Hikinen iltapäivä (1975)

Turhan vähälle huomiolle jäänyt klassikko hikisestä iltapäivästä.

Brooklyn, New York, 1972. Kolme kaverusta aikovat ryöstää pankin henkilökohtaisten menojensa kattamiseksi. Jo ryöstön alussa kuitenkin yksi heistä livistää ja jäljelle jäävät Sonny (Al Pacino) ja Sal (John Cazale) yrittävät hoitaa homman kunnialla loppuun ilman ongelmia ja pahimmassa tapauksessa ruumiita. Ikävä kyllä tämä elokuva on omistettu Murphyn laille: kaikki mahdollinen, mikä pankkiryöstössä voi mennä päin p-tä, sen myös tekee ja ikään kuin juuri ennen ryöstöä tyhjennetty holvi ei riittäisi, pian kovaonnista korttelia piirittää noin vajaa 300 poliisia, plus tarkka-ampujat ja ympärillä pörräävät helikopterit.

Kaksikon primus motorina toimiva Sonny ei kuitenkaan aio livistää ja aloittaa kovan vaihtokaupankäynnin poliisien kanssa. Ikävä kyllä pian myös median edustajia kerääntyy tapahtumapaikalle ja tietoja ryöstäjien kengännumeroista ja aikaisemmista avioliitoista ja tietenkin seksuaalisesta suuntautumisesta alkaa levitä ympäri Amerikkaa. Siitä, minkä piti olla pelkästään siisti, rutiininomainen pankkikeikka, onkin tulossa hikinen iltapäivä...

Dog Day Afternoon on myös kuuluisana kuvaajana toimineen Sidney Lumetin aivan liian vähälle huomiolle jäänyt kulttiklassikko tosi elämän pankkikeikasta, jossa ei todellakaan kaikki mennyt niin kuin piti. Elokuva on samaan aikaan trilleri, tutkielma ihmisen käyttäytymisestä ääritilanteissa, piikittelevä mediasatiiri sekä Kummisedästäkin tutun kaksikon Cazale-Pacinon taidonnäyte. Sekä harvinaisen musta komedia. Kuka tahansa ei onnistuisi pitämään tälläistä sekasoppaa kasassa mutta raina on hyvin intensiivinen ja säilyttää jännitteensä loppuun asti.

Mediasatiirina pätkä on lähes Stonen NBK:n tasoa. Allekirjoittanutta nauratti ainakin kymmenisen minuuttia kohtaus, jossa media haastattelee puhelimitse piiritetyssä rakennuksessa Duracell-pupun lailla pomppivaa Sonnya ja Sonnyn päästäessä haastattelussa yhden harkitsemattoman f-llä alkavan sanan tv-lähetys keskeytetään toistaiseksi ja paikalle pistetään pyörimään Väiski Vemmelsääri-piirretty.

Mutta myös trillerinä elokuva on huippuluokkaa: en muista koska olisin viimeksi näin paljon odottanut loppuratkaisua ja kyllä se järkyttikin, ei siitä sen enempää...

Näyttelijät rulaa, etenkin Al Pacino vetää sen "mökä-äijä" roolinsa mutta meikäläiseen vetosi myös hiljainen nössö John Cazale, joka kuoli syöpään nelikymppisenä ja ehti tehdä vain viisi elokuvaa (Huomioikaa hänen syöpäpuheenvuoronsa elokuvassa. Karmivaa...). Molemmat olivat (ja ovat) äijiä. Olisi kyllä kiinnostanut nähdä, mihin suuntaan Cazalen lupaava CV olisi vetänyt, mutta ei voi mittään.

Mitä tässä enää voisi sanoa? Ehdoton viiden tähden leffa ja MTV 3 teki todellisen kulttuuriteon esittäessään tämän. Ehkä voin jo antaa anteeksi sen että Maikkari lähetti Once upon a time in American kahdessa osassa... Jos tämän missasit, niin hanki DVD tai lainaa kaverilta joka tämän nauhoitti, muuten on edessä entistäkin hikisempi iltapäivä...

John Lennonjohto
Käyttäjä, 106 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 21.09.2003
Katsottu: Kotona

Hyvä opetus ajan poliittisesta ilmapiiristä.

New York, kesä 1972. Huonoista oloista lähtöisin olevat, maailman raakuutta nähneet Sonny (Pacino) ja Sal (Cazale) aikovat ryöstää pankin, mutta joutuvatkin jumiin sisälle kun huomaavat että poliisi on saanut piiritettyä pankin. Heillä on panttivankejakin; pankinjohtaja ja kassaneitejä. Alkaa painajaismaisin ja hikisin iltapäivä jonka Sonny ja Sal joutuivat ikinä kokemaan.

