. Herääminen tämän jälkeen on tapauksesta selvinneelle miehelle kaamea. Hänet on sidottu selälleen tutkimustasolle ja vierellä myhäilee pirullisesi Dr. Vornoff.
Samaan aikaana poliisille on tullut ratkaistavaksi omituisia kuolemantapauksia ja myös eräs nuori reportterinainen päättää alkaa ottamaan selvää omituisista tapahtumista.
Hirviön morsian edustaa kengännauhabudjetilla väsättyä leffagenreä. Elokuvan hirviö on muovinen mustekala, joka makaa tönkösti maassa ja saa silloin tällöin jonkun ihmisen uhrikseen. Näyttelijät ovat jäykkiä ja Bela Lugosi vääntää kasvojaan aina tarvittaessa. Eniten elokuvassa ottaa päähän se, että se on suoraan sanottuna tylsä ja lapsellinen tekele. Elokuvaan on vaikea keskittyä koska juoneen tai dialogiin ei olla panostettu yhtään. Camp-arvojakin tarjoaa vain muovinen mustekala, joka sekin varastettiin aikoinaan toisen elokuvan rekvisiitasta.
nimimerkki: Jeremias Rahunen
Arvostelija
Jeremias Rahunen
Vieras























































