Summaleffa Uudet nimikkeet Aakkosittain abcdefghijklmnopqrstuvwxyååäö09 Genret KomediaSci-fi DraamaFantasia ToimintaWestern SeikkailuDokumentti TrilleriAnimaatio KauhuMusikaali RikosMusiikki SotaAnime

Hercule Poirot: Kuolema Niilillä (2004)

Keskiarvo

Arvostelut (2): ***½
Pikatuomiot (18): ***½

Oma pikatuomio

"Tuoreimpia Poirot –filmatisointeja, mutta ei missään nimessä menoltaan fresheintä."

Terävimmillään dekkarikuningatar Agatha Christien kynä on luonut maailmaan todellisia rikosmysteerejä, joita ajan kouratkaan eivät pääse käpälöimään. Niinpä onkin harmittavaa, ettei Kuolema Niilillä –elokuva kuulu näiden täysosumien joukkoon.

Kuten monesti aiemminkin, Christien tarinan miljöönä toimii mysteereille sopiva Egypti. Niiliä pitkin seilaavalla aluksella kasataan soma pino ruumiita, ennen kuin Poirot pistää pahuuden kuriin. Sitä ennen mustasukkaisuus ja hienostopiirien käytös ovat osoittaneet kataluutensa. Kuka tahtoi murhata yhden englannin rikkaimmista naikkosista… tai pikemminkin, kukapa häntä ei olisi tahtonut hengiltä?

Kuolema Niilillä sortuu Christien tekstin varjopuoleen, eli pariin typerään tappometodiin, joille saa hihitellä ihan vapaasti – ei tässä nyt mitään uutta Kymmenen pientä neekeripoikaa (tai kukkahattuihmisille ”Eikä yksikään pelastunut”) –tarinaa olla näkemässä. Allekirjoittanut tietää kyllä lukeneensa alkuperäisteoksen joskus muinoin, mutta ei juuri muista lukukerrasta mitään. Niinpä onkin paha sanoa, oliko alkuasetelma turhan spoilaava vai muistuiko ratkaisu kymmenen (?) vuoden takaa… ainakaan juoni ei pääse tällä kertaa loistamaan.

Kuolema Niilillä on tuoreimpia Poirot –filmatisointeja, mutta ei missään nimessä ole menoltaan fresheintä. Suchet on vahaviiksineen hyvä kuten aina, Hastingsia ei tällä kertaa kuvissa nähdä. Hienoa elokuvasarjaa yksi pieni huti ei silti pääse häiritsemään, belgialaisen herrasmiesetsivän tutkimusten tiimoilta on hankala tehdä huonoa leffaa.

Pisteet: ***
Arvosteltu: 16.08.2005
Katsottu: Kotona

Arvostelija

Arsi T. Elokolikko
Ylläpitäjä
696 arvostelua

"Eikä aikaakaan kun on laiva täynnä matkustajia, joista kehenkään ei voi luottaa."

Hercule Poirot on tällä kertaa matkustanut lomalle Egyptiin, tarkemmin sanottuna Niilin joen lähettyville. Täällä etsivää odottaa yksinäinen Jacqueline De Bellefort, jonka aviomies Simon Doyle on karannut hänen luotaan tämän parhaan ystävän Linnettin kanssa naimisiin. Jacqueline on tullut pakkomielteiseksi pariskunnasta, joka hänet on pahoin henkisesti kohdellut. Eräänä iltana kyseinen neiti kuitenkin humalapäissään Niilin laivalla käsiaseellaan ampuu Simon Doylea polveen. Heti piakkoin tämän jälkeen Linnett Doyle löydetään ammuttuna omasta hytistään ja todetaan kuolleeksi. Eikä aikaakaan kun on laiva täynnä matkustajia, joista kehenkään ei voi luottaa ja monsieur Poirot lähtee selvittämään asiaa englantilaisen ylikomisario Racen kanssa.

Kuten olen joskus aiemmin todennut, Poirot-sarjan osat eivät koskaan ole olleet huonoja. Toki heikompiakin tapauksia löytyy, mutta ne eivät koskaan ole sellaisiksi osoittautuneet, vaan ovat omalla tavallaan onnistuneet viihdyttämään.

David Suchet näyttelee jälleen loistavasti vakiohahmo Poirot'a ja luvassa on jälleen iso annos ilkikurisen hauskoja ilmeitä, eivätkä muutkaan näyttelijät erityisen silmäänpistävän huonoja ole. Agatha Christien luoma kirjaan perustuva käsikirjoitus on toimiva, vaikka omaakin hieman vivahteita Idän pikajuna-kirjaan. Tuntematon ohjaaja Andy Wilsonkin saa juonen näyttämään hyvältä ja yllättävä loppuratkaisu on myös luvassa.

Leffan kuvauksethan käytiin Egyptin maassa, mutta pyramidivaltiota ei ehditä kovinkaan kauaa ihastella kun suurimmat osat tapahtumista käydään itse jahdissa. Pienellä budjetilla väsätty raina omaa kuitenkin uskottavat lavasteet, jotka saavat vaikuttamaan että todella elettäisiin 1930- 40-luvuilla. Rainasta on 70-luvun loppupuolella valmistettu versio, jota en valitettavasti ole nähnyt. Kyseisessä leffassa ei kuitenkaan nähty David Suchetia, mutta oli luultavasti melko suosittu kun 2000-luvulla vielä laitettiin re-maket pystyyn.

Kyllähän Poirot-leffoista tykkäävät tätä sopivat ihastella. Hyvä teos muutenkin mahtavassa elokuvasarjassa.

nimimerkki: JohnRambo

Pisteet: ****
Arvosteltu: 15.08.2005
Katsottu: Kotona

Arvostelija

JohnRambo
Käyttäjä
63 arvostelua