Jotkut arvioijat ovat sanoneet että tässä pätkässä on hieman liian poliittinen ote, pikemminkin päinvastoin; leffan ote on sopivasti omaa aikaansa ja ajan henkeä käsittelevä: Vain vähän aikaa ennen leffan tapahtumia oli ollut Attican verinen vankilakapina. Vangit olivat nousseet kapinaan protestiksi huonoille oloilleen ja kansalaisoikeusrikkomuksille. Kapinasta tuli verinen siinä vaiheessa kun poliisi ja kansalliskaartin erikoisosasto hyökkäsivät automaattiasein (joista osa oli toisen maailmansodan perua, esim. epätarkat mutta tulivoimaiset Thompson- konepistoolit) ampuen kaikkea tielle tulevaa, myös panttivangeiksi otettuja vartioita. Attican vankilassa oli paljon mustia vankeja. Vankilakapinan verinen tukahduttaminen saikin paljon huomiota. Sonny tuntee sympatiaa näitä huonosti kohdeltuja ihmisiä kohtaan ja puhuessaan leffan aikana tiedotusvälineille, kerääntyneelle yleisölle ja poliisille kertoo epäkohtia jotka vaivaavat hänen mielestään tätä kylmän sodan jyrkkää yhteiskuntaa.

Olen jälkeenpäin elokuvan katsottuani nähnyt kuvia poliisin silloisten SWAT- joukkojen aseistuksesta jotka olivat kerääntyneet pankin ympärille: Thompsonia ja lähitaisteluun tarkoitettua M2 Carbinea näkyy paljon, jopa tarkka-ampujilla. Elokuvassakin oli kuvattu yhdellä katolle menneellä SWAT- poliisilla M2 Carbine. Tarkoitus on selvä: "jos roisto tulee ulos, täyttä tulta vaan niskaan". Sellainen on sen ajan henki. Kaiken kaikkiaan elokuva on hyvä opetus ajan poliittisesta ilmapiiristä. Suosittelen katsottavaksi, vaikka ihan vain nostalgian takia.

nimimerkki: Galeazzo

Galeazzo
Käyttäjä, 27 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 28.05.2005
Katsottu: DVD

Sen piti olla nopea keikka mutta päätyi hikiseksi iltapäiväksi.

Sen piti olla nopea keikka. kolme kaverusta lähtevät pankkiin ryöstö mielessä, mutta kaikki menee pieleen. Yhdelle ryöstäjälle menee pupu pöksyyn ja lähtee pois, kaksi on enää jäljellä. Ei se mitään, he päättävät kuitenkin ryöstää pankin, mutta kohta poliisit kolkuttelee oven takaa. Sen piti olla nopea keikka mutta päätyi hikiseksi iltapäiväksi. Mediasirkus on alkanut.

Hikinen Iltapäivä on alkuasetelmiltaan hyvää jälkeä mutta lopun kautta se menettää tehoaan. Elokuva pyörii Al Pacinon esittämän Sonnyn ympärille, näin elokuva luo parasta antiaan ja fiilistä huonontaen. Pacino on hyvä näyttelijä, ei siihen voi mitään sanoa ja Hikinen Iltapäivä kuuluukin ukon parhaimpiin roolisuorituksiin. Mutta kun elokuva keskittyy enimmäkseen Sonnyyn ja jättää John Cazalen esittämän Salin taka-alelle, tulee fiilikseen jonkinlainen tyhjä aukko. Olisin halunnut saada enemmän irti Salista ja kun näin ei käy, jotain jää uupumaan.
Leffaa vaivaa myös juonen eteenpäin vieminen. Se ei anna paljoa uutta kestonsa aikana, vaan pyörii Sonnyn hermostuneissa liikkeissä ja poliisien välisissä neuvotteluissa. Mutta mediasirkus tuo elokuvalle plussaa. Taas saamme todistaa miten rikollisista tulee yhtäkkiä palvottuja…American style.

Hikinen Iltapäivä on kuitenkin mukiin menevä jännäri, jota jaksaa toisenkin kerran katsoa.

Filmer
Käyttäjä, 244 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 22.09.2003
Katsottu: Kotona

Pläjäys kulkee sulavasti kohti vääjäämätöntä loppuratkaisuaan.

Sonny on nuori bi-seksuaali joka aikoo kaverinsa Salin kanssa ryöstää pankin kustantaakseen miesystävänsä sukupuolenvaihdosleikkauksen. Poliisi saa vihiä asiasta kun äijät ovat jo aseet kädessä pankissa, ja syntyy panttivankitilanne.

Dog day afternoon on Al Pacinon alkupään tuotantoa, ja hiton hyvää sellaista. Meno on dramaattista ja jännittävää, mutta ovelalla mustalla huumorilla siivitettyä. Toimii!

Pacinon roolisuoritus on erinomainen. Äijä pääsee myös reuhkaamaan ja huutamaan tavalliseen tapaansa, paljon. John Cazale hiljaisena ja hieman tyhmähkönä Salina on myös erittäin hyvä. Muutkin näyttelijäsuoritukset ovat kohdallaan. Ohjaus ja tositapahtumiin perustuva kässärikin toimivat hyvin.

Kaikki on siis kohdallaan. Pläjäys kulkee sulavasti kohti vääjäämätöntä loppuratkaisuaan.

Erittäin hyvä klassikkoleffa johon tutustumista suosittelen ehdottomasti.

Sonny: "Where do you wanna go? Any country you like."
Sal: "To Wyoming."

Raato-A
Tykittäjä, 389 arvostelua
Pisteet:
Arvosteltu: 22.09.2003
Katsottu: Kotona